Setä kuoli...saunassa ollessaan, ja sanottakoon, että alkoholilla oli asiassa aika suuri osa.
On aika omituiset fiilikset tällä hetkellä, eikä asiaa varmasti ole vielä kunnolla tajunnutkaan, mutta pakko sanoa, että tälläistä hetkeä on lähes kaikki pelänneet, ja no...
Pienistä asioista sitä vaan on tuo ihmiselämä kiinni. Vaan minkäpä sille enää voi, hyvä että edes sattui nyt, kun oli porukkaa paikalla, joten sai ainakin yrittää elvytystä.
Ja tekeepähän taas hieman vähemmän mieli koskea viinaksiin...
Olen pahoillani puolestasi. Olitko itse paikalla, vai kuulitko tapahtuneesta myöhemmin.
En tiedä, miltä tuo tuntuu, kun kukaan läheinen ihminen ei ole vielä kupsahtanut elinaikanani. Molemmat ukit kuolivat muutama vuosi ennen syntymääni, ja yksi sedistäni tässä vuoden sisällä. Jälkimmäiseen tosin minulla ei ole ollut minkäänlaisia välejä, sillä tämä jätti tätini ollessani pieni, eikä sen jälkeen ole pitänyt yhteyttä.
Huolimatta siitä, etten tiedä, miltä se tuntuu, pelkään, että tulen kokemaan sen seuraavan kymmenen vuoden sisällä. Mummoni on vasta 85-vuotias, hyvässä kunnossa oleva leski, mutta siitä huolimatta pelkään, että hänelle sattuu jotain todella vakavaa. Tähän asti vakavinta on varmaan ollut näön heikentyminen, mutta siitä huolimatta hän osaa suhtautua elämään todella positiivisesti. Kai se on hyvä merkki. Mutta erittäin läheisiä kun ollaan, tulee aina jos kuulen hänen sairastuneen, jopa pelkästään flunssaan, kylmiä väreitä selälle. Mieleni täyttää pelko siitä, kuinka kauan minulla on enää aikaa viettää hänen seurassaan. Toivon sen olevan vielä vuosia.
Tästä päivästä voisin sanoa sen verran, että juuri tämä lauantai on koulupäivä (en sitten saanut tänä viikonloppuna levätä kunnolla), joten joudun raahautumaan puolentoista tunnin takia äidinkielen luokkaan Helsingin keskustaan. Matkaan kuluu taas kerran tunti. Muuten saattaisin ottaakin päivän vapaaksi, mutta omatuntoni ei salli sitä ja huomenna pitää muutenkin palauttaa eräs essee. Taidankin tästä lähteä unten maille.