Pelaajalauta

Nyt se on pakko tehdä etteivät yleistopicit tukkeudu.

Tää on mun mielestäni vaan aina hyvin rasittava vaihe. Nainen toivoo että me voitais vielä olla ystäviä ja mä olen (ainakin välittömästi eron jälkeen) sitä mieltä että en mä halua olla pelkkä ystävä. Lähinnä vituttaa tarjota olkapäätä ja kuunnella juttuja siitä uudesta kundista joka on luonnollisesti kaikin puolin itseäni huonompi, nainen ei nyt vaan satu näkemään sitä. Oma tekniikkani perustuu selkeään vetäytymiseen ja pesäeroon. Naisen soittoihin voi vielä vastata mutta tapaamisia välttelen kunnes tunteet vähän jäähtyvät, sitten voi myöhemmin voi olla taas kaveria ja jopa katsella jos se vanha suola alkaisi jälleen janottaa. VASTAAVASTI itse en hirveästi diggaile myöskään siitä että nainen jonka kanssa seurustelen hengaa jatkuvasti exänsä kanssa. "Me ollaan vaan ystäviä" joo joo, kyllä mä tiedän mitä sillä kundilla on mielessä.

Ramen Soupilla kyllä mahtavia pointteja; just tohon uskoon renttujen käännytyksestä ja siihen liittyvään kiinnostuksen katoamiseen koko homma klassisesti perustuu.


Ephram, tule purkamaan sydäntäsi.
Dr. Love auttaa.

Ramen oli varmasti monessa mielessä ainakin yleistyksenä oikeassa, mutta tuo yllä quotattu osa kyllä kalahti korvaan pahasti. Ensinnäkin tuollainen on nöyryyttävää, ja lisäksi jos tyttö haluaa olla kaveri, turha siinä on alkaa juonittelemaan ja roikkumaan mukana "muka kaverina" että voi sitten myöhemmin yrittää uudelleen.

Tietenkin hyvistä suhteista kannattaa pitää huolta ja joskus rakkaudestakin pitää taistella eikä päästää irti, mutta en kyllä neuvoisi ketään piilottamaan tunteensa ja jäämään "kaveriksi" katselemaan jos muija vaikka tulisi järkiinsä.

Jos aivan pakko on alkaa kikkailemaan, niin mielummin suosittelisin vaikka uusien naisien deittailua ja siis sen selväksi tekemistä, että on itsekin haluttu ja jos jättää niin menettää. Naisten mielestä suosittu mies on _aina_ vetävämpi kuin yksin kotiin jäävä hiljainen kaveri, vaikka niissä hiljaisissa kavereissa voi toki muuten olla mielenkiintoisia puolia.

Neuvo olikin tapauskohtainen. Mikäli tuntuu siltä, että toinen ei ole sen arvoinen että itsetunto antaisi periksi nöyristellä, niin tietenkään siihen ei pidä ryhtyä. Tuo oli vain yksi keino, jolla voisi olla mahdollista olla tytölle läheinen vielä silloin, kun se tulee järkiinsä. Ja jos ei tule, niin tyypillä on ainakin yksi kaveri lisää. Ei voi olla huono juttu? Kyllähän parisuhteessa täytyy välillä nöyrtyä, joustaa, ymmärtää. Jos se tuntuu ylivoimaiselta, on ehkä väärän ihmisen kanssa.

JA kysehän ei ollut mistään omien tunteiden piilottamisesta tai kaveruuden "esittämisestä". Ensinnäkin, pointtina on se, että omat tunteet pitää näyttää, mutta ei vyöryttää niitä jatkuvasti päälle niin pitkälti että toinen tuntee kuristuvansa. Jos toinen on kokenut kuumotusta jos ensisekunneista asti, ei se tarkoita sitä että myös toista kuumottaa ihan yhtä kovaa. Voi tosin alkaa kuumottamaan, kun antaa rauhassa tunteiden kyteä. Kyse on tasapainosta, ihmiset. Toisekseen, jos ystävänä oleminen ei tule luonnostaan, niin en oikein ymmärrä minkä takia sitä edes ollaan seurusteltu.

En kyllä myöskään ymmärrä aina tätä suomalaista(?) "kerrasta poikki" ja "ollaan täysillä tai ei ollenkaan" mentaliteettia. Voishan sitä asioista jutellakin, monesti noissa tapauksissa vaan ei tietysti ketään kiinnosta alkaa syväluotaamaan toisen sisintä, kun se mitä sieltä tulee ilmi voi satuttaa ja hermoa puristaa muutenkin kun toinen prkl hamuaa vierasta tai exäänsä. Asioista pitäis pystyä puhumaan, mutta kun ei puhuta. On se niin väärin. Ja sit haistatellaan pitkät ja paiskotaan ovia. Varsin kaunis lopetus nätille suhteelle?

Nuorena sitä kuitenkin pelaa aika vaarattomilla nopilla, ja kärsii tietty alkaa riehumaan kun toinen ottaa ja ihastuu johonkin ulkopuoliseen. Mutta kun pelissä on mukana yhteistä asuntoa, skidejä ja koiraa ja kissaa, alkaa olla vaakalaudalla muidenkin elämä. Sillon on musta väärin alkaa ekana purkamaa suhdetta, vaan niitä kaikkia muita keinoja pitää koetella. Ei tietysti tarvi, jos kokee ettei se ole sen arvoista.

Mutta siis, tuskin tyttö tulee itkemään exää takaisin, jos on saanut tältä kylmät lähtöpassit. Minusta ois hyvä pitää ovet auki, JOS vielä haluaa antaa mahdollisuuksia. Ennemminkin yleistyksenä nykyään taitaa olla tuo, että pistetään kerrasta poikki ja katsotaan josko vielä toimii kun nähdään joskus vuoden-kahden kuluttua. Hyvä tottakai, jos toisen pystyy siinä välissä pistämään kokonaan mielestään syrjään. Mutta onko sitten järkeä enää jatkaakaan suhdetta?

En tiedä, nää on kaikille niin henkilökohtaisia juttuja. Itse olen kuitenkin tämän ehdottamani systeemin kannalla.

Toinen vaihtoehto on etsiä tyttö, joka tykkää sinusta heti aivan yhtä paljon kuin sinä hänestä, mikä voi olla pahimmassa tapauksessa vaikeaakin. Tai alkaa rentuksi? Tai lopettaa asiasta huolehtiminen ja katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

Olen hyvin voimakkaasti sitä mieltä, että jos ei oikeasti halua olla toisen ystävä vaan hengailee vain mukana saadakseen uuden mahdollisuuden rakkauteen, niin on todella väärin sanoa haluavansa ystävyyttä. Ystävänä oleminen vaatii luottamusta siinä missä rakkauskin, ja se luottamus on pahasti katkolla jos salaa toivoo että toisen uusi suhde ei toimi. Luulisi että myös lähes kuka tahansa nainen tajuaa, että jos jätetty mies tarjoutuu kuuntelemaan juttuja naisen uudesta suhteesta, niin ensinnäkin on julmaa niitä kertoa, ja toiseksi tuskin mies ihan vaan sydämensä hyvyydestä leikkii "homokaveria". Muuten kyllä uskon että ystävyys voi kehittyä rakkaudeksi.

Suomalaisissa on paljon huonoja piirteitä, mutta on hyviäkin. Ja se suorapuheisuus on yksi parhaista. Sellainen mies on rehti, joka pystyy jätettynä sanomaan että minä en tätä halunnut ja jään kaipaamaan sinua, eroaa avoimen surullisena ja pysyy väleissä. Sellaisen miehen luokse joku täysijärkinen nainen voisi halutakin palata.

Juuri tuota tarkoitin sanomallani "ystävyydellä" ja tunteiden näyttämisellä. En suinkaan hakenut ystävällä jotain ihq-bestis-kamu -tyyliä (homofrendi? eh?), vaan juuri tuota läsnäoloa. Että pystyy olemaan väleissä, ja jos toinen tarvitsee olkapäätä niin on pokkaa tarjota sitä, vaikka sitten joutuisi kuuntelemaan sitä tilitystä uudesta suhteesta. Siinä vaiheessa jos pälli ei kestä, voi sen rehellisesti sanoa "en pysty nyt puhumaan tuosta vielä, anteeksi, toivottavasti ymmärrät". Ystävyyden ei pidä ikinä olla teeskentelyä. Ja juuri siksi sanoin, että jos se ystävyys ei luonnistu pariskunnalla itsestään, niin eipä ole järkeä minusta paljon koko seurustelussakaan. Jos ei ole korvaa kallistaa toiselle seurustellessa, niin ei toki tarvitse olla sen päätytyäkään.

Tälläiset topicit ovat pahemman sortin miinoja, joita en osaa kiertää sitten niin millään. Minä en opi, tulen taas tänne kahakoimaan ja kuuntelemaan viisaampien sekä isompien neuvoja. Eipä sillä, nykyään 12-vuotiaatkin neuvovat minua naisasioissa. Se tuntuu äärimmäisen nöyryyttävältä ja pahalta.


Mutta onhan se omituista monista, että kun on kerännyt ikää jo 22 vuotta, ei ole "tietyistä jutuista" yhden yhtä kokemusta. Vielä omituisemman asiasta tekee sen, että olen tapaillut todella montaa vastakkaisen sukupuolen edustajaa, mutta niistä jutuista ei ole ikinä kasvanut mitään suurempaa. Aina ovat asiat klikanneet jollakin tavalla.  Pari kertaa tyttö on jättänyt minut ihan siitä syystä, että olen ollut  "niissä asioissa" liian kokematon. Minun puolestani, jos syy on tuollainen, moinen ämmä saakin nostaa kytkintä. Epäilen kyllä, että kyseessä on täytynyt olla pätevä tekosyy hankkiutua eroon minusta. Harvalla riittää pokkaa sanoa suoraan, että ei kiinnosta. Kierrellään ja etsitään niitä syitä muualta ja luonnollistahan se on, koska toista ei halua loukata niin pahasti.


Olen pohtinut näitä asioita yön pimeinä tunteina ja ymmärtänyt, että tilanteeni on täysin oma vikani. Täysin.


Täytettyäni 18, ja muutettuani junttien keskuudesta suureen maailmaan, aloin saada myös kontaktia toiseen sukupuoleen ihan eri tavalla kuin aiemmin. Ennen muuttoa PK-seudulle istuin kaikki illat kotona pelejä pelaamassa enkä ollut käynyt treffeillä yhtään kertaa, hyvä kun olin edes tytölle jutellut. Tunsin itseni friikiksi. Itsetuntoni oli aiemmin kärsinyt koulukiusaamisen ja isoveljen haukkumisten myötä. Olin henkisesti pahassa jamassa.

Vaati valtavia henkisiä ponnisteluja kysyä koulussa 18-vuotiaana ensimmäistä kertaa tyttöä ulos. Nolla-itsetunnolla tärvelty ja epäsosiaalinen poikaraukka kysäisi kuin kysäisikin kuitenkin änkyttäen ihastuksen kohdettaan ulos. Eihän siitä mitään tullut.  Taisin itkeä parinakin iltana tuon jälkeen itseni uneen, mutta vähitellen ymmärsin, että tämän kaiken jälkeen olin kavunnut valtavan kokoisen, ensimmäisen rappusen ylös. Matkaa perille oli vielä viljalti, mutta olin sentään ottanut itseäni niskasta kiinni ja aloittanut sen matkan.

Kymmeniä treffipyyntöjä, leffailtoja, kahvihetkiä ja small talk -minuutteja myöhemmin huomaan olevani täysin erilainen ihminen. Olen kasvanut 4 vuoden aikana niin valtavasti, että en pysty sitä eroa entiseen minääni käsittämään. Olen onnistunut kasvattamaan itselleni teräksenkovan kuoren ja itsetunnon - tunnen itseni henkisesti äärimmäisen vahvaksi. En enää mieti kaupan kassalla maksaessani miten ihmiset minua katsovat jos kaivan lompakkoni väärällä tavalla taskusta esiin, sillä ihan oikeasti, mietin tuollaisia asioita silloin pahimpaan aikaan, kun olin henkisesti aivan maissa.


Miksi sitten saldonani on vain katkeria tapailu-suhteita? Yksinkertaisesti siksi, että olen yrittänyt liikaa. Olen yrittänyt todistaa itselleni ja muille, että "kyllä minäkin siihen pystyn". Olen pelännyt, että olen erilainen enkä ikinä pystyisi kokemaan sitä samaa kuin muut. Tapailemani tytöt ovat aistineet minussa suurta epätoivoa ja itsevarmuutta. Se on pahin virhe ja asia, minkä näissä ympyröissä voi tehdä. En ihmettele yhtään miksi asiat ovat menneet niin kuin ne ovat menneet.


"Kun sitä ei etsi, se löytyy".

Pakonomainen seuran etsiminen ei johda yhtään mihinkään. Vain vaikeuksiin.

Olet varmasti ihan oikeassa. Viime viikolla tuli 19 sinkkuvuosi täyteen, enkä kyllä yhtään harmittele tapahtunutta. Kertaakaan en ole edes lähestynyt tyttöä, josta olen mahdollisesti pitänyt, eikä se itse asiassa minua niin hirveästi haittaakaan. olisihan se ehkä joskus hyvä jutella ihastuksen kohteelle, mutta olen liian ujo siihen.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että olisin paljon onnettomampi, jos etsisin seuraa pakonomaisesti baareissa notkuen ja tyttöjä iskien. Tuntisin olevani jollain tavalla epäonnistunut, kun en löytäisi seuraa yrityksistä huolimatta. Kutsukaa vain minua romantikoksi, mutta kyllä minä haluan, että löydän sen oikean sattumalta, enkä kymmentä tyttöä treffeille rukoillen.

CF, todellakin, olet asian ytimessä.

Tapasin syksyllä -06 sattumalta erään tytön, johon en aluksi ihastunut täysillä.  Myöhemmin minun tunteet kuitenkin lämpenivät ja aloin tuntea tähän henkilöön jotakin sellaista, mitä en ollut aiemmin kehenkään muuhun tuntenut. Se oli jotakin aitoa.  En ollut löytänyt häntä minkään pakonomaisen etsiskelyn tuloksena, vaan tämä oli tupsahtanut vain eteeni vahingossa.

Kohta on kulunut 1,5 vuotta siitä päivästä ja tunteeni häntä kohtaan ovat yhä erittäin lämpimät. Niiden pitäisi normaalisti viiletä varsin nopeasti jos juttu ei ota tuulta alleen, mutta tämä tapaus on ihan eri juttu.


Tokihan ymmärrän, etten voi jäädä haikailemaan paikoilleni ja että kohti uutta taivaanrantaa olisi viisas suunnistaa. Mutta siitä huolimatta palaan ajatuksissani tähän henkilöön säännöllisesti.

Lähempänä rakkautta en ole koskaan ollut.

Toisaalta, kukaan ei tule kotoa treffeille raahaamaan. Paitsi kuukausi sitten kun eräs nainen tuli perjantai-iltana kahdeksalta soittamaan ovikelloani. Kysyi minulta mitä tiedän Greenpeacesta, oli ilmeisesti kyseisen lafkan hommissa. Vastasin että eiks ne oo niitä ituhippejä jotka  kahlitsevat itsensä nostureihin tai estävät laivoja lähtemästä satamasta.

Olin niin pöllämystynyt ajankohdasta että tajusin vasta puolen tunnin kuluttua että mun olisi pitänyt pyytää se sisälle siemailemaan punaviiniä. Se ei edes muistaakseni ollut mikään perinteinen hamppukankaaseen pukeutunut Greenpeace-aktivisti.

Tämä on totta, mutta minun kohdallani se homma oli  totaalista yliyrittämistä. Järjestelmällistä treffiseuran etsimistä niin internetistä, kauppojen kassoilta ja ties mistä. En edes välttämättä ajatellut pidinkö siitä kyseisestä tyypistä oikeasti, kuhan nyt vaan vähän miellyttävän tapauksen onnistuisi löytämään.

Minä kiistin aiemmissa topiceissa toimineeni näin, mutta silloin valehtelin ja ennenkaikkea itselleni.


Tämä oli aiemman minäni tekstiä:

En ole tarpeeksi raamikas, jotta minusta voisi viehättyä ulkonäön puolesta, enkä loista myöskään viisaudellani. Minun täytyy iskeä nainen jollakin muulla tavalla. Mutta ei siitä näytä tulevan mitään.



Hemmetti, minä olen parhaimmillani aika mukavan näköinen kaveri, joka kyllä saa vastakkaiselta sukupuolelta katseita. En enää vähättele omaa ulkonäköäni ja vertaile itseäni toisiin. Alemmuuskompleksin ajat ovat nyt ohi - sortumatta kuitenkaan tyhmään ylimielisyyteen.

Come ON! "En ole edes puhunut tytölle josta olen pitänyt. Mutta ei se haittaa. Olenkin liian ujo siihen". Olet luoteeltasi selvä romantikko jota jopa osaan arvostaa, mutta hiukan munaa nyt! Jos pidät tytöstä juttele hänelle. Jossain vaiheessa tulee se hetki kun huomaat että ajattelet "miksi *itossa en tehnyt sitä!!" (oikeastaan kyllä, kokemus puhuu). Totta kai siinä voi tulla "turpaan", mutta "elämä on".

Ja totta kai on mahdollista että "se oikea" vain tupsahtaa eteen. Näihän siinä usein käykin. Mutta voisin veikata että ikinä siinä ei käy niin että homma onnistuu ilman että suutaan aukaisee. Se EI ole metsästämistä jos juttelee toiselle jne. Eikä se ole edes "ei-romanttista", jos sitä pelkäät.

Niin ja jos aletaan miettimään mitä naiset haluaa, niin minä luulen että se on siisteys ja positiivisuus. Jos äijä on siisti eikä tuoksu paskalle, ollaan jo aika pitkällä. Ja siis en tarkoita että pitää näyttää Brad Pittiltä (tai Willhem & Jayn siltä toiselta tyypiltä vaikka tuulisti niin väittäisikin ;) ), vaan kunhan on siisti ja osaa hymyillä. Sillä päästään jo todella pitkälle.

En sanonutkaan, että niin tapahtuisi. Tarkoitinkin jotain spesiaalia tilannetta, jossa tajuaisi, että tämähän toimii älyttömän hyvin. Eräs kaverini itse asiassa onnistui löytämään itselleen tyttöystävän kaverinsa juhlista tuosta noin vain ja aika romanttisella tavalla vieläpä. Nyt he jo ovat suunnitelleet muuttamista yhteen (joka tosin on tällä hetkellä ehkä hieman liian aikaista).

Itse asiassa, tähän mennessä elämääni en ole vielä kertaakaan pettynyt, etten ole toiminut. Olen aina tajunnut jossain vaiheessa, miten erilaisesta maailmasta ihastuksen kohde on ja siihen se on sitten loppunut. Toisekseen, haluaisin sen tilanteen olevan sopiva ja erikoinen, eikä mikään tavallinen "Heimäoon Frankki, lähetkö kahville?" -tyylinen tilanne.

Kyllä, olen oikeasti ihan älyttömän ujo ihminen, etenkin vieraiden seurassa. Sen varmaan olet miiteissäkin huomannut. Jostain syystä on vain liian vaikea tuottaa sanoja tuntemattomampien ihmisten seurassa. Yritän kuitenkin päästä siitä ongelmasta eroon, joten toivottavasti tilanne helpottuu tulevaisuudessa.

Mulle tapahtuu tätä samantyyppistä aika paljon. Illalla jään ilman sitä kainalossa olevaa neitokaista ja aamulla keksin sitten vaikka miten hyviä juttuja, joita olisi voinut kertoja ja miten olisin voinut toimia siinä tilanteessa. Harmittaa aina niin vietävästi myöhemmin, mutta harjoituksen puutteestahan mokoma taitaa minun tapauksessani vain kieliä.

Tää on aika pitkälti ollut mun filosofia aina, kohtalaisen ujo kun olen yleensä naisasioissa ollut. 19 vuoden taipaleen jälkeen  vaan on alkanut jo hieman kismittämään, kun mitään kunnollista ei koskaan vain satu tapahtumaan. Ehkä mä oon vain niin sosiopaatti, etten koskaan huomaa tilanteita, joissa tyttö olisi ollut kiinnostunut. Itseluottamusta on kuitenkin sen verran, että en soita ranneviulua sen takia, etten "kelpaa kenellekään".

Tässä viime aikoina on iskenyt niin hemmetinmoinen läheisyydenkaipuu, että olen vähän ajatusmalleja muuttanut. Mikään metsästäjä en vieläkään ole, mutta kuitenkin joskus teen aloitteita. Noh, mitään kunnollista ei ole kuitenkaan vielä uudellakaan mentaliteetilla kehkeytynyt. Ehkä sitten ensi syksynä, kun yliopistomaailmaan siirryn uuteen kaupunkiin...

Kaverilta oon oppinu sellaisen hauskan tavan, että ihan spontaanisti kehaisen jonkun tytön hiuksia, hymyä, silmiä tai vastaavaa ilman sen suurempia taka-ajatuksia (tai no ei sitä koskaan tiedä kenen mieleen sattuu jäämään :)). Ihan yhtä rohkea en tässä vielä ole kuin kaverini, mutta kyllä tää pokkaa kasvattaa selvästi. Suomalaiset naiset ovat muuten yllättävän jäisiä tuollaisissa tilanteissa, suorastaan häkeltyneitä. Johtuneeko siitä, että Suomessa ei pahemmin ole tapana moisia kohteliaisuuksia harrastaa muuten kuin baarissa iskemistarkoituksessa?

Kultaista keskitietä painottaen. Tyrkky ottaa pataan vähän turhankin paljon, mutta sieltä konsolin äärestäkään ei tule kukaan hakemaan. Baari-iskemiset taas ovat ihan oma taiteenlajinsa, ja ainakaan mulle se ei edes sovi, noin niinkuin hauskanpitoa vakavammaksi vaihtoehdoksi. Pidemmät jutut syntyvät aina pidemmällä aikavälillä, siinä elämän ohella. Sillä kyllä, ihminen tapaa normaalissa kanssakäynnissä uusia ihmisiä etsimättäkin. Mä oon ainakin sellainen hidas tykästyjä, joka tajuaa fiilaavansa sitä jotakuta kun kaikki muut ovat tajunneet sen puolestani jo aikaa sitten. Sitten tulee se paha vaihe, jossa pitäisi tehdä liikku. "Uuuh, mitkä ovat niitä parhaita iskurepliikkejä!?" Fuck dat, pyydä kahville. Mieluiten kasvotusten, tai soittamalla. Se on maailman universaalein tapa sanoa, että haluaisi porista kaksin ja tutustua paremmin. Ei se sen monimutkaisempaa tarvitse olla(heh, vaikka suattaahan siitä tulla sitäkin, jossain vaiheessa...). Ja jännitys kuuluu asiaan.

Nämä ystäviä-vaiko-enemmän-kysymykset taas ovat aina vaikeita. Valehtelematta suurin osa ystäväpiiristäni on naisia, ja siksipä on helppoa hämmentyä aika-ajoin sen jonkun erikoisemman kohdalla. Ja ihan varmasti monia hämmentä allekirjoittaneen aina-läheinen käyttäytymismalli. Kuten HeinZ siteerasi, elämä on. Helpointa olisi vetää tiukat rajat, ja etäisyyttä niin tarvittaessa, mutta se vaatii monasti pirun isot pallit. Status quossa on yksinkertaisesti helpompi lillua, mutta pidemmän päälle se ei vain toimi. Tälläkin hetkellä pitäisi tehdä yksi niistä vaikeista ratkaisuista, että pääsisi jonain näistä päivistä jatkamaan eteenpäinkin(eikä btw intti ja loputtomasti ajatteluaikaa ole auttanut yhtään). Uusi vuosi ja uudet tuulet, toivomma.

Ensinnäkin, olet tasan oikeassa tuon uskallusjutun kanssa. Kyllä joskus pitää uskaltaa. Ja naiset tykkäävät siitä oikeasti. Jos nainen ei kuitenkaan ole jostain syystä ensivaikutelman perusteella tai jostakin muusta syystä kiinnostunut, niin sille ei sitten mitään voi. Mutta eipähän tarvitse hävetä ainakaan saamattomuutta.

Toiseksi, olet täysin oikeassa tuon siisteyden ja ennen kaikkea tuoksun suhteen. Siisti ja hyvältä tuoksuva mies on aina ulkoisesti vetävä.

Ja lopuksi: molemmat Vilhelm&Jay -tyypit ovat ihania. Vaikka toisella onkin ihanat silmät, niin ehkä se on se kahden miehen yhdistelmä joka vetoaa.  ;D
(Oikeasti minulla on fetissi lahjakkuuksiin, oli kyseessä sitten vaikka pacmanin maailmanmestari.)

Edit: Armeijameininki ei sitten sytytä yhtään, olkoon vaikka millainen univormu ja natsat, mutta siilitukkainen pyssystä turvaa hakeva militantti ei vetoa. En sano että kaikki armeijan käyneet olisivat poissa laskuista, ainostaan että armeijan harmaat eivät sinänsä riitä venettä keikuttamaan.

No todellakin. Mua ei ainakaan muistaakseni kovin monesti ole tultu kehaisemaan. Ei ainakaan omanikäisen miesväestön keskuudesta. Vanhemmat miehet on sitten jo uskaliaampia (valitettavasti), vaikka 98 % niistä lienee naimisissa. Mutta siis tuo kehaiseminen on ihan mahtava juttu, kun vielä onnistuu kehaisemaan sitä ruumiinaluetta josta nainen on vähän epävarma.  8)

Noin yleisesti, kannattaa vähän miettiä sitä ujoutta oman itsenkin ulkopuolelta. Mä en ainakaan koe kauhean mukavaksi sitäkään tilannetta, jos muuten vain alan juttelemaan jollekulle tuntemattomalle, jonka reaktio onkin sit seinien katselu ja ylimalkainen hymähtely. Alkaa tuntua että tyyppi viestittää "ala painua!". Ei paljon rohkaise lähestymään edes kaveri/jäänrikkomis/jutustelumerkeissäkään.

Tykkään univormuista, kuten kai moni muukin nainen. Ujot miehet menkää laskuvarjojääkäreihin tai lentäjiksi! *sulaa*

Höpöhöpö, ihan normaali suomalainen olet. Muut miitissä ovat vaan niin umpihulluja.

Ja vaikka ujoutta olisikin hieman, niin sellainen saattaa hävitä ihan yhtäkkiä. Oikeastaan itsekin olin vielä ala-asteella ja yläasteellakin ujohko. Yhtäkkiä vaan kaikki se "hävisi". Nykyään ei tunnista edes samaksi ihmiseksi varmaan, kun on tullut itsevarmuutta varmaan vähän liikaakin. Kaikki mihin ryhtyy, onnistuu -aseenteella eteenpäin. >_>

Olen myös täysin samaa mieltä Epin kanssa tuosta "Kun sitä ei etsi, se löytyy"- asiasta.  Aina niitä tulee itsestään vastaan ties millaisissa tilanteissa.

Täytyy varmaan ahdistella Frankkiä jos seuraavassa miitissä tavataan. Ujous lähtee lapsesta ärsyttämällä.  ;D

Näin joulun alla miehille vinkkejä naisten hurmaamiseen:

http://kauppa.tiimari.fi/PublishedService?pageID=18&freePage=534

HUOM! Varsinkaan aikuisten ihmisten ei sitten oikeasti kannata ostaa tyttöystävän joululahjaa Tiimarista. Siihen on panostettava enemmän, varsinkin persoonallisuuden suhteen. Lisäksi, illallispöydän koristelu liiallisella määrällä silkkikukkia ja mansetteja saa kyllä varmasti aikaan ihmetystä, mutta ei välttämättä hyvää sellaista.

Mitenkäs TK:n joululahjaprojekti menee? Se oli muistaakseni varsin esimerkillinen.

Funniest thing. Olen parin eri naisen kanssa katsellut vanhoja valokuvia albumistani, ja aina sen saman alokaskuvan kohdalla ne ilmoittavat että mä näytän siinä todella hyvältä. Siis kyllähän kaikki äijät ainakin tietävät miten kauhea kuva se on; ei hiuksia, ei hymyä ja silmissä lannistunut katse kun on vielä 300 aamua jäljellä. Mä yritän aina tuputtaa niille sitten sitä kotiutumiskuvaa jossa on upseerin univormu, natsat kaulassa, lyhyet hiukset ja leveä hymy, mutta ei se kuulemma ole niin sytyttävä kuin se mosakuva jossa mä näytän lähinnä venäläiseltä vankikarkurilta.

Kun olin lukiossa, eräs laskuvarjojääkäriksi kouluttautunut paikallinen poika kävi kertoilemassa koulutuksesta. Sillä oli päällä univormu vöineen kaikkineen ja siihen kuuluva päähine, ja voin vannoa että joka kerta kun se käveli käytävää pitkin niin noin 99 % tytöistä suorastaan kuolasi sen suuntaan. Lisäksi en ois koskaan uskonut, että noin 100 kpl naisia on kiinnostunut itse esitelmän kuuntelemisesta. Ei sinne enää miehiä mahtunutkaan.  :)

Jos sama tyyppi olisi tullut ilman univormuaan, tuskin kovinkaan moni tyttö olisi sen kummemmin noteerannut.

Onko kukaan täällä olevista miehistä ollut katsomassa Hunkseja tai vastaavia? No, se kirkuminenhan ja naismassojen paine on aivan valtavaa. Show perustuu naisten univormufantasioille. Siellä on palomiestä ja lentäjää ja poliisia. Joku voisi selittää mulle, mikä noissa viehättää, koska en itse osaa.

Tuosta miesten siisteydestä vielä. Se on vähän kaksipiippuinen juttu. Tottakai puhtaat vaatteet ja jotain Bossin suihketta kainaloon, mutta tietty huolettomuuden illuusio viehättää ainakin monia minun tuntemiani naisia. Siis ei sen solmion aina tarvitse olla kaulassa ja kiiltonahkakengät jalassa. Hiukset voi olla pörrössä, paita sopivasti rypyssä ja kengät kuluneet jotta vaikutelma on nimenomaan huoleton. Esmes Elijah Wood osaa pukeutua just eikä melkein näin. Sen tyyli sopisi muutenkin suomalaismiehelle, sopivasti down-to-earth, mutta ajattomasti muodikas.

Eipä silti, ei mulla hirveästi perussuomijampan pukeutumsesta ja yleisilmeestä pahaa sanottavaa ole. Miehen on helpompi olla "muodikas" kuin naisen.

Tiimari on ehkä maailman viimeisin paikka, josta lahjaa kannattaa hankkia kellekkään.


No, se on jo melkein valmiina. Enää pitäisi keksiä mistä vaatekaupasta hankin sellaisen lahjakortin lahjapaketin päälle, joten kerroppa joku hyvä vinkki, kun varmasti tiedät niitä.  ;D Ajattelin ensin jotain lahjakorttia Espritiltä, mutta en sitten tiedä oisko joku vielä parempi, sillä onko tuo vähän liian perus? En vielä oikein tunne noita Tampereen kauppoja, niin paha mennä sanomaan. Ainakin se on aina puhellut, että haluaisi sieltä vaikka mitä vaatteita ostella. :P

Äh...tykistöön, kaikki.


Tavallaan toivoisin, että tämä tapahtuisi. Itsekin kun suhteellisen ujo olen, johtuen osittain, että asun täällä metsän keskellä. Mutta omasta mielestäni ala-asteella olin paljon ujompi, tiedä sitten miltä se ulkopuolisista näyttää :P

Mutta vähäiset on kokemukset itselläkin näistä asioista. Johtuen juuri ujoudesta ja siitä että täällä tuppukylissä enää ketään ole. Saa nähdä mitä sitten tapahtuu, kun täältä joskus ihan isompaan kaupunkiin pääsee.


Pöh, siskollekin tullut sieltä vaikka kuinka monta lahjaa hankittua vuosien varrella.

Tiimari on kieltämättä vähän sellainen "ajatus on tärkein" -paikka(suomeksi siis: pakko ostaa jotain!!). Vaikka miksei sieltäkin jotain kivaa voisi löytää, hjuumorimielessä vähintäänkin. On sitä maailmassa kummallisempiakin asioita tapahtunut.

Naiset ovat laumaeläimiä ja innostuvat helposti siitä mistä muutkin lauman eläimet. Mielestäni on täysin normaalia, että kun kouluun tulee ulkopuolinen mies asiantuntijatehtävissä (ja jos se on vielä vanhempi...), niin naisten "kuuluu" sitä kuolata. Hunkseja sun muuta taas on "hauskaa" kuolata, koska se on koko shown pointti. Tuskin siitä kukaan nainen nyt ihan hirveästi oikeasti kostuu, no pun intended. Naisille on myös kerrottu että uniformut ovat seksikkäitä, ja palomiehet sun muut siten myös. Naiset tietävät, että jos jokin mies kelpaa yhdelle naiselle, on se todennäköisesti käypä myös toiselle, joten stereotypinen kuolaaminen on sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja kollektiivisen naiseuden tunteen vahvistamista. Oman miehensä näkeminen uniformussa on vähän kuin näkisi sen juhla-asussa, laitettuna ja jotenkin erilaisena. En pysty uskomaan että uniformu, siis yhtenäinen ja pääasiallisesti käytännöllisyys mielessä suunniteltu työasu olisi hyvä asia, sen sijaan se mitä se symboloi ja edustaa voi ollakin. Ja totta kai vahvat, auktoriteettia omaavat ammattimiehet ovat tietyllä tavalla käsitteenä hot.

Otan tämän kohteliaisuutena jonka mukaan pukeudun kauniisti.  :P
Espritti on ihan hyvä, jos yllyt seikkailulliseksi voit yrittää jotakin pienempää putiikkia (jos niistä nyt lahjakortteja saa) kuten Mawana Tuomiokirkonkadulla, mutta tietenkin iso kauppa jossa on jotain kaikkien makuun on paljon varmempi. Stockmann ei ole huono, mutta sieltä ei saa erityisiä vaatelahjakortteja. Aleksi 13 on oikeasti ihan kiva ja monipuolinen ketju, mutta ei kuulosta niin kivalta kuin jokin putiikki. Älä harkitse Seppälää tai Henkkaa.

Tää särähtää tosi pahasti mun korvaan. Ensinnäkin tuo naisten ja miesten erottelu. Mikseivät miehetkin ole laumasieluja? Mä en juurikaan voi sanoani olevani innostunut järin paljon jostain Orlando Bloomista vaikkapa. Tai BB:stä. Tai kovin monesta muustakaan naisten tämän hetken in-jutuista. Eikä mulla ole myöskään vauvakuumetta tai erityistä lapsirakkautta. Tai ehkä tuo pätee johonkin murrosikäisiin tyttösiin jotka eivät yksinkertaisesti uskalla olla erilaisia?

Muutenkin tuosta hiukan sovinismisävytteisestä tekstistäsi sain sen kuvan, että tyttölapset ovat kuin robotteja jotka kasvatetaan barbien avulla omaksumaan tietty identiteetti, josta vain muutama erilainen "valaistunut" (=sinä?) poikkeaa. Ja että 98 % naisista on tiettyä stereotyyppiä ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus määrittää suuren osan naisten käyttäytymisestä. Minusta tuo on täyttä soopaa. Naisten maailma ei ole niin pinnallinen, eivätkä naiset aivan niin tyhjäpäisiä.

Itse olen sitä mieltä, että perimmmäinen vaikutin siihen, mitä Nainen Haluaa Miehestä löytyy ihan biologian puolelta. Univormumies on parempi isäehdokas kuin pultsari. Hyväkroppainen ja komea omaa paremmat geenit kuin kaljakessiä kasvattava. Samat syyt vaikuttavat siihen, millaista naista mies pitää kauniina ja seksikkäänä. On ikäänkuin luonnollista kuolata hyvännäköisiä ihmisiä, ja myöskin joissain tapauksissa fantasioida heistä joten en olisi varma tuosta kostumisjutustakaan. Seksuaaliset halut ovat kuolaamisen korkeampi muoto ja voivat aivan hyvin kohdistua hyvännäköiseen ihmiseen, vaikka tämän kanssa ei voisikaan varsinaisesti lisääntyä. Mukana on tietysti paljon muitakin tekijöitä vaikuttamassa, ei tässä sentää lisääntymiskoneita aivan täysin olla.

Myöskään se väite, että naiseutta tarvitsisi erityisesti, varsinkaan kollektiivisesti, korostaa tai vahvistaa ei saa minua oikein puolelleen. Jos tyttöporukka katsoo leffaa jossa on vaikkapa Colin Farrell, niin sen yhdessä kuolaaminen vahvistaa ennemminkin ystävyyttä, ei naiseutta. Ehkä naiseudestaan epävarmojen ihmisten tarvitsee korostaa sukupuoltaan (josksu hyvin yllättävilläkin keinoilla), mutta terveen sukupuolisen itsetunnon omaavan naisen sitä mielestäni ei tarvitse tehdä.

Osittain olen kanssasi samaa mieltä siitä, että univormut edustavat jotain suurempaa jota voi ihannoida. Mutta ei sekään ole automaattinen vastaus, sillä palomiehen tai poliisin tai myymälävartijan edustama auktoriteetti ei ole kovin kummoinen. Ei pahalla VPKlaiset.

Nyt en keksi muuta, viekäämme aihetta syvemmälle.

Ovat, vähintäänkin tässä Tuulistin tarkoittamassa merkityksessä. Ja paljolti muutenkin. Mä olen aina ollut sitä mieltä, että niin tässä kuin monessa muussakin asiassa, naiset ja miehet eivät ole kovinkaan erilaisia. Sitä on vain ajoittain vaikea nähdä/myöntää.

Niin. Minä olen sellainen sovinisti. Voisit sinäkin vähän löysätä, ehkä ei korvat särisisi niin paljon.

Minä en ota ainakaan tällaisia sukupuoliasioita ihan noin vakavasti, ja minusta on luontevaa vitsailla naisten kuin miestenkin kustannuksella. Naisena olen ihan sinut omien naisellisten hölmöjenkin piirteideni kanssa, ja siksi niitä voi myös pilkata. Jos huumorini oli liian hienoavaraista makuusi, niin selvennän vielä  että oikeasti me kaikki olemme tietenkin ensimmäiseksi yksilötä ja vasta sitten sukupuolen ja vastaavien muiden jaosten edustajia. Miehillä ja naisilla on kuitenkin joukkokäyttäytymistä ja tyypillisiä piirteitä, ja kyllä naiseus ja mieheys ovat ihan oikeita asioita vaikka eivät mitään kiveen hakattuja rajoja ja määritelmiä aina olekaan.

Ja jos sinä et usko että miesten kuolaaminen tyttöporukassa ei ole naisidentiteetin vahvistamista (muiden asioiden ohella), niin ei se minua haittaa. Samaa voisi muuten sanoa esim. yhdessä peilin edessä reisien paksuuden kauhistelusta. Tai menkkakipujen vertailusta. En väitä ettei se olisi myös hulvattoman hauskaa lauantai-illan vietettä hyvien ystävien kanssa, mutta on se silti usein korostuneen naisellista kaakatusta.

*Taidankin tästä mennä vetämään flanellipaidan, raksahousut ja Birkenstockit päälle*

Johoo, kyllä miehetkin ovat laumasieluja ja tätä kuolaamista harrastavat ja mun mielestä lähinnä hauskanpidon vuoksi. Ehkä myös omien "miespisteiden" nostamiseksi. Asun kahden muun jätkän kanssa tällä hetkellä ja aika tyypillinen keskustelu tv:n ääressä menee näin:

*ruudussa vilahtaa hyvännäköinen nainen*

- "Laittaisitko?"
- "Ehdottomasti."
- "Entä emännäksi asti?"
- "Jos se ei ole tyhmä."

Nuo keskustelut ovat, kuten ylläolevasta näkyy, niin henkeviä ja filosofisia, että siinä ihan aivot tuppaavat rasittumaan.

Heiheihei, minähän yritin vain keskustella asiasta, ei ollut tarkoitus loukata! Minusta on mukavaa lukea ihmisten mielipiteistä ja tuoda esille omiani, varsinkin jos ne eriävät. Hedelmällisen keskustelun pointti on mielipiteiden vaihto ja tajunnan laajentuminen.  :P

Mutta siis, älä tosiaan loukkaannu, emme varmaan kumpikaan ole sellaisia stereotyyppisiä naisia että pitäisi kissatappeluun ryhtyä.

Jos tämä on ne luokat mihin miehet jaetaan, niin pitäisi alkaa ehkä huolestua. Minusta kun on aika vaikea uniformumiestä muokata, mutta pultariksi vaaditaan kai vaan likaa naamalle, voimakas tuoksu ja räsyiset vaatteet, kai.

Vai ovatko sairaalan henkilökunnan vaatteet uniformuja? Jos ovat, niin sitten on ehkä toivoa. Tosin kun sellasia käytin, jouduin käyttämään hyvin usein naisten housuja, koska a) miesten housut olivat aina lopussa ja b) miesten housut olivat aivan törkeän isoja. Äh.

Muutaman naisen kanssa elämäni aikana keskutelleena voisin väittää, että ainakin sinulla on todella naisellinen tapa foorumikeskustella.

Käyn mielelläni kanssani vaikka kuinka syvällisiä vääntöjä, mutta tässä ja nyt en mielelläni, koska vaikka toisaalta itse yleistät naisten olemusta ja toivottavasti huumorilla kerroit koulullisesta naisia jotka olivat heikkona uniformun edessä, niin aika kärkkäästi arvostelit minun omaan sukupuoleeni kohdistuvaa humoristista kritiikkiä ja yleistyksiä. Minä olen sitä mieltä, että kun puhutaan appelsiineista, ei pidä tulla huutamaan että "entäs omenat?!" Miehet ovat varmasti ääliöitä siinä missä me naisetkin, mutta onneksi kukin omalla persoonallisella tavallaan.

Edit: Jos haluat puhua vakavasti, niin voisit aloittaa hieman selventämällä, miten sinun mielestäsi naiset:

eivät ole pinnallisia tai tyhjäpäitä

mutta

ovat silti laumoittain heikkoina stripparin tai vielä parempaa, vaatekappaleen edessä

ja

perustavat mieltymyksensä miesten suhteen pohjimmiltaan biologiaan?

Puuttumatta nyt mihinkään henkilökohtaisuuksiin, niin tahdon selventää että miesten mukaanvetäminen lähti siitä, kun mielestäni tässä puhutaan ihan ihmisistä yleensä, eikä vain ja ainoastaan naisista. Topikkihan ei rajoita keskustelua naisiin, joten koetin vetää mukaan vähän laajempaakin skaalaa kuin naiset sitä ja naiset tätä. Juuri siitä syystä koetin myös tuoda omat mielipiteeni esiin vastauksena sinun mielipiteisiisi. Että omenat mukaan vain ihan siitä syystä että nekin on hedelmiä.

No, jos keskustelu vielä jatkuu naisten tai miesten stereotypioiden ihmettelystä niin olen edelleen valmis tuomaan esille omia näkökantojani.

Ääh, nyt te pilaatte tän keskustelun hirveellä sukupuolianalyysillä. Mä haluan lisää tunteidenpaloa ja epätoivoista rakkautta. Partajeesus, tuu kertomaan viimeiset fiilikset!

akka tuli katumapäälle joten eroa kesti 24 tuntia.
nyt et saanut sitä kaipaamaasi epätoivoista rakkautta ;D

No niinpä tietenkin..  :lol:

Killerbone tekee SUUREN (ja turhan pitkän) paluun koska löysin näinkin hemaisevan aiheen että oli pakko tulla häiritsemään teitä vakiokäyttäjiä.  :P

Itselläni ongelmana on hitaat aivot ja ailahteleva moraali. Historiani naisista on surkuhupaisa Ensirakkauteni (tai no ihastus) oli kaikin puolin täydellinen nainen (tyttö) ja olin hyvä ystävä hänen kanssaan. Noh. vuodet kuluivat ja nössö-Bone ei tehnyt aloitetta koska nössötti eikä aina vaan tullut mieleen kuin vasta myöhemmin että olis ollu mahtava tilaisuus iskeä joskus pari päivää sitten. Jälkiviisautta, sillä ei pärjää. Aika kului leppoisissa tunnelmissa kunnes sain tietää että tyttö muuttaisi toiselle puolen suomea ja koska pakenen velvollisuuksia niin en ajatellut koko asiaa. Vasta kun tyttö oli muuttanut niin noin vuoden (aika hidasta eh?) päästä huomasin että perskeles sehän tykkäs musta kanssa. Eli hitaus on pahasta naisten suhteen. Samantapaisia tapauksia on tapahtunut turhan monta sen jälkeenkin joten naisia olisi ollut mutta hitaat aivot estää. Ja kai sekin vaikuttaa että asuu korvessa niin ei sitä osaa olla naisten kanssa.

Muutaman seikkailun jälkeen oli moreeni niin alhainen etä kasvatin itselleni kuoren, eli lopetin kaiken tunteilun ja minusta tuli täysi paskiainen. Jos esimerkiksi näin surullisen elokuvan niin nauroin vain muiden kohtaloille. No se siitä historiikista, on niin paljon tekstiä jo et noin 50% kansasta on jo skipannut tekstini. ;D

Nykypäivään "kaamosmasennus" on alkanut murentaa kuortani ja välein kyl iskee ihme kohtauksia jolloin en kestä sitä et kaverit vittuilee edes kaverillisesti toisilleen, kai se kaikki kuoren alle jäänyt tunteilu purkautuu. tämänhetkinen tilanne on sitten että ei jaksa enään edes miettiä et saakohan sitä koskaan naista vaan jos Luoja suo niin sellanen tulee sit joskus vastaan ja saan naisen luonnollisesti enkä suuren iskemis ja lahjomis operaation kautta.

Eli tarinan opetus on: älkää olko liian nopeita tai hitaita ja lukekaa muiden neuvoja naisista ja jumankauta jos jollekkin käy samanlailla ku mulle niin tulen hirttämään sen munista puuhun ja pyöritän niin kauan että sille tulee paha olo! >:(

Tuntuu siltä väkisinkin, että mistään ohjeista ei ole mitään apua, koska ne ovat eri lähteestä riippuen hyvin erilaisia.


- Muista, ettet ole tytöille liian kiltti, vaan esität aika-ajoin myös paskiaista. Näin kiinnostus säilyy.
- Mutta muista myös, että tällä taktiikalla saatat saada vain pinnallisia tyttöjä...
- Muista, että siisti se olla pitää!
- Mutta toisaalta taas, pieni renttumaisuus ja huolettomuus ei ole pahasta. Ei siis liian siististi, kuulitko!
- Tyttöä ei missään nimessä kannata kehua ennenkuin tämä on "koukussa".
- Ei, vaan nimenomaan pitää tehdä kehumista jo ennen kuin syöttiin tarttuminen tapahtuu.
- Naiset haistavat epävarmuuden jo vuorien takaa
- Toisaalta taas joistakin tytöistä epävarmuus voi olla söpöä ja herättää positiivisia tunteita.
 
Jne.


Lienee sanomattakin selvää, että lopetin "iskemisen niksikirjan" lukemisen jo aikaa sitten ja suhtaudun tähän asiaan vähemmän tieteellisesti. Toki, jos nimenomaan haluaa tehdä iskemisestä taidetta ja mahdollisimman suuren kaatoluvun, silloin voi nikseistä olla ihan oikeaa hyötyä.   Tunnen kuitenkin, että ensimmäinen kerta on koettava turvallisessa ympäristössä ilman suorituspaineita - ihmisen kanssa, johon on tunteita.

Kuinkahan totta on tarina friend zonesta? Eli jos tutustut tyttöön, olet sille kaveri pitkän aikaa, huomaat että haluat olla enemmän kuin kaveri, mutta tämä ei käy päinsä, koska olet tytölle vain kaveri. Olet friend zonessa. Kuulemma siitä on melkoisen mahdoton päästä poijjees, mutta pitääkö legenda kutinsa? Ei tässä mitään vakavaa frendien iskemistä ole meneillään, ihan vaan mielenkiinnosta kyselen muiden mietteitä/kokemuksia.

Kuulee myös kertomuksia, miten kaksi pitkään ystävänä pysytellyttä yhtä-äkkiä löytää tunteensa. Ystäväpohjalta ponnistanut suhde saattaa olla ehkä se kaikista vahvin?

Ole mielummin vain oma itsesi, niin on todennäköisempää että tyttö pitää juuri sinusta. Tämä siis silloin jos haluaa etsiä itselleen sopivaa kumppania.

Eri asia on sitten se jos haluaa miellyttää kaikkia naisia, joka on käytännössä mahdotonta.

Bullshit! Et voi mitenkään esittää täydellisesti omaa itseäsi naiselle, Sillä kukaan, Ei kukaan ole luotu toiselle täydellisesti. Suhde vaatii muokkautumista eli on osattava muuttua. Ajat muuttuu joten ihmistenkin olisi hyvä muuttua. Ja jos olet oma itsesi ja saat naisen niin et sinä tiedä sitä että kuinka monta hänestä huonoa puolta hän jättää huomioimatta sinussa.

Itse olen kyllä niin höpö, että uskon ns. sielunkumppanuuteen. En yhteen sellaiseen, vaan useisiin. Että tuolla liikuskelee lähes täydellisiä vastakappaleita, joiden kanssa elisi elämänsä onnellisena loppuun asti, kuin hyvissä saduissa konsanaan.


Olen kuullut usein tarinoita siitä, miten ihmiset ovat jumittautuneet huonoihin suhteisiin vuosikausiksi, vain siksi, ettei tarvitsisi olla yksin. Ja se syy on sinällään erittäin pätevä. Yksin jäämisen pelko on oikeasti tosi paha juttu. Mutta se tuntuu jotenkin ilkikuriselta, kun vuosien jälkeen huonolle suhteelle laitetaan stoppi, sen sijaan että sen olisi katkaissut heti kun oli alkanut pahalta tuntumaan koko juttu.

Toisaalta, todella hyvin itselle sopivan kumppanin löytäminen saattaa olla niin vaikeaa, ettei havitella sitä lähes täydellistä ja kaikilla rintamilla palkitsevaa suhdetta.



Nämä ajatukset tulivat mieleeni varsinkin silloin, kun katkaisin tapailun yhteen sinänsä todella kivaan tyttöön parisen vuotta sitten. Tapailimme n. kuukauden päivät, mutta huomasin, että omalta osaltani liikuttiin niin vahvasti kaveripohjalla, että tapailu oli syytä laittaa poikki. En halunnut ryhtyä leikkimään tämän ihmisen tunteilla.  Sillä jos juttu olisi edennyt vakavaksi asti, olisi ollut huomattavasti hankalampaa lopettaa suhde.

Niin, oma logiikkanikin kertoo, että kaksi kauan ystävinä ollutta ihmistä taatusti tuntee toisensa melkoisen hyvin ja olisi ihan järkevää että tällaiset lyöttäytyvät jossain vaiheessa yhteen. Mutta voihan olla että ko. ihmiset tuntevat toisensa liian hyvin ollakseen enempää kuin kavereita. Tosin tämä taas ei olisi ihan niin järkevää. Että ei sitä mielekiintoisen tytön tavatessa osaa valita puskeako heti täysillä, vai ollako hetki kavereita ja seurata tilanteen etenemistä, koska

1. Liika puskeminen tekee sinusta rasittavan pilluhaukan (ehkä)
2. Odottelu upottaa sinut friend zoneen (ehkä)

Mutta vattuakos nämä asiat mitään logiikkaa noudattaa. Antaa mennä niinku menee.

OIKEIN! Päälle vaan suomenpoika! PIMPSAAA!!!!
Mutta on se niin totta ettei rakkaus noudata mitään tarkkaa logiikkaa. Voi vaan löytää suuntaviittoja jotka osoittavat suunnilleen oikean reitin.

Ei ehkä täydellisesti, mutta kuitenkin mahdollisimman paljon oma itsensä. Itse ainakin haluan tietää että tyttö pitää juuri minusta, eikä roolista jota vedän.


Jälleen en tarkoittanut mitään ääripäätä. Ihan yksinkertaisesti niin että tietyt ihmiset tulee paremmin toimeen tiettyjen ihmisten kanssa, jne. Roolin vetäminen saattaa johtaa siihen että vastakumppanikin vetää herkemmin roolia. Sitten kolistellaan miekkoja kun todelliset luonteet paljastuvat suhteen myöhemmässä vaiheessa.

Ihminen ei ole hyvien ja huonojen puolien summa, vaan kokonaisuus, tai ainakin minä itse näin asian näin. Omassa suhteessani minun ei ole tarvinnut muuttua mitenkään. Olen jopa voinut entistä enemmän olla oma itseni ja itsetuntoni on kohonnut sen myötä.

Joo ei noita yksityiskohtaisia ohjeita voi ottaa tosissaan. Yhden on helppo sanoa että ole siisti, ja toisen siihen nillittää että eikun älä pingota. Ja näitä "takuuvarmoja" vinkkejähän riittää.

Uskon kyllä että on tiettyjä toimintamalleja toteuttamalla saa vastakkaiselta sukupuolelta positiivista huomiota, mutta ei välttämättä löydä itselleen sopivaa kumppania sen helpommin. Tyly totuus on, että toisten on vaikeampi löytää todellista rakkautta, ja toisaalta on helppo nähdä miten erilaiset vaatimustasot ihmisillä on - toisille sopiva kumppani on "vain" kumppani, toisille riittää "pelkkä" ystävyys, toisille riittää että saa lapsentekokumppanin, taloudellista turvaa tai edes seuraa talvi-iltoihin. Ja kai kaikki ne vaihtoehdot ovat ok, jos sillä tulee onnelliseksi. Toiset kaipaavat sitä kaikkea ja vielä intohimoa ja kestävää rakkautta.

Lienee ihan turhaa kikkailla, kun itselleen sopivaa suhdetta ei kuitenkaan löydä kuin itsenään. Kukin nainen ja mies voi kertoa omat näkemyksensä siitä millainen on vetävä nainen/mies, mutta luojan kiitos suurimmalla osalla näkemykset eroavat aika tavalla.

Ja sitten on vielä sekin juttu, että on yksi asia pitää jotakuta todella vetävänä ja toinen pitää jotakuta sellaisena, jonka kanssa haluaisi viettää elämänsä. Varmaan aika monilla on taipumuksia tällaisiin "itsetuhoisiin" suhteisiin vetävien mutta aivan vääränlaisten ihmisten kanssa, vaikka stereotypisesti varsininkin naiset niitä harrastavat.

Hyvien ja huonojen summa ON kokonaisuus.
Ihminen tekee syntiä ja ihminen tekee hyviä asioita. Täysin neutraaleja asioita ei ole vaan kaikki nojaavat vähän johonkin suuntaan. En halua yleistää enkä tuputtaa näkemyksiäni muille mutta haluan kertoa näkemyksistäni rauhallisesti ja toivon että ihmiset ottaisivat ne rakentavasti, eivätkä ajattele niitä vihollisena.   :)  Ja hyvä ja paha ovat vain näkökulmia, joku voi pitää ihmistä pahana kun taas toinen hyvänä.

Totta että suhde jossa toinen rakastaa ja toinen tykkää on paha mutta pahempi on suhde jossa toinen alkaa muokkaamaan väkisin toisen luonneta ja käyttäytymistä koska ei pidä niistä. "muokkautumisen" on oltava oma-aloitteista ja tapahduttava omasta tahdosta.

Enkä halua kieltää tuota sielunkumppani teoriaa koska onhan niitä poikkeuksia ennenkin nähty.  ;)

Mihin viittaat? Jäi silmänisku mietityttämään.

Jaa niinkö? En olisi koskaan kutsunut itseäni normaaliksi suomalaiseksi, mutta ihan sama. Näkisit minut kavereitteni seurassa. Muutun ihan erilaiseksi, kun uskallan puhua. Silloin tulee ihan outoa settiä suustani.

Olen samaa mieltä, vaikkei sitä minusta olekaan vaikea nähdä/myöntää. Captain Obvious for the rescue: miehet ja naiset eivät syntymältään eroa toisistaan kuin biologisesti. Kulttuuri ja yhteiskunta erottaa sukupuolia valitettavasti toisistaan. Uskoisin, että olisikin parempi jos ihmiset eivät olettaisi, että tyttöjen pitää olla tällaisia ja poikien tuollaisia. Turhaa kategoriointia, jolla vain laajennetaan sukupuolten välistä kuilua ja nostatetaan toista sukupuolta toisen yläpuolelle.

Olen itse asiassa aina ollut hieman tyttömäisempi ja pitänyt tyttömäisemmistä asioista samalla kun olen pitänyt myös poikien jutuista. Olen leikkinyt Barbeilla leikkiautojen kanssa, enkä näe siinä mitään pahaa tai noloa. Saatan siis olla sellainen, mitä TK kutsuisi homoksi... ai joo, sehän taitaakin muo jo siksi kutsua. :lol:

Laitetaan vielä on-topickiakin. Saatan asettaa hiukan suuria vaatimuksia, mutta toivoisin saavani joskus tulevaisuudessa jakavani elämäni jonkun minunlaiseni tytön kanssa, mutta en ihan täyttä peilikuvaani haluaisi. Pitää olla myös jotain, mitä voi omalta puoliskoltaan oppia.

Ihanaa kun joku mies sanoo noin! Sukupuoliroolit ovat toisinaan todella rajoittavia (vaikka toisinaan myös ihan hyödyllisiä ja miellyttäviäkin), mutta uskoisin että erityisen vaikeaa on olla ns. hitusenkin naisellinen mies. Kaikki naiset eivät välttämättä arvosta miestä joka osaa olla muutakin kuin 100% miesstereotyyppi, mutta ne jotka arvostavat ovat varmaan sitten aivan haltioissaan kun sellainen tyypin löytävät.

Minä en oikein tiedä mitä minä olen. Usein ajattelen olevani todella naisellinen, rakastan sellaista naishömppää kuin vaatteet, ja kengät, tyttöjen illat, kauneushoidot, suklaa ja niin edelleen. Ja kiukuttelen ja toisaalta rakastankin todella tyttömäisesti. Mutta sitten toisaalta olen ihan erilainen, ja vaikka ehkä läheisimmät ystäväni ovat naisia, viihdyn parhaiten jätkäporukassa. Ei aina ole kivaa kun on tällainen, mutta en vaihtaisi. Minulla on niin paljon ihania poika- ja tyttökavereita, kivaa tekemistä ja rakkauttakaan ei ole elämästä puuttunut. :)

Tän kyllä allekirjoitan. Sen huomaa, kun seurustelee hyvin pitkään samanihmisen kanssa. Sitä pysähtyy ajattelemaan, miten onkaan ihmisenä muuttunut siitä mitä yksin ollessaan oli. Jos ei kumpikaan muutu senttiäkään, niin en usko että juttu kestää auvoisena elle lähtötilanne ole jotenkin epätodellisen ihanteellinen. Ihmisille tulee vuosien aikana uusia harrastuksia, mielenkiinnonkohteita, mielipiteitä. Koko identiteetti muokkautuu ympäristön mukaan. Kun tämä tapahtuu kahdelle ihmiselle, jotka elävät yhdessä, on hyvä pystyä myös ns hitsautumaan yhteen vähitellen. Eli täytyy löytää yhteistä, täytyy kasvaa siinä missä toinenkin ja antaa toisen kasvaa. Jostain joutuu ehkä luopumaan, jotain vastavuoroisesti saa. Suhteessa ei pidemmänpäälle voi olla laput silmissä toisen muutokselle. Tämä on minusta mainio ohje kestävään suhteeseen.

Joskus joku pforra kertoi oman avioliittonsa onnen salaisuuden. Puolison päivittäinen muistaminen pienin teoin. Voi olla jotain niinkin simppeliä, kuin takin auttaminen päälle. Miksipä tällaista muistamista ei voisi aloittaa jo suhteen alkumetreillä, minusta se on kaunista.

Tuota virhettä ei saa tehdä!11! Tyttö näkee sinun olevan helppo pala ja alkaa käyttää hyväksi1!!


Mutta juu, onhan se ihan miesten etuoikeus huomioida tietyin teoin tyttöään. Ei se vaadi mitään vaivaa avata ovea/asettaa tuolia/ottaa takkia, sen sijaan siitä tuleva ilo teon tekijälle ja kohteelle on olemattomaan vaivaan nähden paljon, paljon suurempi.

Eikä kyse tarvitse olla aina seurustelusta: ihan jokapäiväisessä elämässä (työyhteisössä, kaupassa jne.) tulee tilanteita, joissa voi ajatella ensin muita ja sitten vasta itseään. Miten paljon se piristää omaakin päivää.  :)

Juu ja tottakai naisenkin olisi hyvä huomioida miestä ihan samalla tavalla. Voi vaikka laittaa hyvää safkaa tai yllättää jollain pienellä jutulla, itse tykkään ainakin hemmotella miestä. Mutta ainakin minusta, vanhanaikainen kun olen, niin juuri tuo mainitsemasi miesten old fashioned -ritarillisuus on hirmu mukava tapa muistaa puolisoa. Ehkä jotkut näkee sen kornina, mutta minusta se on romanttista. Tavallaan vastustan sukupuoliroolituksia, mutta jotenkin parisuhteessa vanha romantiikka saisi kukkia. Nainen on nainen ja mies rautaa. Ah.

Nyt tuli auvoisa hyvis olo! Kerran autoin vanhan rouvan bussista ulos. Tunsin itseni enkeliksi.

Vai että tällaisia vinkkejä... Ei kyllä ikinä kannata yrittää joidenkin vinkkien mukaan elää, kun ihan paskaa sellainen ja menee ihan säätämiseksi vaan.


Itse sanoin suoraan ensinäkemisellä, että: -"ei prkele, sinähän olet kuin joku supermalli, mutta varmaan tiesitkin sen"
Se vaan vastasi, että: -"Tiedetään, tiedetään... Kysymys kuuluukin, että monta lasta sinä haluat tulevaisuudessa?"

Ei perse, että revettiin nauramaan siinä kunnolla, mutta olipahan hyvä ensimmäinen keskustelu.  :lol:


Snaken pitäisi tulla kertomaan tästä. Hajoilen aina, kun se puhuu akalleen puhelimessa. Vähän väliä vittuilee.  :lol:

Ei hitto tuli mieleen se Snaken vattuilu "Se mikä toimii lapinläänissä, ei toimi täällä"


Mutta, ovatkohan ihmiset Etelässä ja PK-seudulla jotenkin sulkeutuneempia ja jäykempiä? Aika vaivautunut on yleensä juttu jos menee vieraille (ja selväpäisille) juttelemaan keskellä päivää. Ei siinä toinen osapuoli vitsejä juuri väännä.

Parhautta.

Mitä helkkaria? Minut se on saanut uskomaan, että on oikeasti aina naisten ja pahan maailman välissä. No, jos se on jotain rakastavaa kettuilua...

Epi: Ei Suomessa puhuta vieraille paitsi jos ollaan kännissä tai hulluja. Jos bileissä on rento tunnelma niin siellä voi yrittää jotain läppää, mutta TK:n tapauksessa sen edellä kuitenkin kulkee hyvän fiiliksen rintama joten tuokin tapaaminen on saattanut tapahtua vaikka verovirastossa.

TK: mää haluan olla osa sun EA-kokoelmaa!  :P

Monet ystäväni, niin miehet kuin naiset, dissaavat mua aina siitä, kuinka tarkkaan viikaan vaatteeni etteivät ne rypisty. Odotellessa sitä tyttöä, joka menee aivan pähkinöiksi mahdollisuudesta, että joku muu huolehtii ajoittain jopa hänen vaatekappaleistaan... ;)


And actually, same thing here, toisin päin vain. Huvittanut joskus, kun on pysähtynyt ajattelemaan niitä illanviettoja, missä muutaman naisystäväni kanssa on siemailtu viiniä ja kikatettu(itsehän röhisen, luonnollisesti....) Frendeille. Taidan olla vähän sellainen touchy-feely-tyyppi, joka tulee toimeen ja ystävystyy naisten kanssa tosi helposti. Ja sama pätee kyllä äijiinkin, eri keinoin vain. Kiitollinen pitää olla, että on tavannut niin paljon upeita ihmisiä.


...although jonain näistä päivistä pitänee tehdä päätös ja ravistella yhtä näistä ystävyyssuhteista pienellä tunnustuksella, ja pitää sormet ristissä. Vaan vissiin se on joku hinta tästäkin maksettava. Tämän fiiliksen vatvominen yksin tekee hulluksi.

Minusta joo. Itä-Suomessa ihmiset ovat ilmeisesti keskimäärin ystävällisempiä ja lämpimämpiä kuin etelämmässä. Ainakin tätä asiakkaat jaksoivat aina toistella kun vielä töissä olin "te olette täällä päin Suomea niin iloisia ja ystävälisiä!". Ja oikeastaan kun mietin, niin työn ulkopuolellakin tämän huomaa. Oikeastaan missä vaan voi alkaa heittämään läppää tuntemattoman kanssa, ja melko varmasti saa läppää hymyn kera takaisinkin.

Kyllähän täälläkin jotenkin jäyhiä ollaan verrattuna joihinkin muihin euroopan maihin (ainakin britit vaikuttavat tosi avoimilta kun vertaa), mut Suomen mittakaavassa ehkä jokapäiväistä tuntemattomille ystävällisyyttä löytyy idästä enempi.

Nyt vasta huomasin tämän. Itse en näe näissä oikeastikaan mitään ristiriitaa. Miksi ihmeessä naiset olisivat pinnallisia tyhjäpäitä?  En tunne oikeastaan yhtään tällaista täysin stereotyyppistä blondia, jollaisena tässä tapauksessa tyhjäpää ilmeisesti nähdään. Jos joku identifioi naisen tyyliin: "suklaata-meikkejä-vaatteita-kikatusta-kanailua" niin se ei mielestäni vastaa ollenkaan sitä mitä maailman tsiljoona naista ovat. Tai edes sitä mitä länsimainen nainen on. Tuollainen pätee minusta vain häviävän pieneen murto-osaan suomalaisiakin naisia. Ihminen on kuitenkin aika moniulotteinen tapaus, ei ole kahta samanlaista. Myöskään länsimainen kulttuuri ei mielestäni mitenkään erityisesti pyri kasvattamaan naista tyhjäpääksi, päinvastoin. Jos oikein eksakteiksi ruvetaan,niin ne todellisen tyhjäpään osan saaneet naiset löytyvät valitettavasti niistä kulttuureista, joissa naisia sukupuolensa sorretaan ja alistetaan synnytyskoneiksi eikä sijaa omalle ajatusmaailmalle tai vapaille valinnoille juuri ole. Tässäkin tyhjäpään roolin naiselle asettaa muu yhteiskunta, ei nainen itse.

En näe siinäkään mitään outoa/huonoa/hävettävää että naisten katseet kohdistuvat automaattisesti hyvännäköiseen mieheen (hyvä kroppa/hyvät vaatteet/karisma) tai omg jopa siihen lentokapteeniin. Ja minusta juuri tämä selittyy biologisilla syillä, hyvännäköinen mies on lisääntymisen kannalta parempi. Siksi tunnemme vetoa terveeseen ja hyvännäköiseen ihmiseen. Tästähän löytyy läjä ihan tieteellistäkin tutkimusta.

Ja kääntäen niihin omenoihin eli miehiin. Miehet eivät ole tyhjäpäitä. Siitä huolimatta katseet kohdistuvat siihen uhkeaan kaunottareen. Ja paljaaseen pintaan. Koska, biologian kannalta on fiksua pariutua sellaisen naisen kanssa joka todennäköisimmin synnyttää terveet lapset.

Missään en sanonut että naiselta menee jalat alta vaatekappaleen tai stripparin edessä. Hunkseja katsottaessa kirkuminen kuuluu asiaan. Yksi kirkuu, koska muutkin kirkuvat. Sitä on oikeasti mielenkiintoista seurata, kun naiset alkavat rikkoa perinteistä sovinnaisuuden kuorta ja rooliaan ja niska-perseotteella vieruskaveria riipottaen nähdä tanssijaa enemmän. Joukossa tyhmyys tiivistyy. Sama ilmiö voidaan nähdä myös konserteissa ja festareilla, mielenosoituksissa ja muissa ryhmätapahtumissa joissa porukka syttyy helposti, joten tämä ei päde pelkästään naisiin vaan ihmisiin yleensä.

Minusta onkin mielenkiintoista miettiä asiaa näinkin, että onko tää viettien osuus miten suuri nykyään parinmuodostuksessa. Kun kaikki kuitenkin vaahtoaa, että sisäinen kauneus on tärkeintä mikä onkin yleisesti hyväksytty näkökanta, mutta kumminkin nättiä ihmistä on kiva katsoa ja kaikki tuntuvat tätä tekevän. Parisuhteessa ei välttämättä olla sen ideaalisen uhkean/komean puolison kanssa, mutta rakkautta on silti. Tulevatko tunteet juuri tuon vietin pohjalta jotta saman kumppanin kanssa pysytään tarpeeksi pitkään jotta saadaan lapsia tehtyä, ja onko ihminen edes pohjimmiltaan yksiavioinen. Fantasioita muiden kanssa olosta kun taitaa aina olla. Mistä se pitkäaikainen viehtymys toiseen sitten tulee, kun ensinäkemältä näyttäisi siltä että muiden eläinten tavoin ihmisen pitäisi vain lennellä kukasta kukkaan? Älyllisestä stimulaatiosta, ystävyydestä vai mistä? Miksi kyyhkyt ja joutsenet pysyvät saman puolison kanssa?  :P

Haha :lol: Pyydän anteeksi jo samantien. Jokainen saa olla mitä huvittaa, mutta tuohon kyllä repesin. Jokainen saa leikkiä barbeilla jos haluaa, mutta se tuo pieniä ajatuksia henkilön tulevasta luonteesta. Enkä tarkoita seksuaalisesta suuntautumisesta, vaan luonteesta.

Mutta aiheeseen taas.
Tuosta seurustelussa käyttäytymisestä tai suhteen alkuvaiheessa käyttäymisestä voi vääntää vaikka kuinka hienoa ohjeita, vinkkejä ja kikkoja, mutta totuus on että kannattaa vain olla oma itsensä. Ja en tarkoita sitä että jos kuljet alasti kotonasi, kuljet silloinkin kun tyttösi on paikalla, vaan sitä että käyttäydyt yleisesti aivan normaalisti. Ja kenenkään ei tarvitse varmaan erikseen neuvoa että pitää huomioida myös toinen. Eli joka viikonloppu ei mennä kavereiden kanssa. Mutta täytyy myös muistaa että sillä toisella on varmasti myös kavereita, joten jos hän haluaa joskus olla kavereidensa kanssa se ei ole hylkäämistä.

Jos haluat olla alusta asti käsikädessä, tuoda kukkia ja suklaata, hellyytellä ja puhua herkkiä, mutta toinen ei sitä jaksa tai se "pelottaa" toista, silloin voi sanoa että henkilöt eivät ainakaan täydellisiä ole toisilleen. Ainakaan sillä hetkellä. Samoin jos sinua ei kiinnosta yleinen hellyyttely ja sylikkäin istuminen joka paikassa, mutta toinen siitä pitää, tämäkin kertoo jo jotain.

Minä ostelen kukkia, puhun jopa herkkiä ja kerron jos joku asia painaa tai jos olen jostain iloinen tai haluan vain kertoa että pidän tytöstäni erityisen paljon, ja kaikki on mennyt kuin luonnostaan. Senkin jälkeen kun on yhteen muutettu. Vaikka Tuulisti sitä epäileekin ;) Ainoa poikkeus on kun salkkarit alkaa :rollaus: *ittu........
Ei kannata ottaa liikaa stressiä kuinka käyttäytyy. Hurmaa tyttöäsi omalla tavallasi, silloinhan tyttö pitää sinusta jos se toimii.

Olen tuntenut aina jotenkin kaikki tytöt joiden kanssa on jotain ollut. Eli en ole ikinä ventovieraalta mitään mennyt kyselemään. Minusta siinä ei oikein ole mitään itua. Vaikka en siis väitä että olisin kyseiset henkilöt täysin tuntenut ikinä.
Totta kai kauneus on todella silmiä hivelevää, mutta olen tavannut aika monta jumalattoman kaunista naishenkilöä joiden luonne on ollut täysin muuta mitä minä henkilössä arvostan. Tämän vuoksi yksi syy miksi olen aina liikkunut porukassa on että tapaa ihmisiä.
Voihan sitä pysyä kotonakin ja toivoa että rakastuu uskomattoman kauniiseen lähettityttöön (tai poikaan) joka tulee tuomaan pakettia, ja on kaikkea mitä sinäkin, mutta luulen että se voisi onnistua paremmin jos menee ulos. Ja vaikka et löytäisi "sitä oikeaa" sen porukan ansioista, voihan siinä käydä niinkin hassusti että löytäisit todella hienoja ystäviä. Minulle on ainakin niin käynyt. Ei sekään huono lopputulos ole.

HeinZ, älä dissaa Frankkiä. Itsekin leikit aikoinaan My Little Poneilla.
En ikinä epäilisi, nauran vain sinulle sinä päivänä kun tyttösi on heittänyt SNES:sin parvekkeelta! Sitten tiedät että olisi pitänyt tuoda enemmän niitä kukkia.

Minusta muuten kukkien tai ainakin ruusujen tuominen on tosi tylsää ja banaalia rahan haaskausta. Ruusuja viedään mummoille. Persoonalliset kukat ovat kivoja. Tamperelaisten kannattaa myös kokeilla Aleksanterinkadun Pieni Suklaapuoti -kauppaa. Niillä tuliaisilla yleensä lepyttää pyllyyn ammutun lohikäärmeen - kunnes siitäkin tulee liian tavallista. Hyvä idea myös pieneksi lisä-joululahjaksi. En haluaisi yleistää, mutta enpä ole koskaan tavannut naista joka ei pitäisi suklaasta. Toiset sitä eivät kyllä syö, mutta aivan muista syistä...

Tätä kyllä pelkään aina tiettyinä hetkinä ;D

On ehkä osittain totta, että täälläpäin ihmiset ovat jotenkin avoimempia ja ystävällisempiä. Itse muutin tänne synkästä ja pimeästä Kainuusta, jossa ihmiset huusivat "pidä homo se turpa kii", jos edes yritti aukaista suunsa, mutta täällä tulee ihan ventovieraatkin usein juttelemaan kaupoissa jne. Sangen mukavaa minusta.


Siitä vaan muiden jatkoksi.  :P

Vau. Siis joka päivä Kainuussa on yhtä miittiä.

Tämä selittää paljon....

Mitä ihmettä? Tämähän ketju kasvaa sivulla silloin kuin nukun! ;D
En nyt tiedä, onko sukupuoliroolit välillä hyödyllisiä tai miellyttäviä. Riippuu tietenkin siitä, miten asiaa katsoo, mutta en todellakaan haluaisi leimaantua tosimieheksi tai muihin sukupuoliroolien asettamiin normeihin. Sellaiset tytöt, jotka arvostavat vain 100% miesstereotyyppiä, eivät minua juuri hetkauta. Ei ole mitään syytä alkaa miellyttää niitä saadakseen tyttöystävän. Kyllä mun tulevan puoliskon pitää rakastaa minua ihan sellaisena, mitä mä itse olen. En välttämättä sellaista tyttöä koskaan löydä, mutta ei sille sitten mitään voi. Mielummin elän sitten yksin kuin jonkun kanssa, joka ei oikeasti välitä siitä, mitä mä olen.

Riippuu ihan ihmisestä. Paras kaverini on ihan käsittämättömän rohkea. Eihän sekään kai ihan heti uskalla puhua tytöille tunteistaan, mutta ei sillä kauaa mene ennenkuin sen tekee. Se itseasiassa osaa jopa ystävystyä tyttöjen kanssa etukäteen. Toinen kaverini taas puhuu ratikoissakin ventovieraille ja kuulemma jokainen Jakomäen juoppo tuntee sen nimeltä. Toisaalta hän on syntynyt Vietnamissa, joten kulttuurillakin voi olla osansa pelissä.

Ei siinä mitään, kyllä minulle saa nauraa. En ole koskaan sitä kieltänyt. Mutta mitäs tuo minun luonteestani kertoo?

Sulle nauretaan paljon?

Itse asiassa ei pahemmin. Hymyillään kyllä, mutta ei naureta.

L'esprit.

Ranskalaisilla ei tunnetusti ole huumoria. Vain ivaa.

Nyt muistankin mihin asiaan tää Ranska liittyi. Täälläkin leikittiin Barbeilla. Ranskan vallankumousta. Päät pois, päät pois! Sitten jatkettiin Diablon jauhamista.

Sarkonin tilannetta sivusta seuranneena voisin sanoa että tee ratkaisuja. Kysyt haluaako hän seurustella kanssasi ja jos vastaus on ei heivaat akan helvettiin elämästäsi. Tollasta perässä roikkumista tarvitse kenenkään kestää. Jos vastaus taas on kyllä niin kai tiedät mitä tehdä?

Nyt näyttää siltä, että olen jäämässä yhteen ainoaan ihmiseen kiinni. Kamalaa. Mitä jos sielunkumppaninsa löytää parikymppisenä ja jutusta ei tule yhtään mitään? Loppuelämän rakkauskuviot täysin pielessä? Pelottava, pelottava ajatus.

Syksyllä -06 hänet tapasin. Sen jälkeen ketään häntä parempaa ei ole vastaan kävellyt. Rikkaampia, kauniimpia, muodokkaampia, mutta ei parempia. Muut jäävät hänestä valovuoden. Vaikka en koskaan ole ollut oikeassa suhteessa, pystyn silti silmääkään räpäyttämättä sanomaan mitä rakkaus on. Se on sitä mitä tunnen tätä henkilöä kohtaan.  Tämä asia alkaa esiintymään ongelmana kun vien jonkun muun tytön leffaan tai kahville. Mukavia tyyppejä, mutta se "jokin" puuttuu täysin.

Minun on äärimmäisen vaikea ryhtyä suhteeseen tai ylipäätään mihinkään sellaisen kanssa, jonka luokittelen vasta sijalle 2. Ihmissuhde on sellainen asia, jota arvostan tässä elämässä melkein yli kaiken. Sillä ei leikitä. Jos teoreettisesti jokin tyttö ihastuisi minuun samalla tavalla kuin minä tähän erääseen tyttöön, ja särkisin hänen sydämensä jossain vaiheessa vakavaksi edennyttä suhdetta, se tuntuisi aivan kammottavalta ja syyttäisin siitä monella tapaa itseäni.


Tässä on kyse näkemyseroista. Jotkut näkevät naiset kuin suurena karamelliastiana: jos omasta mielestä herkullisin karkki syödään jonkun muun toimesta pois, kelpaa toiseksikin paras. Ja jos sekin on jo syöty, oikeastaan mikä vaan kelpaa kunhan ei jää suu ilman makeaa.

Toiset taas odottavat uuden, täydemmän pussin ilmaantumista ja haluavat napata vain ja ainoastaan lempikarkkinsa pois.



Kun äitini oli nukkunut pois, kukaan ystävistäni ei osannut löytää oikeita sanoja.

Hän löysi.

Liikutun aina kyynelien partaalle kun muistelen sitä.


Sitten oivallan, mistä kaikesta hänessä niin paljon pidän ja miksi tunnen häneen niin paljon enemmän kuin niihin lukuisiin muihin, joiden kanssa olen ulkona käynyt.

Jaettu talous, säännöllinen seksi, pienempi vuokra. Nämä ovat syitä, joiden takia jotkut pysyttelevät heikossakin parisuhteessa kiinni. En pystyisi. 

Awww. Omalla kohdallani ''onnisti'' ja se oikea löytyi sattumalta. Hän tuntuu juuri siltä oikealta. Kohta vuosi seurusteltu, ei kovin pitkä aika, mutta ihanaa aikaa on ollut. Ja tulee varmasti vielä pitkään olemaan..

Aika vakavaa. En mä halua ainakaan näin nuorena kelata heti suhteen alussa että johtaako se johonkin vakavaan. Huh. Ajatuskin alkaa ahdistaa.

Joka tapauksessa rakkausjutuille ehdoton thumbs up!

Miesrakkaudelle (https://www.pelaajalauta.fi/Themes/blackTed/images/post/thumbup.gif)

Olisiko taas aika sille triidille ?

Olen nyt käynyt muutaman kerran ulkona yhden vuotta minua nuoremman tytön kanssa, mutta uhkaavasti näyttää taas jäävän aika puolitiehen tämäkin juttu. Kyseinen tyttö on kyllä aika mukava, mutta hän suhtautuu tiettyihin asioihin niin eri tavalla kuin minä. Olemme monessa asiassa ihan vastakohtia.  Ja vaikka nyt kuuleekin sanottavan tämän "vastakohdat täydentävät toisiaan" niin en minä sen varaan tämän jutun kohdalla taida laskea.

Lisäksi tämä kuuluisa sähkö uupuu kokonaan väliltämme. Kyse ei ole siitä, etteikö juttua riittäisi ja ettemmekö tulisi hyvin juttuun, mutta tässä on kyse muustakin kuin ystävyydestä kuitenkin.


Ensitreffit muuten sovimme paikalliseen ravintolaan ja siellä sitten nautimme yhdet. Toimi muuten aivan hemmetin hyvin! Vaikka emme ujoja ihmisiä missään nimessä olekaan, niin hämyisessä ja avarassa ravintelissa oli juuri oikea ilmapiiri tälläiselle. Jos miettii vaikkapa sitä, että istuisi pari tuntia leffateatterissa tuppisuina, niin tuo ravintola on toiseen tutustumisen kannalta aika paljonkin parempi. Siitä oli sitten luontevaa ehdottaa toiselle leffaa ja hetken päästä olimmekin jo meillä katselemassa Shrek 3:a.  :)

Noh, treffeillä on nastaa käydä vaikkei lopputulos olisikaan aina se kaikkein paras.

Vaikka nyt ei täysin samanlaisia olekkaan niin eikös tärkeintä juuri ole että viihtyy toisen seurassa? Onhan tietysti jotain mitkä piirteet, mielipiteet tai kiinnostuksen kohteet pitäisi olla samoja (jokainen päättäköön ne itse), mutta päinvastaista ajatusmaailmaa varmasti löytyy jokaisen kanssa ennen pitkää. Ja ei, en tarkoita sitä että pitäisi tyytyä vähempään, mutta en usko että pitäisi etsiä ihmistä joka on useimmista asioista samaa mieltä vaan ihmistä joka ymmärtää sinua. Jolloin myös viihtyy kyseisen ihmisen seurassa.

Tietysti eihän hommasta oikein mitään tule jos ihmiset eivät ole yhtään samanlaisia.

Noh, tyttö on aikalailla sellaista bilettäjä-sorttia, eli käy ulkona kolmisen kertaa viikossa.  Minä taas pidän enemmän koti-illoista, että kokkaa vaikka jotain hyvää ruokaa ja katsoo hyvän elokuvan viinilasillisen kera. Tuntuisi pakotetulta vähän ryhtyä käymään samoissa määrin clubeilla kun mitä hän käy.

Kun esim. oma työaikataulu ei salli sitä, että lähtisin keskiviikkoiltana ulos.  Luulen, että näiltä osin luonteidemme erilaisuus aiheuttaisi ongelmia.
 

Mä treffailin kerran naista joka ei tiennyt kuka Jack Nicholson on. Enhän mä nyt voi väittää että Jack Nicholsonin tietäminen olisi mikään parisuhteen kynnyskysymys, mutta kyllä mä siinä vaiheessa kelailin että ei me ihan samanlaisten lasien läpi tätä maailmaa katsella.

Oli siinä erilaisuudessa oma viehätyksensä, mutta ei siitä sitten lopulta mitään tullut myös muista syistä johtuen.

Vastakohdat täydentävät, mutta joissain asioissa on tärkeää olla samanlainen. Minulle toisen hurja biletys ja ainainen riekkuminen olisi kynnyskysymys, kun itse olen pääasiallisesti kotihiiri ja sitten vain erikoistilanteissa innokas bilettäjä. Toisaalta en todennäköisesti suostuisi katselemaan miestä, joka ei olisi ollenkaan kiinnostunut peleistä tms.

Sellainen kumppani on hyväksi, joka rauhoittaa sinua. Toisaalta toiset ihmiset kaipaavat juuri päinvastaista, pientä villitsemistä, ja he voivatkin sitten vastaavasti rauhoittaa niitä villitseviä osapuolia...

on tämäkin taas saatanasta kun taas kitistään kun ei muka ole yhtä romanttista kuin alkuaikoina.
no eipä ole minun vika.
just tänään oli puhe vuosipäivästä kun semmoinenkin olisi 16.2 notta mitä sillon tehdään.

minä ehdotin että voitas vaikka jotain kokata yhdessa ja syödä kynttilänvalossa tai jtn mutta ei kelpaa.
tai sitten että ostetaan jtn pientä vaan jota voi sitten toiselle syöttää.

kuulemma liian normaalia vaikka noin ollaan tehty kerran aiemmin.
nyt sitten kuitenkin pari tuntia myöhemmin valitusta kun en muka näe vaivaa enää vaan pidän itsestään selvyytenä ja olisi kiva jos yllättäisi juurikin sillä että olisi joskus vaikka kynttilöitä kämpässä kun se tulee.

siis missasinko mä jtn kriittistä jossain vaiheessa kun vielä äsken tuo oli niin normaalia ettei kelpaa edes vuosipäivään mutta nyt se onkin tärkeä asia??

muutenkin olen kohtuu usein ehdottanut romanttisia asioita mutta kummasti ei vaan ikinä silloin kiinnosta.

muutenkin muka liian arkista.
on se kumma kun minä nautin vieläkin pelkästä käsikädessä kävelystä ja muista pikkuasioista yhtä paljon kuin alussakin.
sillä on varmaan nyt se alkuhuuma häviämässä eikä kunnon tunteita meikäläistä kohtaan, siltä ainakin tuntuu.

olisi kuulemma kiva jos joskus kämppääkin siistisi ja kaikkea.
vittu kun ei voi tajuta sitä että minulla oikeasti on se helvetin masennus niin minulla ei voimat riitä kuin harvoin.
onkai se vaikea tajuta kun itse jaksaa tehdä vaikka mitä että jollakin oikeasti on asiat niin että ei vain jaksa vaikka haluaisi.

jumalauta viimeksi otin taas masislääkkeetkin testiin vain sen takia että tilanne vaikka paranisi, en itseni takia vaan muijan takia.
ja minä en muka näe vaivaa, prkle.

Yksi naiseuden paradokseista on, että nainen haluaa spontaania romantiikkaa ja hemmottelua ja yllätyksiä, mutta jouduttuaan vihjailemaan/sanomaan/nalkuttamaan asiasta tiedostaa että ne teot eivät enää ole spontaaneja ja siksi nainen turhautuu. Useimmille (ei kaikille) miehille asiat kuten romanttiset yllätykset eivät tunnu niin tärkeiltä että niitä tekisi spontaanisti. Ja koska spontaaniutta ei voi vakavalla naamalla vaatia, naiset ovat umpikujassa. Tavallaan moni nainen toivoo että mies lukisi hänen ajatuksiaan tai ymmärtäisi häntä niin hyvin että osaisi arvata aina mitä nainen kulluinkin haluaa, mutta harvoin näin tapahtuu.

Partis, toivottavasti ymmärrät että masentuneen henkilön kanssa seurustu on todella, todella raskasta. Se on ikävä juttu, mutta suurin osa ihmisistä ei jaksaisi sellaista ollenkaan, ja rakastuneellekin masentuneen henkilön kanssa seurustelu on yleensä täynnä pettymyksiä (erityisesti jos masennus on jaksottaista tai maanis-depressiivistä) vaikka lempi niitä siloittaisikin. Jos oma pitkäaikainen kumppani masentuu on tilanne ehkä hieman parempi, mutta uuteen suhteeseen masentuneen henkilön kanssa on hyvin vaikea ryhtyä. Koskaan ei voi tietää koska se toinen on niin huonossa jamassa että sovittuihin menoihin ei voi luottaa tai että toisesta ei ehkä olekaan lainkaan tukea silloin kuin sitä itse tarvitsisi. Uskon että sinä Partis olet varmasti hyvin välittävä ja huomaavainen henkilö, mutta kumppanistasi saattaa silti tuntua että suhteessanne ottaminen ja antaminen eivät ole tasapainossa.

Akka vaihtoon ja heti.

Muistatteko vielä sen orastavan ihastumisen tunteen? Sen, kun koko maailma tuntuu olevan toivoa täynnä. Bussissa, tai missä vaan, saattaa yhtäkkiä alkaa naurattamaan ilman sen kummempaa syytä. Pääkoppa tuntuu olevan täynnä puuroon verrattavaa materiaalia, sen verran vaikea on koettaa keskittyä mihinkään. Nihkeässä lumituiskussakin tuntuu olevan jotain tosi kaunista. Sisukset breikkaavat 24/7.



np: The Isley Brothers - That Lady

Sharkie kuvaili juuri kulunutta vuottani!   8)

    Gob: My God, what is this feeling?
    Michael: Well, you know the-the feeling that you’re... that you’re feeling is-is what many of us call “a feeling.”
    Gob: But it’s not like envy, or even hungry.
    Michael: Could it be love?
    Gob: I know what an erection feels like, Michael. No, it’s the opposite. It’s... it’s like my heart is getting hard.

:lol: Yksi täydellisimmistä kuvauksista mistään ikinä.

Luulin, että tässä topicissa keskustellaan Call Me Dr. Love-biisistä.

Niin, sain kenttälipun! THEY CALL ME DR. LOVEEEEEEEEEE

Ja minä kun luulin että tämä nostettiin hyvästä syystä...


Mutta, vihjaistaan nyt sitten samalla että oma tilanteeni ei enää ole SAMA kuin muutama kuukausi sitten oli. Ehkäpä tästä seuraa isompikin tarina/paljastus piakkoin...  :)

Tämän on parempi olla sitten lukemisen arvoinen ketjunnosto kun se aikanaan tulee. Jotain *vähintään* tyylillä *Ephram lehdistöltä salaa naimisiin Mauritiuksella*tai *Ephram muuttaa luostariin*.

Onks Epi saannu pesää?!  :o

Suosittelen tuplaehkäisyä:
1. Kysy ensin "Onks sulla jotain?"
2. Keskeytetty yhdyntä.


EDIT: Itse olen alkanut kyllä tuntea oloani hieman tukalaksi, en tiedä sopiiko tää parisuhdejuttu mulle vieläkään. Olen taas saanut pari ns. houkuttelevaa ehdotusta, mutta pettämisestä saisi niin paljon huonoa karmaa etten halua lähteä sille tielle. Miksi naiset ovat niin kiinnostuneita varatuista miehistä, haistaako ne sen jotenkin?

Ehkä se johtuu tuosta sun avan alla olevasta tekstistä. :P

Minä olen sitä mieltä että tämä johtuu siitä äijästä. Minäkin nimittäin epäilin aluksi että muijilla on pakko olla tähän joku tutka. Sinkkuna ollessa kun tuntuu (tai tuntui) että muijia ei ole missään, mutta siitä asti kun on ollut varattu muijia pyörii ympärillä ja usein niistä voisi saada irtikin jotain.
Mutta siis olen tullut siihen tulokseen että mies on jotenkin rennompi tai itsevarmempi kun on varattu. Ei ole sitä pauketta takaraivossa että yritä nyt olla fiksu, tai millä yritän iskeä. Tai sitten nainen huomaa että mies ei kiinnitä häneen erityistä huomiota niin alkaakin sen jälkeen heittämään flirttiä enemmän mitä olisi tarpeen.

Tiedä sitten...en todellakaan ole naisten asiantuntija. Tosin tuskin kukaan on.

Joo on se kiinni miehestäkin. Tietenkin naiset mielellään ottaisivat varatun miehen, koska ei se ihan huono voi olla jos silla jo on nainen.  :rollaus:
Toisaalta minulla on pitkällinen teoria siitä, miten monella tavalla henkisesti tyydyttävän naissuhteen löytänyt nuori mies muuttuu - hän rauhoittuu ja on selvästi seesteisempi ja rennompi erityisesti naisseurasta. (Kun olin ensimmäisen kerran pelimiitissä en voinut olla tekemättä aiheeseen liittyviä observaatioita.)

jos tuollaista tarvitsee edes miettiä niin on väärän ihmisen kanssa.
niin helppoa se on.

niin ja huomattu muuten on että varattuna olisi enemmän vientiä ja minusta se ei edes mitenkään näy päällepäin olenko varattu vai en.
en minä ainakaan sen itsevarmempi ole vaikka olisin varattu joten se on pois laskuista.
kyllä niillä ämmillä joku tutka on.

varsinkin jos on sormus sormessa niin sitten sitä vasta vientiä onkin, varatut miehet on muka jotenkin turvallisia valintoja tai jtn.
ei noista ämmistä selvää ota.

enkö puhukkin aina niin kauniisti noista kauniimman sukupuolen edustajista ;D

Hihhih, luontoäiti on tyhmä. Tää on taas ihan sama juttu kuin se, että töitä saadakseen pitäisi olla työkokemusta, jota saadakseen taas pitäisi saada töitä. Pitäisi olla myös varattu saadakseen kumppani, ja juuri kun ei muihin naisiin enää ole kajoaminen, niin vientiä ja rentoutta riittää.

D'oh! :lol:

Tuo varatuista kiinnostuminen näköjään toimii kyllä toisinkinpäin. Viikonloppuna joutu taas ihmettelemään joidenkin ukkomiesten (ja parin sinkun) löyhää moraalia. Koetan siinä illan mittaan jutella ystävällisesti mahdollisimman monelle paikallaolijalle, varsinkin niille joita en vielä tunne. Sehän kuuluu hyviin tapoihin eikö, pitää seuraa ja tutustua varsinkin kun kyse on miehen kanssa yhteisistä tutuista. No, ilmeisesti hymyily ja se että esittää olevansa kiinnostunut toisen jutuista (ai sä keräät napanöyhtää! Kerro toki lisää!) ja että katsoo silmiin kun puhutaan on liian helppo käsittää väärin. Koetan siinä sit hienovaraisesti kysäistä johonkin väliin että "niin siis kuinkas vanha se sun ja vaimosi tytär olikaan?" jotta tyyppi pysyy ruodussa. Ei tosin ollut mitään vaikutusta, ei edes sillä että seurustelen itse ja olen VARSIN varattu, jonka tyypit mieheni työkavereina varsin hyvin tietää. Ihollehan ne alkoi illan mittaan tulla.

On varmaan mukava aamulla muistella mitä kivoja juttuja tulikaan vaimosta sanottua. Mä en käsitä miten kukaan voi halventaa omaa elämänkumppaniaan noin, alkamalla dissaamaan sitä toisen varatun ihmisen kuullen.  >:(

Sinkkumiehille ei oikein oo mitään hienovaraisia vihjaisuja kun niillä ei ole vaimoja. Voi vain kiitellä "kauniisti" kaksimielistä kehuista ja toivoa että tajuais kylmästä äänensävystä jotain. Nää tyypit ei vain taida koskaan olla kovin hyviä lukemaan toisen tuntemuksia ilmeistä tai äänensävystä..

Pitäs varmaan vaan latoa päin naamaa tästä lähtien ja unohtaa hyvä käytös ja ystävällisyys. Tai olla oikeesti puhumatta yhtään kellekkään.

Onneksi oli niitäkin miehiä, joille uskalsi jutella ilman että tarvitsi pelätä jotain noloja iskuyrityksiä. Jos nainen tulee juttelemaan niin ei kai se nyt automaattisesti tarkoita että on kiinnostunut muuna kuin juttuseurana.

Paras setti, mitä olen nähnyt on se, että nainen on tullut viereen selittämään kuinka lutuinen oma kotona odottava poikaystävä on ja hetken parin kuluttua sitä yritetään jo kähmiä. En onneksi itse ole moiseen tilanteeseen vielä joutunut, mutta kummia tapahtuu puolin ja toisin.

Seurustelemaan alkaminen on hieman pelottavaa juuri sen takia, että näitä pettämisjuttuja on sattunut niin monelle ja kynnys siihen tuntuu olevan monille alhainen, eli kuuluisa termi "tilaisuus tekee varkaan" pätee. Valtakunnan totuuden äänitorvi, eli iltalehti, julkaisi tässä tutkimuksen, jonka perusteella naiset pettäisivät huomattavasti enemmän kuin miehet. Jos moinen totta on, niin ainakin itselleni kyseinen tulisi yllätyksenä.

Kyllä pettämisen tapahduttua pitäisi se reilusti tunnustaa kumppanilleen ja jos tämä päättää laittaa pillit pussiin, niin sitten myös kunnioittaa sitä päätöstä. Jos pettää, niin sitten ei ole kypsä parisuhteeseen. Vaihtoehtoisesti voi etsiä yhden yön juttuja ja pitää hauskaa estoitta, sillä tälläistä seuraa löytyy kyllä helposti olipa sitten mies tai nainen, kunhan tietää paikat mistä etsiä sitä.

Eilen juuri vastaanottoaikaani odottaessa luin jotain naistenlehteä, jossa kerrottiin kirjasta/tutkimuksesta jonka mukaan miehet, kuten yleensä väitetään, pettävät useammin mutta että erot sukupuolten välillä ovat kutistuneet. Toisaalta tässä jutussa yhden illan harharetkiä ei edes laskettu pettämiseksi.  :rollaus:

Omalla kohdallani voin sanoa että vienti on häiden jälkeen laskenut kuin lehmän häntä, mutta se lienee osaksi koska minä en enää missään käy, saati käyttäydy edes etäisesti kuin olisin "saatavilla".  Mitä varattuna olemiseen tulee, silloin kun olin kihloissa ja mies armeijassa kävin kyllä vielä paljon opiskelijabileissä kun ei sitä yksin kotonakaan halunnut istua. Silloin kerran joku vaihtari (vaihtarit <3 ) kysyi jotain tilanteestani ja sanoin että jos mies olisi kotona olisin siellä sen kainalossa tyytyväisenä, en täällä riekkumassa. Tyyppi vaan hymyili sillai casanovasti ja kuiskasi "you know, I don't believe that at all". Ja ei se muuten uskonutkaan. Se oli minulle outo kokemus, koska yleisesti ottaen minulla on kuitenkin sellainen käsitys ihmisistä, että parisuhdetta kunnioitetaan laajalti vaikka päinvastaista niin paljon kuulee. Luulisi että saa olla aikamoinen itsetuntokin, jos sellaiselle tyypille joka juuri on omaa suhdettaan ylistanyt alkaa yrittämään.

Minä oikeastaan uskon että naiset voisivat pettää enemmän. Tosin en usko että nuoret ja juuri suhteensa aloittaneet naiset sen enempää pettävät kuin miehet. Mutta vakituisessa parisuhteessa eläneet ja vanhemmat naiset pettävät varmaan enemmän. Lähinnä siksi koska tuntuu että yhteiskunnan asenne on vieläkin hiukan vinksahtanut tässä. Tasa-arvoa pitää olla. Eli jos mies pettää se on sika joka ajattelee vain seksiä. Nainen jos pettää hän on usein väärin ymmärretty ja mies on vain saamaton. Karkeasti siis.

Toinen mielenkiintoinen seikka on biologiset tekijät. Miehien lisääntymisen huippu on 20-30 vuoden iässä. Ymmärtääkseni. Naisilla tulee se "kuume" noin 40 vuoden ikäisenä kun alkaa olemaan viimeiset "mahikset". Tämän huomaa myös pettämisessä. Minun kokemuksen mukaan ne miespuoliset pettävät useammin niistä 20-30v pareista. Kun taas katsotaan sitä vanhempaa sukupolvea, eroja alkaa tulemaan kun mies on tyytyväinen oloonsa ja harrastuksiinsa ja nainen haluaa kuksia, joten lähteenkin "kylillle".

Ja siis eihän tämä totuus ole tai mikään yksiselitteinen asia, mutta minun "suuren kokemuksen" mukaan näin se usein menee. Vaikka tottahan sekin on että kyllä kaikki (tai ainakin suurin osa) hommasta pitää joten jos on tyytymätön suhteeseen tai ns. "itsekäs paskiainen" se pettäminen käy sukupuoleen katsomatta.

Sama homma kun mies puhuu rivoja naiselle on se ahdistelua ja naisen puhuessa miehelle rivoja se on 0.95€ min+pvm. Olemme syrjitty sukupuoli.

ja jos naapurin maija sattuu ikkunasta näkemään kun minä hillun täällä munasillaan niin olen itsensä paljastelija mutta jos minä näen että maija hilluu alasti kämpässään niin olen tirkistelijä.

Varsin yksityiskohtaista. Näin ei ole sattunut, eihän...? ;)

No, et ainakaan todellakaan sano rakastavasi häntä. Se olisi viimeinen virhe.  :lol:
Kannattaa varmaan ilmaista mielenkiintosi jollain muulla tavalla. Pyydä vaikka ulos.

Satutko tietämään tytön nimeä tai puh.numeroa? Jos vastaus on kyllä, niin sitten voit ottaa helposti kiltsiin yhteyttä vaikka tekstarilla. Se on aika hankalaa jos ei tiedä noita..

Onnea kuitenkin, kuulostaa että tyttö voisi olla kiinnostunut.  :)

Todellakin virhe sanoa rakastavasi häntä, etenkin kun et rakasta. Ei kukaan voi noin nopeasti rakastua toiseen. Sitä kutsutaan ihastumiseksi.

Yritä saada jotenkin yhteys häneen ja jutella. Älä tuo esiin ihastumistasi heti, sillä siinä vaiheessa tyttö voi ottaa roimasti pakkia. Lähde siihen ensin kaveripohjalta ja selvitä ensin, onko teillä edes mitään yhteistä ja mikä ihme tytössä sinua viehättää. Mihinkään suhteeseen ei kyllä kannata ryhtyä, jos mielipiteet ei käy yksiin tai muuten vaan ollaan liian erilaisia. Tyttöjen koskettaminen nyt yleensä muutenkin lähettää väreitä, etenkin jos sellaista ei ole ennen tapahtunut. Ne voi tulkita väärin ja luulla, että ollaan ihastuneita, vaikkei niin välttämättä olisikaan.

Sokeiden valtakunnassa yksisilmäinenkin on jumala?

Vaihtoehto 1: alat järjestellä asiaa kesällä. Otat selvää missä voisit kyseisen naisen tavata. Oletko aikaisemmin nähnyt häntä koulun ulkopuolella? Vaihtoehtoisesti voit kaveripiriisi / hänen kaveripiirinsä kautta urkkia puhelinnumeron selville. Itse ehdotan lähestymistavaksi lausetta "Hei kiitti tosi paljon että pidit musta huolta risteilyllä, lähti vähän homma käsistä. Haluan kiittää sua tarjoamalla jäätelöt Valion jätskikojusta, olisko sulla aikaa jonain päivänä?"

Vaihtoehto 2: annat kesän mennä kesäillessä ja palaat asiaan syksyllä koulujen alkaessa. Ehkäpä olette samassa toisen asteen koulussa tai ainakin tiedät mitä koulua kyseinen nainen aikoo syksyllä käydä. Huom! Tämä vaihtoehto on niin sanotusti "high risk, high reward", sillä hän saattaa kesän aikana löytää toisen ihastuksen tai nyt selvästikin kuumana vellova ihastus saattaa laimentua syksyyn mennessä. Toisaalta siinä voi tulla esiin myös "hard to get"-elementti, eli nainen on todella iloinen syksyllä nähdessään sut kun olet esittänyt koko kesän vaikeasti tavoiteltavaa pysymällä poissa näköpiiristä. Silloin on myös hyvä aloittaa jutustelu kommentilla "Hei, sua ei olekaan näkynyt koko kesänä, mitä sä olet oikein puuhaillut?"


Vai onko kyseessä sittenkin suomalaisen nuoren rakkauden klassikkotarina; tieto siitä että ihastus katoaa toiselle paikkakunnalle eri kouluun ja yhden intohimoisen kesän jälkeen välimatka erottaa rakastavaiset? Aah. Kaukorakkautta. Romantikko sisälläni herää.

Yleisön pyynnöstä:



EDIT:

Mulla on 25cm molo ja muutaman vuosikymmenen krav maga tausta.  :)

Puhuin kyllä ihan kokemuksesta.

Nyt tarvitaan aika roimasti rentoutta elämään. Elämää ei oikeasti pidä ottaa ihan näin vakavasti. Varsinkaan ihmissuhteiden alussa. Seurusteluhan on juurikin tutustumista. Ei silloin tehdä valaa loppuelämäksi, tai sitouduta mihinkään. Seurustelun tarkoitus on selvittää viihdytäänkö toisen seurassa. Eihän siitä mitään tule jos tarvitsee olla jokaisen kaverin ensin joka saattaisi olla kiinnostava henkilö/persoona. Ja samalla hiukan jopa nauttia elämästä toisen ihmisen kanssa.

Siis en nyt tarkoita että kannattaa mennä tunnustamaan rakkauttaa. Mutta "suuresta kuukausi suunnitelmasta vesiputousmallin kera" ei ole mitään hyötyä. Pahimmillaan voi käydä niin että tyttö kyllästyy odottamaan ja siirtyy seuraavaan. Rohkeasti vaan kysymään vaikka kahville tai leffaan tai vaikka että:"Mihin olet menossa? Ai kaupungille? No kelpaako seura? En ole ehtinyt kiittämäänkään vielä kuinka hoivasit mua silloin eräs ilta *valloittava hymy perään*" Näin ;) Tai siis noin minä etenisin. Kukaan ei tiedä onnistuuko tuollainen, mutta et ainakaan menetä uniasi ja elämääsi kun suunnittelet (tai haaveilet) suunnitelman seuraavaa siirtoa. Itsevarmuutta, itseironiaa, hymyä, kohteliaisuutta (noita kaikkia sopivissa määrin) ja totta kai hygieniaa ;) Siitä se lähtee.

Juu, totta.

Kun mietin asioita liikaa, ei mistään tullut mitään.  Kun olen ollut oma itseni enkä ole kelannut liikaa "pitääkö se musta jos näin sanon" juttuja, niin kaikki on sujunut ihan eri tavalla.  :)

Ei tosiaan kannata pahemmin miettiä mitä sanelee. Kunhan jauhaa jotain paskaa, jossa ei ole mitään järkeä ja sitä ei itsekään tajua, niin kyllä se siitä. Testattu toimivaksi.

Suosittelen sammuttamaan moisen pirun. Kaukosuhteet riipii miestä. Vaan minkäs teet kun oman kunnan rajojen sisällä ei kukaan ala millekään.

No siis loppujen lopuksi kaukosuhteethan eivät ikinä toimi, mutta onhan siinä kunnon HARLEKIINIROMANTIIKKAA kun nuoret rakastavaiset sielut ovat satojen kilometrien -tai parhaassa tapauksessa jopa syvänsinisten valtamerien- erottamia.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200806197825977_ul.shtml

"Kilttien miesten ei kuitenkaan tarvitse menettää toivoaan. Evoluutiopsykologi Gayle Brewer Lancashiren yliopistosta kertoi, että vaikka naiset suosivatkin renttuja lyhyissä suhteissa, he asettuvat aloilleen kunnollisten ja huolehtivaisten miesten kanssa."

Nih! Loppujen lopuksi käy noin! Ettäs tiiätte!



Oletteko tehneet salapoliisityötä? Oletteko vakoilleet facebook-profiiliani ja odottaneet päivitystä single-kohtaan?

Oma tilanteeni on oikein hyvä tällä hetkellä  ;)    Viimeisen puolen vuoden aikana olen ottanut jättimäisiä askelia tiettyjen asioiden suhteen ja olen monellakin tapaa muuttunut mies. Se ei tarkoita, etteikö pohjaluonteeni olisi yhä lämmin ja empaattinen.

Tuli kilteistä ja rentuista miehistä mieleen, että jonkin aikaa sitten juttelin baarissa yhden tytön kanssa näistä asioista ja kyllä joidenkin naisihmisten mieli voi olla ihmeellinen. Tällaisiin päätelmiin pääsin hänen ajatuskulustaan:

1. Tyttö kaipaa haastetta ja kiltti mies on liian helppo. Täytyy siis olla vähän renttu.
2. Renttu alkaa jossain vaiheessa tietenkin renttuilemaan, mikä puolestaan alkaa tyttöä harmittamaan.
3. Miehet ovat siis ärsyttäviä kusipääpaskiaisia.
4. Entäs sitten vakaa mies, joka ei ole renttu? Ei, kun siinä miehessä pitää olla haastetta, eli sen pitää olla renttu.

Sitten kohdat 1, 2, 3 ja 4 uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan...

Sitäkin on joittenkin vaikea ymmärtää, että rentun ja kiltin välilläkin on jotain. Se, että joku mies ei ole kusipääpaskiainen, ei tarkoita sitä, että hän olisi nössö. Tätäkin oli hyvin vaikea ymmärtää. Mies siis on joko renttu, jossa on haastetta tai liian kiltti nössö.

Huvitti muuten kun uudessa Cosmopolitanissa (kyllä, nykyään meikän lempilehti!) oli juttua "miten mies isketään?"

Juttu ei ollutkaan näin:

1. Kävele miehen luo.
2. Sano, että meidän välillä taitaa olla sitä jotakin.
3. Menkää ensitreffeille.
4. Tehkää lapsia.


Noh, kunhan yleistän. Ei suinkaan kaikille miehille kelpaa kaikki naiset, mutta pelottavan paljon niitäkin tullut vastaan, jotka "syövät vaikkei olisi nälkä". Oma asiahan sekin on ja ei vaikuta omaan elämääni mitenkään toisten moraalisäännöstöt.

No jos itsekkin purkais tunteitaan tänne.. Olipa kerran yksi tyttö joka on ollut kaverini jo lapsena, näimme viime syksynä uudestaan ja siitä se alkoi. Oli aivan mahtavaa aikaa se, hän oli niin täydellinen, mutta yksi asia häiritsi: hän oli varattu. Siinä meni kolme kuukautta ja hän oli taas sinkku, suutelimme, halailimme ja kaikkea tälläistä. Mutta sitten hänen mielestään se ei ollu oikein kun oli vasta eronnut, niin annoin hänelle aikaa, mutta 3 viikon päästä hän jo seurusteli  >:(

Joten pääsemme tähän päivään, hän on taas sinkku ja olemme tekstailleet ja näemme pian. Olen miettinyt että sanonko hänelle heti tunteeni vai odotanko, mutta pelkään että menetän hänet taas. Hän kyllä tietää tunteeni, mutta olisiko se liian pian paljastaa kun hän on vähän aikaa sitten eronnu? Tykkään hänestä todella  ;D Rakkaustohtorit neuvoja  8)

Kerrot tietty fiilareistas. Älä päästä karkuu nyt ;)

Jos tyttö tietää tunteista ja silti seurustelee toisten kanssa, voi tämä olla myös merkki siitä että on parempi siirtyä eteenpäin eikä jäädä tytön ikuiseksi olkapääksi.

Niin olen ajatellutkin :P ja tuhis kokeilen vielä viimeisen kerran.
Over and out.

Jooh, minä ainakin olen jo liian vanha tuollaisesta tunaamaan. Kissa pöydälle, jos se ei auta niin ei sitten mikään ja sitten voi aloittaa asian unohtamisen. Jos toimii, niin hyvä.

Mitä enemmän nuorena ryssii naisasioissa, sen etevämpi kolli vanhempana, joten anna mennä vaan. Paras oppi tulee kantapään kautta.

Arvon Pelaajalautalaiset, haastan teidät tilannekatsaukseen. Näin pyhien aikana parisuhteissa on pinna kireällä ja mies ostaa tunnetusti ääliömäisen ja tunneköyhän joululahjan. Pysyykö kimppa kasassa vai ollaanko jo uudenvuodenjuhlissa kiikaroimassa uusia miehiä/naisia?

Itselläni tulee nykyisen tyttöystävän kanssa jo hieman yli vuosi täyteen. Toisinaan asian ajatteleminen kammottaa minua. Tätähän voisi kutsua vaikkapa oikeaksi ja tasapainoiseksi parisuhteeksi. Olenko vanha ja väsynyt? Seuraavaksi löytyy pankkitililtä vitun iso laina, nurkissa pyörii lapsia jotka postinjakaja on todennäköisesti pannut tähän maailmaan ja itse taon ysistä viiteen töissä odottelemassa loman alkua kun koko porukka kärrätään kahdeksi viikoksi mökille.

Tyttöystäväni vanhemmat ovat hyvin erilaisia kuin omani. Ei mahdollisuutta rakentavaan keskusteluun, jutellaan niitä näitä jostain vitun säästä, venytellään vokaaleja ja juorutaan siitä mitä se naapurin frigidi Martta-täti on taas tehnyt. Luonnollisesti he tietävät kaikesta kaiken ja maailmassa olisi kaikki vitusti paremmin jos saisivat päättää miten asiat tehtäisiin. Kiinnostaa ihan vitusti, kiitos vaan.

Mutta siis kokonaisuutena pyyhkii varsin hyvin. Kukapa nyt appivanhemmista pitäisi? Seuraavana vuorossa siintää naisen muuttaminen asuntooni ja avoliitto. Huh huh, nyt kun sen kirjoittaa tähän niin näyttää aika pahalta. Tohon vaan yksi vokaali väliin ja sitten onkin jo pallo jalassa...

Se on kyllä ihan totta, että lahjojen osto on aika hermoja riipivää hommaa. Varsinkin jos siinä on todella huono(eli mies?). Mäkin oon nyt omalle vaimokkeelle väsäillyt yhdistettyä joulu/synttärilahjaa(en voi väittää etteikö olisi helpotus, että tämän voi hoitaa näin) pidempään, eikä voi kun toivoa, että se tykkää. Pirulainen kun hommasi mulle ihan törkeän hyvän syntymäpäivälahjan. Fight!

Mutta muista Mel silti, että ne appivanhemmat on vaan pieni bonari/mätky. Olishan se tietty kiva käydä faijan kans golffaamassa, leipoa anopin kans pipareita jouluksi ja keskustella hc:sti politiikasta, mutta aina ei voi voittaa. Jos itse suhde natsaa, eivätkä appivanhemmat ole palkkaamassa hitmania perääsi, niin so not. Kuten usein täälläkin itketään: älä korjaa sitä ellei se ole rikki.

Itsekinhän olen nyt suhteessa pyörinyt 9-10 kuukautta, ja fiilis on mitä mainion. Jos ei tietysti oteta huomioon sitä, että beibsi asuu Stadissa, ja kaukosuhteet ovat paskin keksintö sitten Gizmondon. But still, en kyllä vaihtaisi mihinkään. Jos tilanne jatkuu tähän tahtiin, voi olla maisemanvaihto edessä. Ei ihan vielä kuitenkaan.


Peeäs. Tykkään myös omista "appi"vanhemmistani. :)

Olipas hauskaa luettavaa :) Huvittavinta näissä jutuissa on että useinhan nämä vielä pitää paikkansa. Tai no eihän postimiehet nyt joka kakaraa siitä, mutta muut olivat kaikessa kärjistetyssä negatiivisuudessaan osaltaan tottakin. Sitäkään ei uskoisi kuinka ne vitsit niistä kaiken maailman tuoksukynttilöistä ja koristeita ympäri kämppää pitää paikkansa. On tuossa hyllyssäkin sellainen kokonaisuus kuin: Maljakko, vihreää hiekkaa (luit oikein) pohjalla about 10cm, jonka päällä iso vihreä kynttilä.

Paras konfliktihan tulee siitä kun ajattelee elektroniikan ostamista. Pitää suostuttelu ja neuvottelu aloittaa kuukautta aikaisemmin että kovin suurta porua ei tulisi. Kun ei sovi sisustukseen. Ja aina kannattaa aloittaa siitä pahimmasta mahdollisesta vaikka se ei olisi suunnitelmissakaan. Siinä saa illuusion aikaiseksi että on tehty kompromissi.

Mutta trendin mukaan minunkin tarina on kerrottu kärjistetyn negatiivisesti. Kyllähän se jollain tapaa rasittavaa on kun olisi jotain mielenkiintoista seurattavaa tai luettavaa edessä (kirja, PC, TV, pelaaminen) ja toinen tinkaa onko tää kynttilä nyt kiva tässä, tai tää "horsma" tässä, tai nää jouluvalot tässä. Minun vastaushan on aina sama: Aivan sama kunhan ei liikkumista hankaloita. No okei jouluvalojen asettelu jne. nyt on ihan "kivaa" puuhaa kun joulutunnelmasta itsekkin pidän, mutta loppujen lopuksi asenteeni on pidemmälti sama. Sinänsä tämä on hyväkin. Mitä siitä nyt tulisi jos pitäisi sisustus elementeistä alkaa kinaamaan.

Tämä suhdehan on kestänyt noin 8 vuotta ja kihlaus muutaman kuukauden. Siinä kammotusta Melficelle. Mutta älkää nyt stressiä tyttöystävienne lahjoista ottako. Naiset on lopulta hyvin helppoja lahjojen suhteen, varsinkin suhteen alussa: Suklaa ja ihanin pehmolelu kaupasta mitä löytyy. Onhan tämäkin tietty tytön luonteesta kiinni, mutta luulen että selvä enemmistö naispuolisista olisivat tähän enemmän kuin tyytyväisiä. Sitten se vaikeaa on kun toinen pitäisi tuntea. Mutta tästäkin selviää kun vaan kuuntelee sivukorvalla koko ajan mitä toinen puhuu. Tämä tosin pitäisi aloittaa loka-marraskuussa, eli nyt voi olla jo hiukan myöhäistä. Kaikki ovat varmaan huomanneet tai kuulleet kuinka joku kuvasto tai lehti on kädessä ja yhtäkkiä kuuluu lause:"Kato kuinka ihana!" Sitten tietysti täytyy toivoa että kyse ei ole vauvan vaatteista tai koiranpennusta. Silloin voi sanoa että: "It´s game over man".

Hä, minä ainakin olen pitänyt appivanhemmista ensihetkestä lähtien. Ne ymmärtää härskien juttujen päälle. :lol: Joululahjojen ostaminen on helppoa. Alkaa vain siinä syksyn mittaan tutkailemaan, mitä tyttönen kaupoissa katselee. Sitten vaan ostaa ne kaikki lahjaksi ja saa päälle vielä ihmettelyt, että miten ihmeessä lahjat ovat juuri oikeanlaisia.

En usko perinteiseen "ajatus on tärkein"-tyyliin, vaan kun pistää vain rahaa roiskumaan, niin varmasti miellyttää enemmän kuin ajatukset.

No pakkohan niiden on. Soittaisivat varmaan poliisille muuten. :lol:

Kuka tahansa appivanhempi olisi mukava kun ne huomaa että kaveri löytää silkkaa rahaa kun vain käy kävelemässä kaupungilla.

No täällä on ainakin kymmenen kertaa pidempi välimatka kaukosuhteella!

Aivan, kun on rahaa millä mässätä.

Koriste-esineistä on muodostunut ilmiö täälläkin päässä. Huomasin sen ensimmäisen kerran kun jääkaapin oveen ilmeistyi sydämen muotoisia magneetteja. Onhan koristeet ihan kivoja, tiettyyn pisteeseen asti. Nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, että menoa on pitänyt rajoittaa. Jos esim kirjahyllyyn tulee koriste-esine, on sieltä otettava myös yksi pois. Muuten tuo alkaa näyttämään Tiimarin myyntihyllyltä.

Hyvin menee, mutta menköön!

Epi taitaa olla kipeä kun ei enempää fiiliksiä löydy ;)

Joo, ja Gizmondokin varmaan floppasi siellä ainakin kymmenen kertaa pahemmin kuin missään muualla.

Voisi itsekin panostaa tähän keskusteluun. Tyttöystävän kanssa ollaan nyt kuutisen kuukautta tunnettu, ja siitä viisi olemme seurustelleet. Jonkinasteinen kaukosuhde löytyy täältäkin, sillä hän opiskelee tämän vuoden Kouvolassa. Mesta on kuitenkin alusta asti inhottanut sen verran, ettei hän aio siellä vuotta pidempää viihtyä. Vähän vituttavahan tuollainen kaukosuhde on, vaikka välimatka onkin KYMMENEN kertaa lyhyempi kuin Sharkiella ja AINAKIN sata kertaa lyhyempi kuin Rockyllä. Onneksi sentään viikonloppuisin nähdään  :) Tiivistettynä sanottakoon, että todella tyytyväinen olen tähän suhteeseen ollut ja voisin nähdä sen johtavan vaikka miten pitkälle. Näkee sitten.

Appivanhemmista toista on tullut tavattua aika paljonkin (kesällä joka päivä) ja toista vähän vähemmän. Ei valittamista kummassakaan, varsinkin anoppi on vitun jees. Appikin ihan siedettävä, vaikka onkin vähän kaheli.

Joululahjoissa onnistuin mielestäni varsin hyvin, vaikka mitään hirveän suurta tietomäärää tytön mieltymyksistä en olekaan vielä pystynyt koostamaan päähäni. Onneksi häntä on helppo miellyttää, ainakin tähän asti on ollut näin. En nyt viitsi mitään listaa ruveta vääntämään, mutta kaikkea kivaa tuli ostettua. Enkä ihan mitä tahansa kamaa sortunut ostamaan, vaan vähän yritin miettiä jotain speciaalimpaa josta näkyisi, että olen vähän asiaa ajatellutkin. Tuli myös sovellettua noita Heinzin esimerkkejä asiasta ihan hyvin  :)

Hmm, tekisi mieleni avautua topikkiin, mutta kun otsikkona on "keskustelemme seurustelusta" niin mun sinkkuelämän erinäiset säätämisyritelmät eivät kuulune aihepiiriin. Totean tähän vain sen, etten enää ymmärrä miehiä niin hyvin kuin seurusteluaikoinani luulin ymmärtäväni. Tosin, silloin olikin vain yksi mies huolenaiheena, ja ko. ihmisen oppi kuitenkin aika hyvin tuntemaan niin pitkän suhteen aikana. Olen nyt päässyt aitiopaikalta todistamaan mitä omituisempia parisuhdejärjestelyjä ("meillä on vapaa suhde/muija on ulkomailla joten on ok olla muiden kanssa") ja erilaisia näkemyksiä treffailun/tapailun/kaveeraamisen/yhden yön juttujen kirjoittamattomasta säännöstöstä ja ylipäänsä siitä missä raja noiden välillä kulkee. Sitä tajuaa suhteessa elämisen jälkeen astuneensa suoraan maailmaan, jossa mennään sillä koodistolla minkä kukin oikeaksi kokee. Confusing? Kyllä, ja very much so.

Koetan ihan tietoisesti olla liikaa kategorisoimatta miehiä omaksi marginaaliryhmäkseen, koska minua ärsyttää tyttökaverien "no miehet nyt vaan on sellasia/ne vaan tekee niin/mitäs outoa tuossa nyt on, se on mies" -kiteytykset. Eihän se voi olla niin simppeliä!  :)

Keskustelun aloittajana olen sitä mieltä että tänne kuuluvat myös sinkkujutut ja panotarinat.

Naiset/tytöt vastatkaa, kiitos.

Mikä siinä on, että niin moni tyttö ja nainen on niin avuton ja aikaansaamanton? Ei siis pahalla, mutta lukemattomia kertoja tyttö on ollut ihastunut minuun, mutta he eivät ole koskaan tehneet asialle mitään. Aina odotetaan, että minun pitäisi toimia. Siis oikeastikin, mikä teitä vaivaa?  ;D

Joskus tyttö on voinut olla hyvä kaverini, ystävä, joskus taasen pelkkä luokkakaveri. Olen myös tietyllä tapaa hyvä lukemaan ihmisiä (vitut) ja voin sanoa, että joskus tyttö, jota en edes tunne, on ollut ihastunut minuun. Silti tyttö ei koskaan kerro tunteistaan vaan odottaa jotakin. Joskus on tullut myös vastaan tilanne, jossa tytön kaveri(t) on/ovat tulleet sanomaan, että sepäs tykkää musta ja mun pitäisi tehdä jotain. Turhauttavaa, kun aina pitää itse olla se, jonka pitäisi tehdä aloite näissä hommissa, vaikka tyttöjenhän pitäisi olla "parempia" ihmissuhteissa. Kaikkea tätä iskee pahiten se, että olen huono tekemään alotteita tyttöjen suhteen. Eli jos en itse tee aina aloitetta, ei jutusta tule mitään.

Jotenkin en uskonut, että tulen kirjoittamaan tähän ketjuun Eeprahamin viestien jälkeen, mutta pakko oli "avautua".  :)

Epi on aivopesty? :o

Olen sanaton.

En ole kyllä tyttö, mutta uskon tietäväni mistä on kyse.

Yksinkertaisesti tytöt vain säikähtävät komeaa ulkonäköäsi ja supernovan tavoin hohtavaa itseluottamustasi. He luulevat, että he eivät voi koskaan olla sinulle tarpeeksi hyviä saati kauniita. He vain seisovat edessäsi rivissä ja toivovat, että teet oikean valinnan. Lisäksi he varmasti tuntevat vetoa pahaan poikaan, kun tietävät että pistit Xboxisi saunaan vain saadaksesi sen takuuseen. Mutta samalla tämä paha poika -aura pelottaa ja he vain toivovat, että sinä lähestyisit heitä. Sinun täytyy vain tyytyä kohtaloosi ja valita yksi näistä tuhansista ehdokkaista. He ovat armoillasi.




---------------
Edit: Juu ei ole mitään hampaankolossa. En edes tunne sua, eikä olla koskaan varsinaisesti tavattu. Älä huoli, et ole saanut minulta mitään erityiskohtelua. Ihan sitä samaa mitä muutkin. Eräät viestit vain pistävät silmään paremmin kuin muut. Useimmat varmaan ovat huomanneetkin tämän.

Huoh'd. Pitää nyt heti alkuun kysyä, että eihän sulla ole jäänyt mitään hampaankoloon, josta haluaisit kenties avautua? Eihän sua enää pänni se, että 10 vuotiaana raiskasin sinut suliksessa, olithan sentään kahdeksan vuotta vanhempi? Vai ei kai tämä johdu siitä, että otit naamaan klaanisi kanssa Gearssissa 4-0 (5-0, 5-0, 5-0, 5-0)? Oli syy kumpi tahansa, pahoittelen, etten ottanut tunteitasi huomioon. Joku sua kumminkin pännii, kun olet koko ajan päivystämässä viestejäni ja provoamassa niihin parhaalla näkemällä tavallasi. Tosin internet ei ole oikea paikka purkaa vihaasi.


Myönnän, että tekstini oli huonosti muodostettu ja oli täynnä huonoja sanavalintoja, mutta:

En missään vaiheessa väittänyt, että kun menen kauppaan ja isken silmää 50-vuotiaalle kassan tädille, hän ihastuu minuun. En myöskään tarkoittanut, että kun kävelen käytävää, tytöt kääntyvät minuun päin ja huutavat; "valitse minut!". Väitätkö, ettei ole mahdollista, että toista kunnolla tuntematta saattaa silti tuntea jonkinlaista vetoa häneen? Enkä tarkoita ketään randomia, joka pyöräilee kerran elämäsi aikana kadulla vastaan. Sen vain sanon, että jo useamman kerran elämässä on jäänyt suhde puolitiehen oman sekä tytön saamattomuuden takia. Jos koet siinä jotain hauskaa, naura vain.

 :/

Sarkasmi. :) Ihana taiteen laji.

Pojot Zoukalle. *I smiled*

Mutta kai se nyt vaan on kaikille selvää että helpompaahan se elämä olisi, kun voisi vaan relasti odotella että muut tekevät aloitteen, ottavat riskin ja niin edelleen. Itselle jäisi vaan se rankka homma että pitäisi osata joskus sanoa ei kun ei voi aikarajoitusten vuoksi valita kuin parhaat päältä.

Joskus ihmiset oat liian ujoja, eivätkä tee aloitetta edes silloin kuin todella pitäisi. Mutta täydellisessä maailmassa kahden ihmisen välillä oleva jännite on sen verran huomattava että osapuolet voivat "tunnustella" normaalin kanssakäymisen lomassa olisiko mahkuja. Ja jos nyt puhutaan sellaisten ihmisten "suhteista" joissa mitään normaalia kanssakäymistä esim. työpaikalla tai koulussa ei ole vaan viehätys perustuu ainoastaan ulkonäköön tai toisen tarkkailuun hyvin kaukaa, niin näihin juttuihin minä olen liian vanha ja saatoin olla jo syntyessäni. ó_ò

Tämä! Kyllä vain!

Minulla tämän tajuamiseen meni aivan liian kauan. Kylvin puhelinnumeroani epätoivon vimmalle ties kenelle, maksimoin mukamas mahdollisuuksiani.

Heikoimmalla hetkelläni olin jo luovuttamassa, lampsimassa puuhelmet kaulassa, geelihyppyri hiuksissa ja pinkissä Lacosten paidassa sisään DTM-yökerhoon.

Mutta ei sentään: annoin itselleni aikaa ja en enää ottanut stressiä koko tilanteesta. Epätoivo tuoksahtaa Helsingistä Pekingiin.


Nykyään en halua jakaa netissä ihmissuhteistani liikaa tietoa, mutta sen verran voin sanoa, että tämänkaltaisella "tunnustelulla" se alkoi. Ensimmäistä kertaa sitä oli tavallaan melkeinpä varma, että nyt toinenkin osapuoli on tässä jutussa mukana. Koko juttu tuntui niin luonnolliselta. 0% pakotetulta..

Kaksi kanssaopiskelijaa kantoi mut baariin, tarjosi kaikki illan juomat ja oli kivaa. Miksi kerroin tämän? Ei mitään hajua, mutta siitä saa jonkinlaista kuvaa taidekoulusta ja minun nykyisestä itsevarmuudesta.

Ja oli ne opiskelijat ihan tyttöjä lol.

EDIT: Liikaa tietoa.

Jos ne ajattelin samoin sinusta ;)

No kyllä tämä mahdollinen väärinkäsitys todennäköisesti niille myöhemmin selkeni.

siis joko a) zoukka on helvetin laiha kukkakeppi tai sitten b) ne akat oli jtn hormooni hirmu kuulantyöntäjiä.
ei siitä mitään tule että akat KANTAA jätkän baariin.

sen vielä ymmärtää että ne raahaa jätkän pois sieltä ja nimenomaan raahaa, ei kanna.
tosin tuo että ne tarjos juomat viittaa tuohon vaihtoehto beehen.
kai ne toivoi jtn muutakin saavansa kun viinaa tarjoo.

mites loppu ilta? zoukka sammu pöytään ja akat lähti sitten keskenään pitämään hauskaa kämpille kun eivät saaneet mitä tulivat hakemaan?
onhan se tyttörakkauskin kaunis asia mutta ei se kivaa ole niitä kohtaan jotka muutakin haluavat.

se on alkoholi joka kirjoittaa en minä.

Joo no ei ne kirjaimellisesti mua sinne roudannut senkin pellet. Ei vaan sillä hetkellä kiinnostanut baari, mutta suunnilleen siis repivät vaatteista sinne ja tarjosivat juomat. Kauneinta asiaa ei tapahtunut, vaikka en kyllä sammunutkaan. Ja ihan omasta päätöksestä :)


You got that right.

Onko siellä jo pantu?

Ei vaan, onhan se kiva jos vientiä löytyy. Sitä kait se hippielämä taidekoulussa on.  :???:

Ihastuminen. Se on jännä asia. Etenkin, kun se tapahtuu ensimmäisen kerran elämässä. Tässä tapauksessa tarkoitan siis "oikeaa" ja syvää ihastumista, en niinkään tilanteita joissa tiettyä henkilöä saattaa hetken aikaa katsella hieman eri silmällä tai vastaavaa. Itse koin tämän tunteen loppusyksystä/alkutalvesta 2008, kun syystä tai toisesta iskin silmäni samaa koulua käyvään henkilöön. Alussa ilmassa oli lähinnä lievää mielenkiintoa toista kohtaan, mutta kasvoi siitä myöhemmin ihastukseksi. Mikä tilanteesta tekee ehkä hieman omituisen, on se, että käytännössä en tiennyt henkilöstä yhtään mitään. Jossain vaiheessa sain luokan selville mutta siinä se. Tytön ollessa pari ikävuotta nuorempi, eli juuri lukion aloittanut, piti hyvin huolen siitäkin, ettei missään tilanteessa tulisi "luonnollisesti" törmättyä ja tutustuttua sitä kautta paremmin.

Tunteet pidin kaiken aikaa omana tietonani. Muutaman kerran pohdin olisiko asiasta pitänyt puhua vanhimman ja luotettavimman kaverini kanssa, mutten lopulta pystynyt, vaikka se varmasti tilannettani olisikin huomattavasti helpottanut. Kontaktin ottaminen tyttöön venyi ja venyi. Osittain "teen sen huomenna"-ongelman takia (tuppaan lykkäämään asioita myöhemmäksi ja myöhemmäksi, kunnes joskus on jo liian myöhäistäkin, erittäin ärsyttävä luonteenpiirre), mutta vielä enemmän koska olen huono ottamaan kontaktia ja keskustelemaan uusien ihmisten kanssa. Uuden ihmisen, jolle pitäisi puhua, ollessa ihastus ei helpota asiaa lainkaan.

Aikaa kului, paljon. Kolmisen kuukautta ainakin, ja mitä pidemmälle aika kului, sen ikävämmäksi fiilis saamattomuuden takia kasvoi. Etenkin joululoman ensimmäisenä päivänä olo oli äärettömän turhautunut. Sitä vain pyöritteli asioita mielessään. Miksi en saa otettua itseäni niskasta kiinni? Mitä hävittävää minulla on? Voisiko kiinnostus mahdollisesti olla molemminpuolista? Varsinkin viimeistä tuli pohdittua paljon, sillä konkreettisen oloisia esimerkkejä tuntui olevan jonkin verran. Näistä viimeisin tuli koulusta lähtiessä joululoman viettoon. Oli miten oli, tilanne pysyi valitettavasti samana vielä joulunkin jälkeen. Välillä mietin ja hölmönä vähän ehkä toivoinkin (jotta saisi tekosyyn olla ottamatta kontaktia), että ehkä tämäkin oli vain väliaikainen ja todella lievä ihastus joita aina vastaan tulee. Joskus tältä hieman tuntuikin, tai näin uskottelin. Mutta paskat. Heti kun tytön käytävällä näki ja etenkin, kun läheltä ohi käveli, muuttui olo epätavalliseksi ja sydänkin lyömään tavallista tiheämpään. Tätä ei kenenkään muun kohdalla ollut aiemmin tapahtunut. Saamattomuus jatkui aina oman lukulomani alkamiseen asti.

Ärsytys ja paska fiilis oli huipussaan. Mitään en ollut saanut aikaan, vaikka aikaa olisi ollut vaikka kuinka. Luonnollisestikaan en enää tyttöä nähnyt käytännössä viimeisenä päivänä, kun koulussa olin. Tämän jälkeen fiilis oli jopa eräällä tapaa hätääntynyt. Mitä minä nyt teen? Jos en jollain tapaa yhteyttä saa otettua, niin se tulee harmittamaan, jos ei koko lopun elämää, niin kumminkin hyvin, hyvin pitkään.

Jotain kumminkin tapahtui vielä samana päivänä. Kotona kiireessä syödessäni ennen Tampereelle lähtöä illan Opethin keikkaa katselemaan, kännykääni saapui täysin mitäänsanomattomasta numerosta yksinkertainen tekstiviesti, jossa luki: "Moi :)". Jos nyt saisin samankaltaisen viestin itselleni tuntemattomasta numerosta, saattaisin hämmentyä hieman, muttei mitään sen kummempaa. Tuona kyseisenä hetkenä aika tuntui kumminkin pysähtyvän hetkeksi ja sydän jättävän pari lyöntiä väliin. Vaikken tiennyt lainkaan keneltä viesti oli, valtasi erittäin epäluonnollinen olo ruumiini ja sydämessäni toivoin vain yhtä asiaa. Kuinka ollakaan, seuraava viesti paljasti toiveeni 99,9% (nousten myöhemmin sataan) varmasti todeksi. Sen hetkistä oloa on mahdotonta sanoin kuvailla (meinasi kyynel tulla silmään, kun tuota hetkeä tätä kirjoittaessa aloin muistella). Päivä joka oli alkanut kiireisenä ja kaikin tavoin huonosti (esim. edellisenä päivänä Opethin keikalle tulossa oleva kaveri kertoi olevansa sairas, eikä voinut lähteä, ja samana aamuna pikahälytyksellä tuuraamaan tullut kaveri ilmoitti saman ongelman aiheuttaen suurta päänvaivaa), muuttui lopulta ehkä yhdeksi parhaista, joita on elämän varrella vastaantullut. Tuona kyseisenä hetkenä avautuivat valtavat päänsisäiset lukot ja taisipa samalla itsetuntokin ottaa mukavan harppauksen parempaan päin. Tuon jälkeen ei ole enää samaan tapaan mietittyä etukäteen muiden mahdollisia reaktioita asioihin ja olo on ollut muutenkin huomattavasti levollisempi kaikin puolin. Liekö tällä ollut vaikutusta myös illan keikkafiilikseen, mutta näin ohimennen voin mainita kyseisen Opethin vedon menneen omaan top-3:ni todistamistani keikoista.

Tuosta jonkin verran myöhemmin kahden kesken keskustellessa kävi ilmi, ettei ihastuminen todellakaan ollut yksipuolista vaan päinvastoin, samoihin aikoihin tuo oli molemmilla tapahtunut. Hänen fiiliksensä olivat myös pitkälti samanlaiset kuin minulla oman kouluni loputtua, ja itse asiassa tämä lopulta ajoikin yhteyden ottamiseen. Koulussa se ei olisi enää ollut mahdollista. Jälkikäteen pohtiessa on ehkä jopa tietyllä tapaa hyvä, että asiat etenivät miten etenivät. Jos ensikontakti olisi tullut kasvotusten keskustellen, olisi lopputuloksena ollut mitä varmimmin lähinnä kiusallista hiljaisuutta. Tyttö kun on vielä minuakin ujompi ja hiljaisempi henkilö. Nyt sai etukäteen tekstiviestien ja internetin kautta keskustelemalla selvitettyä sen verran mielenkiinnon kohteita ja vastaavia, että ensimmäisestä kahdenkeskisestä kasvotusten keskustelustakin selvittiin kunnialla.

Onkin itse asiassa jännä miten samankaltaisiksi lopulta paljastuimme. Perusluonteet ovat hyvin pitkälle samankaltaiset. Myöskin mieltymykset esimerkiksi musiikin ja elokuvien suhteen ovat melko pitkälle yhtenevät, ja niistä poikkeuksista missä sukset menevät täysin ristiin, pystyy toiselle leikkimielisesti naljailemaan ilman, että tämä pahoittaa mieltänsä. Itse asiassa hommat ovat toimineet niin hyvin, ettei niiden viiden kuukauden aikana mitä tähän mennessä on tullut tunnettua, ole tullut yhtäkään riitaa tai mainittavaa erimielisyyttä asioiden suhteen. Joku voi sanoa, ettei tämä pitkällä aika tähtäimellä ole hyvä asia. Tähän mennessä ei kuitenkaan ole mitään ongelmia ollut eikä edessäkään päin niitä ole näkyvissä, joten itseäni ei nuo puheet jaksa kiinnostaa. Oma itseni olen koko ajan ollut, enkä mitään missään vaiheessa ole mitään piilotellut. Esimerkiksi finngamerin pelimiitti nro. 18 sattui olemaan samana viikkona kuin yhteyttä alettiin pitämään, ja kerroin sen kummempia peittelemättä, että olen lauantaina matkustamassa Espooseen miittiin, joissa pääosassa pelien pelaaminen ja paskan jauhaminen. Eipä paljoa kiinnostanut lähteä samalle linjalle kuin kaveri, joka vielä kolmenkin vuoden seurustelun jälkeenkin peitteli pelaamistaan ja WoWista oli vaiennut täysin (peli muiden joukossa, ei minkäänlaista addiktiota siis). Päivän mykkäkouluhan siitä seurasi, kun tyttöystävä lopulta WoWista sai kuulla.

Summa summarum: Epin viesti (https://www.pelaajalauta.fi/forum/vapaa-sana/dr-love-andlt3-taalla-keskustelemme-seurustelusta-andlt3/msg25848/#msg25848) puolen vuoden takaa kuvaa tämän hetkistä tilannetta varsin hyvin. Pitkälle on piilotellusta ihastuksesta tultu, ja käyrä on jatkuvasti ollut ylöspäin. Olo parempi kuin kenties ikinä. Tästä on siis hyvä jatkaa eteenpäin. Voi hyvin olla, etten syvempiä asiasta enää tulevaisuudessa puhu, kun tässäkin saattoi olla liikaa. Kunhan päätin pitkästä aikaa jotain hieman sisältörikkaampaa Laudalle kirjoittaa, ja samalla nostaa jo miltei toiselle sivulle pudonneen ketjun pinnalle, samalla toivoen, että edes joku saa iloa irti pikku tarinanpoikasestani. Ja jos tyttöystäväni sattuisi tähän viestiin joskus jostain syystä törmäämään, en jaksa uskoa, että hän suuttuisi, vaikka asioista yleistä tasoa yksityiskohtaisemmin olenkin kirjoittanut. :)

Tämä on jännä juttu mutta nämä jotenkin "vaistoaa" :) Muistan kun itsekkin olin samanmoisessa tilanteessa. Kyseessä oli puhelinsoitto (eihän "minun nuoruudessa sellassia juttuja ollu kun" tekstarit). Oli ollut pientä "säpinää" tms. ja kun puhelin soi jotenkin "vaistosin" kuka sieltä soitti. Tämän vuoksi vastasinkin itse puheluun ja...no jätetään juttu tähän ;)


Ei sillä ole mitään väliä onko riitoja kuinka usein tai koska on ensimmäinen vaan se kuinka se ensimmäinen tai riidat yleensä hoidetaan ;) Kunhan sen muistat jos/kun hetki tulee (usein se menee niin että äijän se pitää muistaa ;) ) millään muulla ei ole väliä.

Et kyllä ole yksin tässä asiassa, sillä itse onnistuin kuluttamaan niin pääni kuin parin seinänkin lisäksi noin vuoden ennen kuin sain kasattua edes jonkinlaiset "tuttavavälit" ihastukseni kanssa. Tämä hidastelu onkin tainnut nyt kostautua :rollaus:

Mutta joo, tiedäpä edes millaiset mahikset meikäläisellä olisi tyttöön loppujen lopuksi edes ollut :lol:

Tuo olisi ollut juuri jotain sellaista, mitä minä olisin sanonut samanlaisessa tilanteessa ja katson, että sinunkin olisi kannattanut. Tuon perään vaan sydänverta tihkuva rakkaudentunnustus ja johan lähtee hommat rullaamaan. Johonkin suuntaan ainakin.

Perään hyvä mies! Jos kaupungilla näkee tuttuja, niiden luokse juostaan ja tehdään vaikka tikusta asiaa. Ihmiset ilahtuvat tavattomasti, kun joku huomaa heidät kadulla muiden joukosta.

Kai nyt kaikki naiset on otettuja jos onnistuu välittämään sen tunteen joka jo tuosta vuodatuksesta käy ilmi eli jos ei muuta niin sen että hänelle on todella uhrannut aikaa ja energiaa, niin luulisi tytön kun tytön sydämen sulavan. (Tosin sitten pitää vielä välttää se sudenhuoppa että vaikuttaa nololta ihme hiipparilta.)

 :lol: Tähän on pakko puuttua sen verran, että ainakin jos itse satun bongaamaan jonkun tutun yllättäen jossain, pyrin piiloutumaan tältä hyvin. Jotenkin kun ainakin minä koen usein, että tuttujen ihmisten kanssa jutusteluun täytyy valmistautua ainakin henkisesti todella hyvin, sillä esimerkiksi ankeat tikkukeskustelut iskiessään voivat aiheuttaa pahimmassa tapauksessa aika vaivaantunutta oloa. Samalla tulen myös usein ajatelleeksi, että tämä tuttukin voi hyvinkin kärsiä aivan samoista "ongelmista" kuin minä, jolloin en tietenkään halua myöskään lähteä aiheuttamaan minkäänlaista häiriötä hepulle.

E: Tokihan poikkeustilanteita on aina olemassa ;)

Sama. :lol:

Melkein aina tulee väisteltyä tuttuja kaduilla, mä vihaan small-talkia. :lol:

Meitä on siis useampia. Johtuu tosin minulla varmaan siitä, ettei minulle ole pahemmin luotu smalltalkin lahjoja. Parin kaverin ja perheen kanssa tulee juttua vaikka mistä, mutta suurin osa tuttavista ovat sellaisia, joiden seurassa tulee koko ajan mietittyä, että jotain pitäisi sanoa, mutta mitään ei saa ulos. (Tuon taisikin jo miittiläiset tietää.) Kai siihen sitten tarvitaan jokseenkin samanlainen luonne.

Itse asiassa mietin aikoinaan vuosia, miksi paras kaverini on oikeastaan paras kaverini. Tässä vuoden sisällä ollaan juteltu sen verran paljon aika henkilökohtaisiakin asioita, että tajusin, että olemme aika pitkälti aika samanlaisia luonteeltamme ja ajatuksiltamme. Tietysti löytyy aika suuriakin eroavaisuuksia, sillä muutenhan ei ystävyydestä tulisi mitään.

Mitä itse seurustelemiseen tulee, ikinä en ole kokeillut. Mieli on tehnyt ties kuinka monta kertaa, mutta en tunne minkään näköistä tarvetta parisuhteeseen. Ihastumisia tulee ja menee, mutta en lähesty ketään ujouteni takia. Kerran meinasin, mutta kävelin pois. Tämä on varmaan osittain juuri senkin takia, että en keksi sanomista ihan kenen ihmisen kanssa. Ehkä pelkään, että ihastukseni kohteet ovat liian erilaisia, enkä voisi välttää epämiellyttävää hiljaisuutta.

Osittain varmaan juuri tuosta syystä odotan mieluummin, että jotain tapahtuu. Pidän itse asiassa enemmän siitä, että ihastus syntyy vasta tavattua. Siinäkin on tosin omat riskinsä, joista on kai pakko avautua: tutustuin kerran erääseen tyttöön, joka ei alkuun tuntunut ollenkaan tyyppiseltäni. Juttelimme paljon, pidimme hauskaa, kävimme kävelyllä jne. Aloin tuntea jotain tyttöä kohtaan, mutten tiennyt, miten asian ilmaisisin. Periaattessa flirttailimme koko ajan toistemme kanssa. No, eräänä kauniina iltana kyseinen tyttö täräyttää mesessä, että hänellä on seuraavana viikonloppuna treffit saman tyypin kanssa, josta olin samana päivänä hänelle kertonut. Ketutti. Lopetin flirttailun siihen ja otin hieman etäisyyttä säilyttäen samalla hyvät välit tyttöön. He muuttivat pian yhteen ja ovat yhdessä yhä. Nyt näen taas, ettei kyseinen tyttö ollut ollenkaan tyyppiseni, joten en pysty olemaan pahoillani siitä, ettei siitä mitään syntynyt.

Suosittelen nettiä. Sieltä sekä minä että veljeni olemme löytäneet itsellemme vaimot.

En nyt tiedä tuleeko jollekin yllätyksenä, mutta olen oikeasti helkkarin ujo vastakkaisen sukupuolen kanssa. Tai siis olin kunnes ei enää ole tarvetta tehdä tuttavuutta. En vain pystynyt menemään baarissa juttelemaan, tai kun menin niin jokainen suusta lähtenyt sana tuntui typerimmältä sanalta ikinä. Todella vaivaannuttavaa.


Mutta sitten vain nettiin hiomaan ilmoitustekstejä, pitää kertoa sopivasti totuuksia ja sopivasti siloitella niitä. Sitten oman kodin turvassa sähköpostitse tutustuu ihmisiin ja sopii sitten treffejä oikeaan maailmaan. Netti on ujojen ihmisten pelastus, eikä tarjonta siis ole yhtään sen huonompi. Tai päinvastoin, todennäköisesti törmäät siellä juuri sellaisiin ihmisiin jotka ovat baarissa yhtä vaivaantuneita kuin sinäkin. (Ei sillä että vaimollani olisi ollut tätä ongelmaa, mutta kuitenkin)

Se, ettet näe syytä parisuhteeseen on vähän kumma. Tai ehkä et vain ole kokenut sitä vielä, koska vaikka et fyysisesti kokisikaan sitä tarvitsevasi, on se oikea kuitenkin VÄHINTÄÄN paras ystäväsi. Aina on kaveri leffaan ja joku jolle kertoa mistä vaan. Tai joku jonka kanssa olla vaan hiljaa. Se on aika mukavaa.

Tarpeen tuntua ei ole varmaankaan ihan sen takia, että nautin yksinäisyydestä. Toki kavereitakin on välillä kiva nähdä ja olisi kiva käpertyä jonkun kainaloon, mutta liian kauan saman ihmisen seurassa yhdellä kertaa on hieman liikaa. Tarvitsen omaa aikaa ja yksinäisyyden tunnetta. Toki olisi kiva, jos olisi joku, jonka kanssa kodin jakaisi ja kenen kainaloon käpertyisi sohvalla, mutta en vain tunne tarvitsevani ketään vierelleni. Ehkä osittain myös senkin takia, ettei minulla ole mitään hinkua hypätä kenenkään kanssa sänkyyn. Ja joo, tiedän, ettei parisuhde ole yhtä kuin seksi, mutta kiinnostuksen puuttuminen vähentää tarpeen tuntua.

Mitä tulee nettideitteihin, vierastan niitä. Lähinnä etäisyyksien takia. Eräs tyttö, joka asuu maapallon toisella puolella, alkoi kerran hieman liian aggressiiviseksi kerrottuaan ihastuneen minuun. Blockin saman tien messengeristä. Paikallisesti seuran etsiminen voisikin olla ihan jees, mutta ongelma on siinä, etten tavallaan etsi ketään. Ilmoituksen laittaminen nettiin ei siis sovi luonteelleni. Ajattelen enemmänkin niin, että tulee jos on tullakseen. Toivon tietty, että tulee.

Se johtuukin siitä ettet ole tavannut sitä oikeaa vielä. ;)

Jos nyt etsisin, etsisin netissä. Siellä ne kaikki miehet joista koskaan olen tykännyt kuitenkin suuren osan ajastaan viettää.

Huijaat vaan turhaan itseäsi. Et etsi tyttöystävää, mutta toivot että sellainen jostain sinulle tulisi. Karu totuus on ettei tule, jos et etsi. En nyt sano että pitäisi se netti-ilmoitus samantien tehdä, mutta kauan saat toivoa, jos et elettäkään tee kumppanin etsimisen kannalta.

Itse taas oikein metsästän tuttuja kadulla!  Lähden juoksemaan perään ja kun huomaavat minut, pinkaisevat pää kolmantena jalkana pakoon!

Miksihän?  8)

Mutta mietippä jos joku käpertyisi sinun kainaloon. Se vasta mukavaa onkin ;)

Eihän seurustelu sitä tarkoita että ei olisi yhtään omaa aikaa. Totta kai useimmiten siinä vain käy lopulta niin että se ennen mukava oma-aika ei tunnu niin hienolta enää, mutta eihän seurustelu yhdessä elämistä ole.

Minäkään en ole oikein ikinä perustanut noihin nettideitteihin tms. Muutenkin en ole oikeastaan ikinä arvostanut nettiä kaveripiirin hakemiseen tai sosiaalisen elämän ylläpitovälineenä. Ja vaikka netissä on fiksuakin porukkaa, niin onhan niitä sekopäitäkin ihan tarpeeksi. Mutta poikkeus vahvistaa säännön ja juuri tämän laudan porukka tekee sen poikkeuksen minulle. Mutta minulla ei ole tämän laudan ulkopuolella oikeastaan minkäänlaisia "nettituttuja".


Ujous on niin käypä tekosyy näissä seurustelu jutuissa aina. Ja jokaisella näitä ujouksia on aina jossain vaiheessa ollut tai jossain tapauksissa. Ihan luonnollistahan se on. Vastakkaisen sukupuolen kanssa minulla ei muuten ole kyllä ollut ikinä ongelmia. Tämä johtuu varmaan siitä koska sisareni ja kaikki ikäiseni serkut ovat naispuolisia jolloin heidän kaveritkin tulivat tutuiksi. Olen siis viettänyt aikaa toisen sukupuolen kanssa aina joten puhuminen tai jutun keksiminen ei ole ikinä ollut ongelma. Tosin en ole voinut olla miettimättä onko tämä vaikuttanut käyttäytymiseeni tai luonnollisuuteeni äijien seurassa...no, parempi näin päin ;)

Mutta varsinkin näiden ujojen persoonien kannattaa muistaa että jos haluaa itsensä kaltaista seuraa, niin ei sinua kiinnostava muija sinulta silloin tule kysymään mitään. Muutenkin jos naispuolinen henkilö tulee tekemään ehdotuksia yhteisestä leffaillasta tai ajanvietosta kyseessä on usein astetta puheliaampi tai "räväkämpi" persoona. Ja eihän naispuolisten kanssa keskustelua muutenkaan ei kannata pelätä. Jos on on samassa porukassa niin keskustelun aloittaminen on niinkin helppoa että menee hymyillen kysymään että:"Mitäs sinä?". Ja jos ei tiedä kuin nimen niin nykyäänhän se on niin helppoa kun on tekstiviestit ja sähköpostit jne. keksitty. Vaikka minusta puhuminen ja "Mitäs sinä?" kysymykset ovat luonnollisempia ja jopa helpompia kuin sähköinen kanssa käynti.

Mutta joka tapauksessa todellisuudessa kysymys vain kuuluu että miksi ei? Ja jos on kaveri ja pelkää että siinä käy huonosti niin älkää peljätkö, se on vain tekosyy. Eihän "syvä kaverisuhde" sellaisen kysymyksen jälkeen enää varmaan entisensä ole, mutta siinä voi sitten kysyä jättääkö sen "syvän kaverisuhteen" sitten kun muija löytää miehen vai sitten kun sinä kysyt tai teet "ratkaisevan liikkeen"? Ja minä olen ainakin huomannut kielteisiä ja hyväksyviä vastauksia saaneena, että jälkikäteen ajatellen ne kielteiset vastaukset ei kaduta tai nolota tai vaivaa enää milläänlailla, oli ehdotuksen kohde tuttu tai ei. Ei sillä että niitä paljon olisi, mutta kuitenkin. Epihän taisi aikoinaan valitella kuinka "ahkerasta" metsästyksestä huolimatta flaksi ei käy, joten mitenkäs on Epin kokemuksen laita? Kaduttaako ne "avaukset" jotka teit ja joista tuli pakit? Ne avaukset mitkä on minulta jäänyt tekemättä niin...ne on sitä perinteistä nostalgista katumusta joita muistellessa manaa. Vaikka myönnän kyllä että en voi valittaa "polkuni" ja/tai valintojeni tulleista seurauksista, eli nykytilanteesta.

Parisuhteeseen haikailevat! Pitäkää mielessä, että erot on sitten vittumaisia. Erityisesti silloin, jos olette mustasukkaista tyyppiä.

Stressittömänä sinkkuna on hyvä olla. Ainakin, jos on vielä pelivuosia jäljellä.

Ei todellakaan millään pahalla, mutta ei kenenkään täysjärkisen kannata "neuvoasi" noudattaa. Kaikki elämän suurimmat ilot sisältävät myös suuria riskejä.

Muistakaa siis lapset rakentaa se ISO suhde todella vakaalle ja rehelliselle pohjalle. Hätiköidessä saattaa sattua juhaa leukaan.

Lähinnä tarkoitin sitä, että ei kannata masentua sinkkuna olemisesta. Parisuhteessa ja sinkkuna olemisessa on omat hyvät puolensa, joista kannattaa repiä ilo irti, eikä haikailla toista vaihtoehtoa.

Masentua ei kannata tietenkään, mutta kivempaa se on jonkun kanssa ilonsa ja surunsa jakaa, eli kyllä zoukkadamus suosittelee aktiivista etsintää sillä sektorilla.

Sinkkuna helposti jäyhistyy.

Mä olen parisuhteessa viihtyvää tyyppiä, mutta nyt olen pidempään pyörinyt yksin alkuvuodesta loppuneen pidemmän suhteen jäljiltä. Sinkkuelämä on tietty hauskaa ja vapaata, mutta vanhenee todella nopeasti. Sitä fiilistä, kun on joku josta oikeasti välittää, ei mikään ympäriinsä sutiseminen - tai enemmänkin lupa siihen kuin varsinainen toiminta - voita millään. Samalla en kuitenkaan halua pakottaa itseäni mihinkään, sillä olen vahvasti sitä mieltä, että seurustelujutut tulevat omalla painollaan. "Etsiminen" kuulostaa musta aina jotenkin väärältä. Se ei tarkoita sitä, että kotona istumalla löytää rakkauden, muttei sitä tarvitse sherlock-hattu päässä kaupungilla metsästääkään. Kun joku oikeasti kiinnostava sattuu kohdalle - ja niitä tulee kyllä - pitää vain uskaltaa tehdä asialle jotain.

Sitäkään ei kannata peltätä, että ehtii kaverustua liikaa jonkun kanssa. Kaikki suhteeni ovat aina alkaneet jonkinlaiselta kaveripohjalta, sillä mä olen todella hidas tiedostamaan omia ihastuksiani. Yleensä kaikki kaverini tietävät asiasta ennen kuin minäkin sen viimein tajuan, ja siltikään on harvoin liian myöhäistä tarttua toimeen. Aina ei tietenkään onnista, mutta voi pojat sitä fiilistä kun kaikki napsahtaa kohdalleen ja lähtee rullaamaan. Mitkään pilvilautat, auringonpaisteet ja pikkulinnut eivät ole liioittelua sitä sielunmaisemaa maalaillessa. Ja sen takia kannattaa ottaa joitain riskejäkin. Minkä pystyn muuten sanomaan epäröimättä, vaikka elän juuri nyt sitä rakkauden kääntöpuolta. Eron jälkeen koko kevät meni kuin sumussa, ja vaikka nyt päivät maistuvat taas ja kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen on palailemassa, menee varmasti vielä hetki, ennen kuin mitään vakavampaa sattuu. Sitä odotellessa voi keskittyä muihin asioihin, ja välissä aina hieman single life, baby!

Siirappi-Sharkie kiittää ja kuittaa.


Peeäs. Tanssi on muuten jäänmurtajista parhaimpia, ja lisäksi perkeleen kivaa, joten jonkun kurssin ottamista tai omin neuvoin klubille uskaltautumista ei voi kuin suositella. (http://www.dvdplaza.fi/forums/images/smilies/thumbsup2.gif)

Ex-tyttöystävää kohtaan tunteita ja ollut kaikennäköistä säätöä viimeaikoina. Tiedän kuitenkin ettei seurustelusta tulisi mitään. Pitäis osata päästää vaan kokonaan irti ja suunnata nokka kohti tulevaisuutta. Seurustelu kyllä kiinnostaisi, kun vain löytäisi nyt sen oikean... Sinkkuilu on sinäällään jees, ja tavallaan rennompaa, mutta oishan se kiva nukkua jonkun vieressä, ja silleen, taas.
Niin kova avautumisputki ollut täällä että oli pakko jo itsekkin.


Tanssikurssille menemistä on tullut mietityttä, ihan muutenkin, ei pelkästään niiden naisten takia :lol: Millonkohan sitä uskaltaisi.

Tanssi on kyllä hyvä keino tilan haltuunottamiseen ja väkijoukon hämmentämiseen.

Ja polven tuhoamiseen. Kolmesti. @ sedula

 :/

^Vicky Rosti -potpuri + Onnelan suomirockbaari + pöydillä tanssiminen + "Suhtautumisesi alkohollin"?

Itse asun naisen kanssa. Toisinaan meno on hyvin, hyvin erikoista.

Haluaako sitä miettiä tulevaisuudessa niitä asioita joita teki vai niitä joita ei tehnyt?

Tätä kannattaa miettiä jos ei meinaa rohkeus riittää sanoihin tai tekoihin.

Tästä voisin antaa neuvon, että ei kannata miettiä yhtään. Just go for it. Toki jos on siirtänyt niitä sanoja ja tekoja vuosikaupalla, niin joka hetkihän se vaikeammaksi tulee.

Ei mulla ole niinkään mitään ongelmia lähestyä vastakkaista sukupuolta... siis kaverimielessä. Mulla on aina ollut tyttöjä kavereina, enkä ole koskaan vierastanut tytöille puhumista. Ongelmia tulee lähinnä, jos tykästyn johonkuhun, ketä en tunne. Siinä tapauksessa otan etäisyyttä, enkä uskalla aloittaa keskustelua.

Tyttö, josta aikaisemmin kirjoitin otti itse minuun kontaktia. Meistä tuli hyvät ystävät, joilla tuntui olevan ehkä jotain muutakin. Flirttailimme, hän kutsui kävelylle ja luokseen jne. Ja se oli todella mukavaa. En pelännyt yhtään, sillä kiinnostus heräsi vasta kun olimme tutustuneet paremmin. Eihän siitä tietenkään mitään tullut, kun naitin hänet vahingossa toiselle (hauskaa nyt, mutta sattui silloin). Pointti kuitenkin oli, että en etsinyt ketään, mutta jotain löysin silti, vaikkei siitä mitään loppujen lopuksi tullutkaan. Ihan hyvä kyllä.

Etäsuhde on kiva kun toisen aina näkee. Samat fiilikset kuin ensitälleillä.
Mut sit kun on lähdön paikka niin ei naurata  :(

Olin juuri ulkomailla ja menin sitten ihastumaan Islantilaiseen tyttöön, tai siis naiseen. Tuli puhuttua parina päivänä ja tuli vietettyä aikaa ihan läheisissä merkeissä. Tunne ei siis jäänyt yksipuolesksi ja jotain spesiaalia hänessä oikeasti oli. Surettaa vaan niin vietävästi, että etäisyyttä olisi sellaiset 2000 kilometriä.  :(  En siis usein ole ollut mikään hirveän nopea ihastuja ja silloinkin on yleensä ollut ensiksi ujostelua ja se tunne on mennyt varsin nopeasti ohi. Tämän tytön kohdalla, kuitenkin tuntuu oikeasti erilaiselta ja ei saa millään mielestä. Surullisena piti hyvästit kuitenkin heittää, kun Suomeen palasin. Saa nähdä mitä jatkossa tapahtuu.

Anna palaa.

Islantilainen tyttö vaikuttaa todennäköisemmin erilaiselta kuin suomalainen tyttö... koska on erilainen. Erilaisilla lomilla ja reissuilla monen lempi leimahtaa, arjen paineet ovat hetkeksi sivussa ja muutenkin on "jännää" ja ehkä kivaakin. Ja aika paljon niitä suhteita, pysyviäkin, vastaavissa tilanteissa syntyy ainakin oman kokemukseni perusteella.

Maisemanvaihto on ehkä helpoin ja nopein tapa herättää oma sekä muiden kiinnostus parisuhteesee,n koskien lähtijää.

Hemmetti, olen pitkästä aikaa ihastunut. On tää aika kauheeta.

Harmi että tyttö on 5 vuotta vanhempi, mut en mä sit tiedä onko sillä mitään merkitystä. Tiedä sitten. Samalla luokalla ollaan. Perinteisesti jo jonkinlaiseen friend zoneen juututtu tottakai. ääk.

Tähänkin ketjuun voisi vastailla pitkästä aikaa..

Tytön tuntenut jo jonkin aikaa ja pari kk sitten eksyttiin sattumalta samaan baarin (asuu n.8km päässä, joten oli ensimmäinen kerta kun livenä nähtiin) Oli mukavaa ja sovittiin että otetaan joskus uudestaan. Seuraava kerta tuli, mutta baarit olivat täynnä joten kävelimme kaupungilla 3 tuntia jutellen ja hyvin tultiin toimeen. Jälleen sovimme uuden kerran ja eihän me baariin asti edes päästy  :lol: Sitten uutenavuotena päätimme "virallistaa" suhteen ja nyt sitä sitten seurustellaan tosi ihanan ihmisen kanssa, tosi hyvin tullaan juttuun, on samat kiinnostuksen aiheet ja kumpikin vielä soitetaan rumpuja bändissä  :P

Jaa, että tuollaista sitä on tullut kirjoitettua^

Tosiaan ollaan vieläkin yhdessä. Miten on mahdollista, että kiintyy toiseen vaan enemmän ja enemmän?

Sanoppas muuta. Ja vielä vuosienkin jälkeen kiintyy toiseen aina enemmän ja enemmän. Vaikka tokihan sitä aina välillä jokainen omaa aikaa tarvitsee, mutta kyllä se toisen kanssa vietettävä aika aina sitä parhainta aikaa elämässä on. Vaikkei mitään edes puhuttaisikaan, mutta tietää että toinen on läsnä.

Giiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiirlllllll! Ai, että on kiva jutella tytön kanssa, jota on jo (mielessään) pari vuotta tituleerannut maailman kauneimmaksi. Erosipa vastikään poikaystävästään ja nyt juttu luistaa =) Välimatkaa vaan se parisataa kilometriä. Ehkäpä.. ehkäpä..

Tänään pari pikkutyttöä kysyi meiltä että ollaanko naimisissa. Ehkä joskus sitten, kolme vuotta on mennyt hyvin ilman mitään sormuksiakin :)

Jälleen, tulet katumaan niitä asioita mitä et koskaan tehnyt. Et niinkään niitä mönkään menneitä yrityksiä.

'tis true.


