Mutta miksi sitten nykyään pelaan vähemmän? Kiperä kysymys, mutta luulen, ettei hupenevalla ajalla ole ihan niin suurta roolia kuin luulisi. Pystyisin helposti vapauttamaan vaikkapa nykyistä internetin käyttöaikaani ja suuntaamaan sen pelaamiseen. Fakta on, etten tahdo tehdä niin. Minulle riittää satunnainen pelailu, yleensä kavereiden kanssa. Pelit eivät, minun näkökulmastani, enää ole tarpeeksi vetäviä siihen, että pelaisin niitä kymmeniä tunteja viikossa.
Niin hankala kuin se onkin myöntää, niin todennäköisesti vähän näinkin. Omalla kohdallani asia on niin, että pelit ja pelaaminen kiinnostaa todella paljon, eikä boardeja, julkaisuja ja tapahtumia oikein osaa olla seuraamatta. Itse pelaaminen kuitenkin on nykyään aika vähäistä. Se on hassua. Kyllä mä nautin pelaamisesta edelleen, mutta harvempi peli saa enää oikeasti innostumaan kunnon maratooneihin yksin. Ja nimenomaan se pelien läpäiseminen meinaa ajoittain jäädä puolitiehen, jopa hyvien pelien kohdalla. Porukassa pelaaminen on kyllä perkeleen hauskaa milloin vain, ja tulee varmasti aina olemaan.
On kiirekin silti osasyy, sillä aikaa ei ihan oikeasti meinaa riittää kun kotona ehtii päivässä olla tunnin pari, ja toinen pointti tässä on se, ettei nykyään enää minkään parinkymmenen minuutin vuoksi jaksa edes aloittaa. Poikkeuksena kannettava pelaaminen, joka sopii hengeltään minulle todella hyvin, ja on todennäköisesti pelastanut peliharrastukseni. Silloin tällöin löytyy kuitenkin myös niitä pelejä, joiden vuoksi kiirehtii kotiin ja järjestelee aikataulunsa merkityksettömämpiä asioita, jotta saisi mahdutettua agendaan peliaikaa. