Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Jäikö aktivointisähköposti saamatta?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan

 
Vaalea Tumma
Sivuja: [1] 2
Tulostusversio
Aihe: Maailmanloppu 21.12.2012  (Luettu 11092 kertaa)
Maailmanloppu 21.12.2012 « : 05.01.2012 20:54 »
aataminpoika Jäsen Viestejä: 549 Basaaripisteet: 0 Profiili Teinpäs tälläisen aiheen ja luultavasti tälläista ei ole aiemmin tehty?

Eli siis yksinkertaisesti keskustelua Maya-intiaanien ennustuksesta, jolloin 21.12.2012 nykyinen maailma loppuu ja alkaa uusi aikakausi. Voisiko tämä jonkun mielestä olla totta? Itse en ole koskaan oikein edes uhrannut ajatusta tälle, mutta viime aikoina olen yrittänyt etsiä tietoa tästäkin asiasta. Kuitenkin omasta mielestä tähän voisi enemmän uskoa, kuin siihen heppuun (en nyt muista nimeä) joka on ennustanut jo 3 maailmanloppua, joista 2 oli viime vuonna.

Lisää keskustelua herätti pari vuotta sitten tullut teoria, jonka mukaan Maya-ennustus olisi tulkittu väärin ja oikea päivämäärä olisi vuonna 2220

Aiheesta on mm. tehty elokuva 2012, jonka olen kerran nähnyt. Elokuvan tekijä oli sama mitä The Day After Tomorrow ja sen huomasi. Elokuva oli mielestäni liian yliampuva ja sekava.

Mutta jos joltain irtoaa keskustelua, niin mieluusti sitä kuulisi. Vai tuleeko tästä topicista samantien vuoden floppi 2012  :)
"Saatanan mikkihiiri, pidä turpas kiinni ja vihellä peliä.", "Ei voi kahen metrin syötöt mennä v***u kolme metriä ohi"  - Kai Suikkanen
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #1 : 05.01.2012 21:39 »
Gba Jäsen Viestejä: 2 918 Basaaripisteet: 0 Profiili
You don’t gamble to win. You gamble so you can gamble the next day.
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #2 : 05.01.2012 22:30 »
Doinkki Öy Jäsen Viestejä: 587 Basaaripisteet: 0 Profiili Sattuu olemaan perjantai tuolloin. Voisi ryypätä tapahtuman kunniaksi.
Voice of The World.
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #3 : 06.01.2012 01:22 »
echoes WELCOME TO SPECIAL ROUND Jäsen Viestejä: 1 300 Basaaripisteet: 7 Profiili Todennäköisyys sille, että maailmanlopun ennuste, joka ei oikeastaan perustu mihinkään, toteutuisi, on äärimmäisen pieni. Ei siis ole syytä olettaa, että maailmanloppu olisi tulossa 2012.
tallennettu
Re: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #4 : 06.01.2012 02:17 »
Sharkie Valikoiva pelaaja. Moderaattori * Viestejä: 3 175 Basaaripisteet: 5 Profiili Pääpointtihan tässä tosiaan on, ettei ennuste perustu mihinkään. Maya-sukuiselta tyypiltä oli kaveri jenkeissä kuullut, etteivät Mayat itse mitään maailmanloppua ennusta. Niiden kalenteri vaan alkaa alusta. Käsittääkseni luvassa on valon ja naisten aikakausi, tai jotain. Tiedän sitten kuka tämän apocalypse-legendan on alunperin keksinyt.

Eipä sillä, että tuo nyt muutenkaan olisi kovin vakava huoli.
"Why don't you glue yourself to the television set, completely ignore me, and play Nintendo until you're too tired to make love?"
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #5 : 06.01.2012 09:27 »
Wyrkk Jäsen Viestejä: 426 Basaaripisteet: 0 Profiili Eihän tuo "ennustus" pelkästään mayojen kalenteriin perustu vaan onhan se joku supertietokonekkin lyönyt tuohon päivään, joka olisi mukamas ennustanut myös WTC iskut jne. Muitakin juttuja oli, joita en nyt muista.

Jos tulee niin tulee jos ei niin ei. Sama kait tuo on.

E: Ja onhan tuo Nibiru planeetankin sanottu tulevan ja sekoittavan magneetikentän. Planeetta lienee kuitenkin melko huuhaata.


« Viimeksi muokattu: 06.01.2012 09:33 kirjoittanut Wyrkk »
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #6 : 06.01.2012 12:27 »
Ephram Gyro Man Jäsen Viestejä: 7 858 Basaaripisteet: 0 Profiili WWW Niin tosiaan, Mayat ovat ovat sanoneet vuodesta 2012, että maapallo kokee muutoksen ja uusi aika alkaa. Puheet maailmanlopusta ovat tulleet vallan muilta tahoilta kuin alkuperäiseltä "lähteeltä".

Mullistukset eivät välttämättä ole ylimaallisia, tyyliin UFOjen saapuminen, vaan kyseessä saattavat olla ihan maalliset muutokset. Toki löytyy niitäkin, jotka vakaasti uskovat tänä vuonna todistettavan virallisesti maapallon ulkopuolisen älyn olemassaolon. Alati kiihtyvät UFO-havainnot ovat tiemmä yksi näyttö tästä.


Olen tälläisten aiheiden suuri ystävä. Mitään en usko suoralta kädeltä, mutta en toisaalta tyrmääkään. Se olisi mielestäni aivan yhtä hölmöä kuin kaiken tiedon nieleminen ilman kritiikkiä. Ihmisäly ei vain taivu käsittelemään kaikkea.

Uskon, että jotain voi tapahtua tänä vuonna, mutta mihinkään 2012-elokuvan maalailemiin maailmanlopun kuviin en usko. Maailmanloppuja on ennustettu alati läpi historiamme. Toki joskus joku osuu oikeaankin, mutta eri asia onko se hetki 2012, 2121, 2410 vaiko 6910.


Jokatapauksessa, mielenkiintoista seurata tämän vuoden ilmiöitä ja sitä, miten ne sidotaan 2012-mytologiaan.
www.mikkoijas.fi – Kirjailijan koti | Mikodemus Youtubessa
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #7 : 06.01.2012 12:30 »
zoukka guli Jäsen Viestejä: 5 054 Basaaripisteet: 14 Profiili Uskoohan jotkut jumalaankin.
"polvillaan nintendon edessä"
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #8 : 06.01.2012 12:32 »
Ephram Gyro Man Jäsen Viestejä: 7 858 Basaaripisteet: 0 Profiili WWW
Uskoohan jotkut jumalaankin.

Aivan. Uskokoon kukin mihin haluaa, kunhan ei tule minulle asiaansa liian suorasti tyrkyttämään/myymään. Asiallinen keskustelu ja pohtiminen on OK, mutta yltiökiihkoilu ei niinkään.

Harmi, että näin tunneperäisistä asioista puhuttaessa keskustelu ryöstäytyy usein käsistä ja ajautuu kiihkoilun puolelle.
www.mikkoijas.fi – Kirjailijan koti | Mikodemus Youtubessa
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #9 : 06.01.2012 13:01 »
Solid Snake Jäsen Viestejä: 704 Basaaripisteet: 3 Profiili
Eihän tuo "ennustus" pelkästään mayojen kalenteriin perustu vaan onhan se joku supertietokonekkin lyönyt tuohon päivään, joka olisi mukamas ennustanut myös WTC iskut jne. Muitakin juttuja oli, joita en nyt muista.
Kuulin jostain saman supertietokonejutun, mutta en vain ole koskaan nähnyt lähdettä.
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #10 : 06.01.2012 13:08 »
Ephram Gyro Man Jäsen Viestejä: 7 858 Basaaripisteet: 0 Profiili WWW
Eihän tuo "ennustus" pelkästään mayojen kalenteriin perustu vaan onhan se joku supertietokonekkin lyönyt tuohon päivään, joka olisi mukamas ennustanut myös WTC iskut jne. Muitakin juttuja oli, joita en nyt muista.
Kuulin jostain saman supertietokonejutun, mutta en vain ole koskaan nähnyt lähdettä.

Kyse lienee tästä ilmiöstä: http://en.wikipedia.org/wiki/Web_Bot


Aikamoista hakuammuntaa tuo tuntuisi olevan, mutta tiedä sitten.

http://www.telegraph.co.uk/technology/news/6227357/Web-bot-project-makes-prophecy-of-2012-apocalypse.html
www.mikkoijas.fi – Kirjailijan koti | Mikodemus Youtubessa
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #11 : 06.01.2012 13:14 »
JayeizH Kiistely on turhaa mutta hauskaa Jäsen Viestejä: 4 711 Basaaripisteet: 2 Profiili Siis Mayathan tulkitsivat tähtien liikkeitä ihan oikein ja Mayan kalenterin osalta nyt vaihtuu kierros. Näitä on kai verrattu myös astrologisiin aikoihin. Alkaako vai päättyykö nyt vesimiehen aika...ja aikaisempi aika oli kalojen aika. Tai jotain sinne päin. Todellista maailmanloppua tms tuhoa ei ole ennustanut kuin tuo Wyrkkin mainitsema supertietokone. Kaikki muut merkitsevät muutosta, eli tässä tapauksessa aikakauden muutosta.

Itseäni kiinnostaa tässä tapauksessa mahdolliset astronomiset seuraukset tai tapahtumat. Uusi aika kertoo ymmärtääkseni että samalla tavalla kuin Maa kiertää aurinkoa, aurinko vai oliko jopa galaksi kiertää avaruudessa ja tämä merkitsee aikakauden vaihtumista tänä vuonna. Vaikuttaako tämä jotenkin Maahan? Onko tässä aurinkokunnassa toista aurinkoa? Vaihtuuko napojen paikka päikseen tai toiseen paikkaan? Tuleeko meidän aurinkokunta tai galaksi tarpeeksi lähelle toista avaruuden kansaa että vierailuja alkaa tulemaan enemmän? Spekulaatioita ja arvailuja on monia, enemmän tai vähemmän hulluja. Totuus on että kukaan tätä ei tiedä, koska tälläinen tapahtuma oli Mayakalenterin mukaan viimeksi reilu 5000 vuotta sitten. Mutta maailmanloppua tämä ei periaatteessa merkitse muun kuin nykyihmisen ennustuksien mukaan. Eli median ja Hollywoodin paisuttelun seurauksena.



EDIT: Niin siis ei astrologiset, vaan astronomiset  :lol:


« Viimeksi muokattu: 06.01.2012 23:54 kirjoittanut JayeizH »
Jos ymmärrät lauseen tai sanan, se on yksi paskan hailee onko se yhdyssana vai ei.
TV hifistely, ei siksi että siitä olisi hyötyä, vaan siksi kun se on hauskaa.
Elämä on aivan liian lyhyt siihen, että ei myöntäisi että jotkut asiat vaan vituttaa.
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #12 : 06.01.2012 13:20 »
echoes WELCOME TO SPECIAL ROUND Jäsen Viestejä: 1 300 Basaaripisteet: 7 Profiili
Itseäni kiinnostaa tässä tapauksessa mahdolliset astrologiset seuraukset tai tapahtumat. Uusi aika kertoo ymmärtääkseni että samalla tavalla kuin Maa kiertää aurinkoa, aurinko vai oliko jopa galaksi kiertää avaruudessa ja tämä merkitsee aikakauden vaihtumista tänä vuonna. Vaikuttaako tämä jotenkin Maahan? Onko tässä aurinkokunnassa toista aurinkoa? Vaihtuuko napojen paikka päikseen tai toiseen paikkaan? Tuleeko meidän aurinkokunta tai galaksi tarpeeksi lähelle toista avaruuden kansaa että vierailuja alkaa tulemaan enemmän? Spekulaatioita ja arvailuja on monia, enemmän tai vähemmän hulluja. Totuus on että kukaan tätä ei tiedä, koska tälläinen tapahtuma oli Mayakalenterin mukaan viimeksi reilu 5000 vuotta sitten. Mutta maailmanloppua tämä ei periaatteessa merkitse muun kuin nykyihmisen ennustuksien mukaan. Eli median ja Hollywoodin paisuttelun seurauksena.
Siis mitä nyt. Nuo taivaankappaleiden liikkeethän pystytään laskemaan nykyään erittäin tarkasti ja mitään ei ole tapahtumassa. Se on aivan sama onko kyljessä joku Mayojen ennustus, se on epärelevantti laskujen kannalta.
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #13 : 06.01.2012 13:40 »
migge Jäsen Viestejä: 3 173 Basaaripisteet: 0 Profiili Siis puhutaanko täällä ihan vakavissaan tästä aiheesta? Vuosi 2013 ei voi tulla tarpeeksi nopeasti. Näitä huru-ukkojen ennustuksia saa kuunnella kiihtyvään tahtiin koko vuoden.

Mytologiafanit varmaan tykkäävät aiheesta, mutta tämänkaltaiset pelottelut saattavat tyhmän kansan keskuudessa olla vaarallisiakin. Tiedä vaikka loppuvuonna saataisiin lukea uutisia kuinka huru-ukkojen johtamat lammaslaumat juhlistavat paratiisiin pääsyään nappaamalla syanidia viimeisen ehtoollisen jälkeen.
www.playfire.com/migge
tallennettu
Re: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #14 : 06.01.2012 14:54 »
Rocky_Balboa Jäsen Viestejä: 3 953 Basaaripisteet: 1 Profiili WWW Yhtäkkiseen maailman loppuun ei voi uskoa, mutta uskon että aika isoja muutoksia on varmaan tulossa. Taloudet menee vituiksi, eikä nykyinen kulutuskulttuuri enää voi kauaa toimia. Mikäli tuo öljykin pääsee loppumaan ennen kuin jotain oikeasti järkevää korvaavaa energialahdettä keksitään, menee aika moni paikka sekaisin.
Play-Asia
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #15 : 06.01.2012 16:53 »
Gba Jäsen Viestejä: 2 918 Basaaripisteet: 0 Profiili Onhan nää ennustuksen rationaalisesti ajattelevalle ihmiselle ihan puhdasta hömppää ja viihteenä itse nämä ainakin otan. Ihan mukava lukea kaikenlaisia spekulaatioita, kunhan perustelut ovat hyvät, eikä vain yhtä numeroa, koska joku huru-ukko näki näin unessa.

Kuten Zoukka tuossa jo sanoi, niin sama asiahan nää on, kun jumalaan uskominen. Molemmille on yhtä kovat perusteet. Eikä siis mitään uskovia kohtaan, olisi tavallaan hienoa jos itselläkin olisi joku mihin uskoa.



 
You don’t gamble to win. You gamble so you can gamble the next day.
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #16 : 06.01.2012 17:06 »
aataminpoika Jäsen Viestejä: 549 Basaaripisteet: 0 Profiili Itsekään en ole tätä todesta ottanut, tai no ainakaan murehtinut tai lähtenyt spekuloimaan mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Jos se tulee, niin sitte tulee. Joskus me täältä lähdetään, lähdetään sitten vaikka oletetulla maailmanlopulla. Ja no olisihan tuo varmaan ihan jännä kokemuskin  ;D
"Saatanan mikkihiiri, pidä turpas kiinni ja vihellä peliä.", "Ei voi kahen metrin syötöt mennä v***u kolme metriä ohi"  - Kai Suikkanen
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #17 : 06.01.2012 17:36 »
Taist0 Cyborg Jäsen Viestejä: 544 Basaaripisteet: 3 Profiili Kyllähän tuollainen suht nopea maailmanloppu on teoriassa ja käytännössäkin mahdollinen, jos vaikka musta-aukko sattuisi syntymään tähän galaxiin ja lähelle maan kertorataa mikä sitten repisi maapallon  hetkessä kahtia.
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #18 : 06.01.2012 19:04 »
Aivis Nettikiusaaja Jäsen Viestejä: 978 Basaaripisteet: 0 Profiili http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_dates_predicted_for_apocalyptic_events

Onhan noita aikaisemminkin ennustettu. Mielenkiintoinen konsepti kyllä, vaikkei se maailma räjähtäisikään ensi jouluna.
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #19 : 06.01.2012 23:52 »
JayeizH Kiistely on turhaa mutta hauskaa Jäsen Viestejä: 4 711 Basaaripisteet: 2 Profiili
Siis mitä nyt. Nuo taivaankappaleiden liikkeethän pystytään laskemaan nykyään erittäin tarkasti ja mitään ei ole tapahtumassa. Se on aivan sama onko kyljessä joku Mayojen ennustus, se on epärelevantti laskujen kannalta.
En nyt rinnasta tätä mitenkään Maya ennustukseen tai kalenteriin, mutta vaikka taivaan kappaleiden tutkimus on pitkällä, sen vaikutuksista tähän palloon ei tiedetä mitään. Ja siis itsehän en ottanut kantaa siihen mitä tulee tapahtumaan.

Tosin jos nyt asiaa ajattelee vaikka siltä kannalta että taivas on aika helvetin iso ja ihminen ei käytännössä tiedä mitä kaikkea siellä liikkuu ja mitä ei liiku. Sellainen kappale joka ei heijasta valoa, voi olla aika mahdotonta siepata ennen kuin se peittää selvän osan taivaasta (tähdistä). Joten yllätys isku ei sinänsä ole mahdoton. Tosin tällä jutulla nyt ei ole mitään tekemistä Maya kalenterin kanssa. Mutta itse sanoisin että ihmisen tarkkuus ja laskennat galaksista on suhteellisen hataralla pohjalla.

En nyt uskalla sanoa että Mayat olisivat olleet perillä galaktisesta vuodesta, mutta en yllättyisi jos olisivat kalenterinsa tähän (vaikka vahingossa) perustaneet. Jossain muistan lukeneeni/kuulleeni tälläistä. Olisiko ollut zeitgeist...en muista. Galaktisen vuoden eri ajankohtien vaikutuksista maapalloon on useita teorioita (ei tietenkää mitään varmaa, mutta käytännöllisempää kuin "jeesus jutut") mm. lämpötilaan ja napaisuuteen liittyviä.

Sehän nyt on tietysti todennäköisintä että kaikki ennustukset ja teoriat ovat vain kasautuneet tähän 2012 vuoteen, kun tähän löytyy paljon viittauksia historiasta, ja mitään ihmeellistä ei tapahdu. Älytöntähän se olisi että yhtäkkiä tulisi tuho tai maailman mullistava muutos. Mutta onhan tätä ihan hauska seurata ja tutkiskella miten tapahtuma liitetään astronomiaan.
Jos ymmärrät lauseen tai sanan, se on yksi paskan hailee onko se yhdyssana vai ei.
TV hifistely, ei siksi että siitä olisi hyötyä, vaan siksi kun se on hauskaa.
Elämä on aivan liian lyhyt siihen, että ei myöntäisi että jotkut asiat vaan vituttaa.
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #20 : 07.01.2012 10:28 »
echoes WELCOME TO SPECIAL ROUND Jäsen Viestejä: 1 300 Basaaripisteet: 7 Profiili
Eikä siis mitään uskovia kohtaan, olisi tavallaan hienoa jos itselläkin olisi joku mihin uskoa.
Onhan jätkällä Timo Soini.
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #21 : 07.01.2012 12:32 »
zoukka guli Jäsen Viestejä: 5 054 Basaaripisteet: 14 Profiili
Eikä siis mitään uskovia kohtaan, olisi tavallaan hienoa jos itselläkin olisi joku mihin uskoa.
Onhan jätkällä Timo Soini.

Repesin :D
"polvillaan nintendon edessä"
tallennettu
Re: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #22 : 07.01.2012 13:03 »
Sharkie Valikoiva pelaaja. Moderaattori * Viestejä: 3 175 Basaaripisteet: 5 Profiili
Eikä siis mitään uskovia kohtaan, olisi tavallaan hienoa jos itselläkin olisi joku mihin uskoa.
Onhan jätkällä Timo Soini.

Repesin :D

Vähän vyön alle mutta myönnettäköön, että putosin. :b
"Why don't you glue yourself to the television set, completely ignore me, and play Nintendo until you're too tired to make love?"
tallennettu
Re: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #23 : 07.01.2012 15:12 »
Dr. Scientist Jäsen Viestejä: 700 Basaaripisteet: 3 Profiili
Eikä siis mitään uskovia kohtaan, olisi tavallaan hienoa jos itselläkin olisi joku mihin uskoa.
Onhan jätkällä Timo Soini.

hahahhaha voiko vuoden quotea vielä äänestää?  :lol:
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #24 : 07.01.2012 16:06 »
Gba Jäsen Viestejä: 2 918 Basaaripisteet: 0 Profiili Soinista en ikinä ole liiemmin pitänyt, mutta Halla-aho on ehkä lähempänä puolijumalaa. ;)
You don’t gamble to win. You gamble so you can gamble the next day.
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #25 : 21.12.2012 10:22 »
Wyrkk Jäsen Viestejä: 426 Basaaripisteet: 0 Profiili Mayan Calendar Countdown/'End of the world'

Vajaa kolme tuntia aikaa. Sitten jysähtää :)
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #26 : 21.12.2012 10:38 »
migge Jäsen Viestejä: 3 173 Basaaripisteet: 0 Profiili Positiiviseksi yllätykseksi tätä ei sitten kovin moni ottanut todesta, kun päivä alkoi tulla lähemmäs nykyhetkeä. Niinhän siinä aina käy. Huomenna on 22.12.2012 ja kaksi yötä jouluun ja sitten maailmanloppu on hetkeksi pois muodista.

Mikäs on sitten seuraavan maailmanlopun päivämäärä?
www.playfire.com/migge
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #27 : 21.12.2012 10:40 »
Kraidi Jäsen Viestejä: 1 203 Basaaripisteet: 7 Profiili WWW


Soittakaa Song of Time! Vielä ehtii!
Kuvasigut pois. t: reijo
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #28 : 21.12.2012 12:03 »
Ephram Gyro Man Jäsen Viestejä: 7 858 Basaaripisteet: 0 Profiili WWW Höpö höpö mitä maailmanloppuja. Tämä tarkoittaa vain uuden aikakauden alkamista. Kaikkea hullua tulee tapahtumaan: maita menee vararikkoon, pankkeja kaatuu, WiiU:n Zelda tulee ajallaan ja iPhone käyttäjät vaihtavat Windows Phoneen...  Uskokaa sanojani!
www.mikkoijas.fi – Kirjailijan koti | Mikodemus Youtubessa
tallennettu
Vs: Maailmanloppu 21.12.2012 « Vastaus #29 : 21.12.2012 12:57 »
Fyysinen Preesens Pakko toistaa Jäsen Viestejä: 1 838 Basaaripisteet: 1 Profiili No maitahan menee vararikkoon ja pankkeja tulee kaatumaan. Sehän on ihan selvää.
My name is Dexter. Unlike many of you believe, I’m not a serial killer. I’m not very much afraid of blood either.

-----

Fyysinen Preesens moderaattoriX.
tallennettu
Sivuja: [1] 2
Tulostusversio
Siirry:  

Pelaajalauta 2007-2024
Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2006-2008, Simple Machines