Mutta ei kaukosuhde mikään mahdottomuus ole. Hommaatte vaan sopivat kännykkäliittymät joilla soitatte toistenne numeroihin halvalla, ja sillä selviää jo aika pitkälle. En nyt tiedä miten kauas tyttö muuttaa (meneekö peräti toiseen maahan?), mutta tuskin näkeminenkään on kovin mahdotonta. Kaukosuhteen hyviin puoliin lukeutuu myös se ettette saa toisistanne tarpeeksi millään, tapaamiset ovat sitäkin spessumpia tapauksia. Ja loppuvathan ne opiskelutkin joskus, joten vaikka hommastanne ei tulisikaan mitään, niin et menetä siinä mitään että jäät hänen mieleensä kunnes aika olisi parempi.

Kosin avovaimoani viikko sitten. Nyt ollaan kihloissa ja häät on kesällä 2012. Epäilyttävää aikuistumista havaittavissa?

Varo vaan, eka sulla on yksi kissa, sitten toinen ja kohta pukkaa lasta kuten finngamerilla..

Saa sitä perhettä hankkia aikuistumattakin!

No ei saa!

Sen sijaan tylsistyminen ei ole pakollista. Tai ainakin toivon niin, muuten jää oma suku jatkamatta.

Käytiin tossa tyttöystävän veljen poijan ristiäisissä. Nyt niillä on kaksi poikaa toinen 2v ja toinen vauva. Ei näyttäny hirveen tylsää tulevan noiden kanssa.

No niin. Vinni hoiti taas homman kotiin. Perhana.

Tässä on tähän ikään asti saanut olla ikään kuin rauhassa omissa oloissaan, aikaa omille ajatuksilleen ja sitä rataa. Kunnon forever alone-meinkiä siis. Nyt kuitenkin, alle kuukauden sisään on sitten tapahtunutkin kaikkien näiden vuosien edestä. No ehkä hieman liioiteltuna mutta kuitenkin. Eniveis, olen kuitenkin nyt siinä tilanteessa että eräs naikkonen on myöntänyt suoraan että on minuun ihastunut. Tämä jees, mutta kun minulla vaan on jonkinlaisia tunteita erääseen toiseen. Ja nämä kaksi ovat tottakai siskoksia. Aivan helvetin hienoa. Nyt finski miitti pystyyn niin pääsee Snaken ja TK:n terapiaan.

Onneksi olkoon! (vissiin) Tämähän on suoraan kuin elokuvista. :)

Tässä elokuvassa vaan on pääosassa oman elämänsä Leslie Nielsen...

Ota molemmat. (http://www.hs.fi/nyt/artikkeli/1135266442328) :rollaus:

Kätevää. Mutta on siinä hommaa pitää kaikki tyytyväisenä. Tämä huvitti: "hänen päähänsä ei mahtunut, että ihminen voi romanttisesti rakastaa kahta tai useampaakin ihmistä". No voiko poikarukkaa syyttää. On siinä yhdelle ihmiselle hommaa kerrakseen, kun pitää kaikista pitää huolta. Täytyy sanoa, että eipä käy kateeksi. Kyllä minulle ihan yhdessäkin on välin tekemistä. Tosin positiivisessa mielessä :)

//Eipä muutenkaan oisi tuohon. Yhtä ihmistä rakastaa niin paljon, niin kuinka siinä toista enää voisi. Eipä tosiaan.

Pointtihan siinä useammassa kumppanissa on muutenkin vähän isompi näkökulman muutos tähän disney meininkiin.

Hitsi kun ois hienoo jos sais ihan luvan kanssa pitää useampaa rakastajaa! :D
Mutta kun en itsekään osaa jakaa, en odota että muutkaan osaa.

Mutta joo joo, yhdessäkin on yleensä tarpeeksi tekemistä.

herp derp


"jännä" että tossa hommassa toimii niin että naisella on monta miestä mutta ei toisinpäin. Luuseri pojat ottavat mitä saavat ja nainen päättää ketä ottaa.

Toisinpäin toi homma ei toimi, kuin muslimimaissa missä juttu on pakotettua.

No herp vaan. Kyllä maailmassa on ihan tarpeeksi esimerkkejä mitä erilaisimmista suhdekokoonpanoista. Toimivat sitten hyvin tai huonosti. Ihan pöllöä esittää että miehet ovat niin raukkiksia että pakon edessä ottavat naisenpuolikkaan (kolmanneksen tai niin edelleen) koska eivät muka muuta saa. Joku voi niinkin olla, mutta kukaan joka ikinä on ollut missään suhteessa tietää ettei sellainen kestä jos toinen on mukana jossain mitä ei oikeasti halua. Ehkä kaikki vaan eivät ole niin "Disney".

Vaikea nähdä polysuhteet mitenkään vaarallisina tai paheksuttavina.

Vapaa maa jne

Niin, kai sitä periaatteessa saa kukin etsiä onneaan mistä tykkää. Mun on kuitenkin aika lailla mahdoton uskoa, että monisuhde voi olla kenellekään oikeasti kestävä ratkaisu. Ihmisluonto on tehty omistaminen, ei jakamiseen. Eritoten rakkaudessa. Teki jopa vähän pahaa lukea muijan sängystä toiseen juoksemisesta, ei vaan istu omaan maailmankatsomukseen olleenkaan. Toivoa toki sopii, että homma toimii heille. Ikävä kyllä toiveeksi lopulta jäänee...

Täysin samaa mieltä Sharkien kanssa.

En itse tuomitse ollenkaan, tehköön kukin mitä haluaa(muita loukkaamatta), mutta olen ihan vierestä katsonut tuota hommaa ja ei se vaan toimi.  Ihan hyvä jos jollain toimii, mutta vaikea uskoa tuollaisen homman kestävän. Toki eihän sillä ole mitään merkitystä, eletään hetkessä jne.

Joo en minä pystyisi mihinkään jatkuvaan vaihtamiseen. Yhteen ihmiseen kunnollisen yhteyden luominen on tarpeeksi suuri saavutus. Mutta tavallaan haluaisin uskoa että meitä on niin erilaisia että vaikka suurin osa meistä on ja haluaa olla ns. yksiavioisia, niin toisille erilaisetkin järjestelyt sopii. I want to believe.

Emmehän me tämän triidin asukkaat toki pysty monia "puolisoita" pyörittämään, juurikin siksi, että olemme eläneet ja imeneet tämän yksiavioisen mallin yhteiskunnastamme ja läheisiltämme (ja disney elokuvista). Nyt puhutaan heistä, jotka mallin kyseenalaistavat ja/tai asuvat muualla, eivätkä näin ollen kehitä niitä sairaalloisia omistamisen haluja ja kateutta, mikä meidän ajatteluumme liittyy.

Nimimerkillä: helposti mustasukkainen.

Miksi sitoutuminen on sairaalloista?

Kyllähän sen nyt järki sanoo, että tuollainen ei toimi. Ei ole toiminut eikä tule ikinä toimimaan. Tuollaista kokeilevat elävät fantasia maailmassa sen pari kuukautta kunnes tajuavat esim. että toinen saa enemmän pesää. Tuo on nimenomaan kokeilua eikä mitään muuta. Itselleni on aivan sama jos tuollaista kokeilevat, kunhan vain sanon että se ei tule kestämään.

Aika fanaattinen näkökanta.

Voisin veikata että tällä on jotain tekemistä riippuvuuden kanssa. Sehän kun on periaatteessa sairaalloista aina. Käytännössähän tämä ei pidä paikkansa, ensimerkkinä nyt yleinen asenne parisuhteisiin. Seuraavaksi voimme pohtia onko seksiriippuvuutta olemassa, vai onko vain henkilöiden seksuaalivietissä eroja.

Voidaanhan ajatella himotasa-arvoisesti ja kieltää parisuhteet ja seksi, koska ne erottelevat sukupuolia ja tästä seuraa aina epätasa-arvoa.

Toisaalta voimme myös miettiä mitä tarkoittaa jos kolme ei sukua olevaa ihmistä asuu samankaton alla hyvässä sovussa ja jakavat asunnon, mutta näiden välillä ei ole seksiä. Eikö tämä ole sairasta/outoa? Ja siis tasa-arvoa ja seksuaalisuutta ajatellen sillähän ei mitään väliä onko nämä samaa sukupuolta vai ei.


Mutta lopulta, minusta aika helvetin typerää luokitella kumpi näistä nyt on sairaampaa. Lopulta ihmiset ovat kaikki omia yksilöitään ja tässä on kuitenkin suhteellisen harmittomasta asiasta kyse, niin miksi ihmeessä edes pitää kutsua jompaa kumpaa vääräksi, oikeaksi tai edes oudoksi jos itse ihmiset ovat tyytyväisiä tilaansa. Se on sitten eri juttu että kestääkö kumpikaan. Veikkaan että kun kahdenkin ihmisen yhteis elo on nykylukujen valossa suhteellisen haasteellista, en usko että kolmen on erityisesti helpompaa. Mutta se on taas eri juttu.

Voi käydä hassusti ja sattua, jos toinen ei olekaan aivan yhtä sitoutunut. Ja miksi rakkauden tai ystävyyden pitäisi mitenkään olla sitovaa? Eikö meidänkin yhteiskunta hehkuta vapaaehtoisuutta melko pitkälle. Silti ostetaan symbolinen rengas sormeen, otetaan lainaa seremonioihin leikitään, että kun "sen oikean" löytää, ei mitään muuta elämässään tarvitse.

Enkä nyt sano mikä on väärää tai oikeaa. En minä pystyisi useampaan samanaikaiseen seksisuhteeseen. Kunhan spekuloin, mitä voisi tapahtua, jos ympäristöni ei olisi juuri tällaista parisuhdemallia minulle opettanut.

Mitä vittua nyt taas, Disney-elokuvistako yksiavioisuuden malli on omaksuttu?

Tuskin nyt pelkästään niistä.

Eiköhän se ole Disney elokuviin omaksuttu jostain ihan muualta, eikä toisin päin.

Zoukka tekee tässä rohkean olettamuksen siitä, että yksiavioisuus on ainoastaan yhteiskunnan painostamaa (ja Disney-leffojen) harhaa. Kuitenkin eläinmaailmassakin on havaittavissa yksiavioisuutta esimerkiksi joutsenten keskuudessa, joten tuontapaisen käytöksen voidaan olettaa olevan ainakin jossain määrin myös geneettistä.

Itse olen sitä mieltä, että tuo moniavioisuus ei toimi enemmistöllä ihmisisistä.

Tuosta piti itsenikin kirjoittaa. Eli eiköhän hyvät metodit ja tavat ole omaksuttu ihan kokemuksen kautta ja huonot jätetty pois. Se mikä on luontaista menestyy ja se mikä tuntuu pahalta ei.

Toki jännä nähdä näitä kokeiluja, en vain ole kuullut yhdestäkään pitkäikäisestä.

Maailmassa on useita yhteisöjä ja kulttuureja joissa on moniavioisuutta jossain muodossa. Kaikissa ei ole kyse pakosta. Uskon että moniavioisuus on meille (lautalaisille) niin vaikea hyväksyä ja käsittää koska tulemme kaikki kulttuurista jossa yksiavioisuus on "oikein" eikä vaihtoehtoja nähdä kuin tarinoissa moraalittomuudesta ja ja muuten "väärästä" ja oudosta.

Hyvin vaarallista koskaan sanoa "sehän on itsestäänselvää" tai "sanoohan sen maalaisjärkikin", juuri noista lähtökohdista lähtevät monet virheet ja epätieteellinen maailmankuva.

Ei ole ihan huonosti sanottu se sarkastinen lausahdus: "normaalia/luonnolliseta/tervettä on se, mitä omat vanhemmat tekivät".

Juurikin ehkä se kokeellisuus ja toinen vaihtoehto -tyylinen ajattelutapa moniaviollisuuteen yksiaviollisuuteen opettavassa yhteiskunnassa saattaa olla osasyynä siihen, mikseivät ne niissä välttämättä kestä. Ajatus yksiavioisuudesta lopulta voittaa, koska malli saattaa olla jo pinttynyt aivoihin ja se tuntuu oikeammalta. Voisi kuvitella samalla tavalla moniavioisuuteen opettavissa yhteiskunnissa, joissa saatetaan kokeilla yksiavioisuutta, mutta loppujen lopuksi se ei tunnukkaa "oikealta".

Nykyihmisen suhde-elämää on vähän hassua alkaa vertaamaan eläinten vastaaviin. Vaikka primitiivsiä viettejä ihmisellä onkin sekä perimää, suurin osa ihmisluonteesta todennäköisesti muodostuu ulkopuolisista tekijöistä.



ps. Neljä vuotta yksiaviollisessa suhteessa ja tuntuu vieläkin oikealta.

Kun kävin siellä miehekkyystopikissakin mainostamassa jälkeenjääneisyyttäni, niin sanotaan nyt täälläkin. Reilun 20 vuoden ajan joina olen maata tallannut on ollut tällä saralla aika hiljaista. Sen verran hidasta on minun henkinen kehitys ollut että vasta viimeaikoina olen alkanut seurustelua ylipäätään miettiä, kun yksi hyvä kaverinikin alkoi. Harmi vaan että olen aika tehokkaasti eristänyt itteni kaikesta sosiaalisesta elämästä. Yliopisto tekee eristäytymisestä liian helppoa, toivottavasti asia muuttuu kun vaihdan syksyllä TAMK:iin.

Pitää vähä vanhoja topikkeja nostella kun niitä nyt tuli esiin tuolta paras topic -ketjussa.

Ei minusta kannata väkisellä tai ainakaan sen takia kun muutkin, alkaa seurustelemaan kenenkään kanssa . Jos ajatus ei ole tähänkään mennessä vaivannut, niin ehkä se ei vain ole vielä kovinkaan ajankohtaista sinun kohdallasi. Se nyt on viimeinen syy rueta seurustelemaan, jos kaverikin seurustelee.  Ei sille ole mitään tiettyä ikää tai takarajaa, johon mennessä kaikilla pitäisi olla joku. Yllättävän monet löytävät toisensa aivan sattumalta, ilman mitään sen kummempia etsimisiä jossain vaiheessa elämää.

Säälittävintähän nimenomaan sellainen pakonomainen etsiminen ja tarraaminen. Kierettään jossain räkäisissä baareissa ja ruetaan seurustelemaan ensimmäisen vastaantulijan kanssa, joka osoittaa hiukankin kiinnosta. Olkoonkin se sitten vaikka 150kg tuhomursu jostain Arizonan viidakosta, jolla on lävistyksiä perseessä ja hautoo itsemurhaa päivittäin.

TK:n kanssa samaa mieltä.

Toki asioita voi vähän edesauttaa olematta sellainen yliaktiivinen jahtaaja. Pääjuttu on muistaa, että kun lähtee ulos tai johonkin illanviettoon, ei odota mitään. Jos pitää hauskaa miettimättä "pitää saada edes yksi puhelinnumero" tyylisiä tavoitteita, niin on jo pitkällä. Muutkin huomaavat kyllä että tuolla tyypillä on hauskaa, siihen olisi nasta tutustua.

Kannattaa myös kouluympyröissä hyödyntää kaikki luokan yhteiset illanvietot ja koulun puolesta tulevat bileet. Ei siellä tarvitse edes juoda alkoholia jos ei halua. Ymmärrän toki, ettei kaikkia tämän tyylinen hengailu miellytä, mutta nuo ovat oikeasti hyviä tilaisuuksia tutustua saman ikäisiin ihmisiin. Itse olen tutustunut moneen hyvään tyyppiin juuri niiden kautta.  

Ihmiset keksii kaikenmaailman tekosyitä miksi niitä suhteita ei ole. Suurin syy varmasti on, ettei anneta niille mahdollisuuksia syntyä. Ei tarvitse kovin kauaa odottaa, kun laittaa naisia ja miehiä samaan tilaan, niin ne jo pariutuvat.

Itse en ole ikinä yrittänyt iskeä iskemällä naista, olen 160cm tappi ilman lihaksia ja voin laskea sormilla ja varpailla ne kerrat kun nainen on yrittänyt minua(ikähaitari 16-28). Ja ne ovat olleet hienovaraisia vihjauksista malliin suorat "mennään meille panemaan". Baareissa käyn hyvin harvoin, mutta kai sieltäkin löytää ihmisiä. Parhaiten suhteet syntyy kouluissa, harrastuksissa, työpaikoilla, kaveripiireissä ja paikoissa joissa ihmiset viettävät samojen ihmisten kanssa pitkään aikaa. Ne syntyy ihan itsestään, kun viettää vaan aikaa niiden akkojen ja ukkojen kanssa.

Lopettakaa murehtiminen(helpommin sanottu kuin tehty), harrastakaa, vaihtakaa työpaikkaa, menkää opiskelemaan, menkää sinne missä ne naiset ja miehet ovat. Saskalta hemmetin hyvä päätös seurustelun suhteen siirtyä AMK:hon, ryhmätunteja paljon ja biletystä riittää(tätä toki myös yliopistossa), sitten vain aktiivisesti heti alusssa joka ikiseen tapahtumaan mitä siellä järjestetään.

Alkoholi on erinomainen keino ujouteen sanoivat ituhipit ja lekurit mitä sanoivat. Parittaa suomalaiset nopeammin, kuin ammattisutenööri.

 

 ;D

Kyllähän tärkeintä on vain viettää aikaa poikien ja tyttöjen kanssa. Oli siinä vonkaamista tai ei. Jos et arjessasi näe naista kuin kerran vuodessa, niin hankala siinä on mitään järkevää syntyä.

GBA'nkin mainitsema maisemanvaihto on takuuvarmin tapa tutustua uusiin ihmisiin ja rattoihin.

No minä kun en juo lainkaan niin ei kyllä yhtään kiinnosta lähteä johonki bilettään. Senpä takia en ole missään ainejärjestön jutuissa käynytkään vaikka alkuun katsoinkin että löytyisikö sieltä mitään mielenkiintoista.

No eipä minulla ainakaan sitä ongelmaa ole että olisin "yliaktiivinen jahtaaja", enemmänkin päin vastoin luotan siihen että nämä jutut kulkee omalla painollaan kunhan ensin kömmin täältä komerostani ulos.

Siinäpä se.

Onkos Epillä jo hommat paketissa kun ei ole tarvinnut täällä enää kirjoitella?

Itsellä meni todella pitkä suhde katki tuossa viime syksynä ja melkoinen elämänmuutoshan siinä oli edessä. Sinkkuelämää en ollut eläny sitten lukion. Nyt on sitten ollut useampi lyhkäisempi setti tässä ja todella vapaat kädet muutenkin kaiken suhteen. Tässähän on ruvennut hieman nauttimaan tästä uudenlaisesta vapaudesta: porukkaan tutustuu ihan eri tavalla, mimmit suhtautuvat ihan eri tavalla kun on sinkku, frendien kanssa hengailu ja yhteydenpito on lisääntynyt merkittävästi ja olen alkanut pitämään itsestäni paljon enemmän huolta kunnon ja ulkonäön suhteen. Samalla myös itsevarmuus on kasvanut roimasti.

Itse olen tutustunut naisiin lähinnä baareissa ja koulun bileissä, tämä on ainakin itselle ehdottomasti se helpoin tapa. Kyllä ainakin itse otan aina tavoitteeksi baariin mennessä, että tutustuu uusiin naispuolisiin henkilöihin. Tämä voi olla puhtaasti hauskanpidon ja jauhamisen ilosta tai sitten jos kohdalle sattuu potentiaalisempi henkilö niin sitten vaan numeroa ylös ja treffejä sopimaan.

Jos "hommat paketissa" tarkoittaa vakituisen elämänkumppanin löytymistä, niin ei.  :)

Nautin yksinkertaisesti tällä hetkellä liikaa sinkkuelämän vapaudesta sitoutuakseni sataprosenttisesti kehenkään. Tiedän, että saatan ajatella kolmenkympin kilahtaessa kelloon ihan eri tavalla. Ja menoahan se voi olla jo aiemminkin jos se neiti oikea astelee elämään.

Aika casual-tasolla ollaan siis liikuttu viime vuodet. Saa treffailla ketä huvittaa ja mennä milloin vaan, koska vaan. Oma näkökulma on sellainen, etten halua sitoutua liian aikaisessa vaiheessa. Kyllä sen sitten tietää kun on aika laittaa ne kuuluisat hommat pakettiin.


Mutta se edellyttää toki reiluutta myös minunkin puolelta: en halua antaa vastapuolelle mielikuvaa, että ollaan parin kuukauden päästä kihloihin menossa. Tuon kyllä aina esiin sen, etten välttämättä ole se helpoin kolli kahlittavaksi. Mutta siinä saattaa piillä myös yksi viehätyksen avain, sillä monet naiset pitävät haasteista tälläisissä asioissa.

Hauska lueskella jotain omia 2008 vuoden juttuja seurustelun alkuajoilta, kun nyt tulee heinäkuussa neljä vuotta täyteen saman typykän kanssa  :)

Itselläkin mahtuu näköjään yhden pidemmän suhteen alku ja loppu tähän samaan topikkiin, joten trip down memory lane oli todellakin aika vahva.

Nykyisen paremman puoliskon kanssa onkin sitten 2-vuotispäivä reilun kuukauden päästä, enkä kyllä aio tästä enää mihinkään vaihtaa. Alusta asti on tuntunut siltä, että meidät on luotu toisillemme, niin kliseistä kuin se onkin. Tällaista turvaa ja hyvää fiilistä ei vaan voi ostaa. :)

Tuosta se lähtee.

Olen itse tuhlannut viime vuodet lähinnä tekemällä järjettömät määrät duunia ja vähät vapaa-aikani kotona nysvätessä ja samaan aikaan ihmetellessä että miksi "täytyy" elää yksin :) Toki olen baareissa yms illanvietoissa ravannut, mutta turha sieltäkään on mitään kummempaa edistystä odottaa jos vaan istuu nurkassa ja tuijottaa tuopin pohjaa.
Viime keväänä sitä jotenkin havahtui kertarysäyksellä tähän nykytilanteeseen ja tajusi että sille on tehtävä jotain. En nyt välttämättä haluaisi rueta seurustelemaan tältä istumalta, mutta jotain uutta ja vaihtelua tähän nykytilanteeseen. Loppuvuosi meni vielä miettiessä (ja murehtiessa), mutta näillä näkymin nyt keväällä olisi tarkoitus muuttaa toiseen kaupunkiin, ottaa lopputili nykyisestä paskaduunista ja vähentää työtunteja yleensäkin :) Uusia maisemia, vaihtelua ja enemmän vapaa-aikaa. Jos on tyytymätön omaan tilanteeseensa, voivottelu ei vain auta asiaa, sille on tehtävä jotain. Mulla sen tajuamiseen meni useampi vuosi.

Se oikea löytyy sitten joskus jos on löytyäkseen. Muttei nykyisellä elämäntyylillä.

Kyllä, näin se vaan on. Onneksi on vielä asioita joita rahalla ei saa. Kyllä se tunne sen oikean ihmisen kanssa on korvaamatonta. Minulla tulee kohta 5,5 vuotta täyteen saman ihmisen kanssa, enkä päivääkään vaihtaisi pois. Enkä osaisi kyllä elää enää ilman.

RAPORTTEJA! MISSÄ MENNÄÄN? ONKO SIELLÄ JO PANTU?

Itsehän menin kuukausi sitten naimisiin, päivitän tietovirtaa jahka ehdin.

Veikkaan että on, kun kerta nuo laudan varttuneemmat on alkaneet lykätä lasta maailmaan jo ihan reipasta tahtia. :b

Aina vaan hauskempi lueskella ja muistella sinkkuaikaa ja vanhoja deittituskailuja nyt, kun niin moni sekä täällä että omassa kaveripiirissä on suhteessa ja aloilleen asettunut. Ja itsekin kihloissa. Kyllä se elämä vie.

Itse erosin juuri pitkästä suhteesta tyttöystävään. Syynä oli kait liian vakava suhde, joka alkoi liian nuorena. Ei vaan loppujenlopuksi ollut mun juttu, ainakaan vielä.

Sama. Tosin ei siinä syynä ollut mikään liika vakavuus, vaan ettei kummallakaan enää riittänyt aikaa hommaan(eli kiinnostus loppui). '

Kyllä se elämä vie - halut elää.  :lol: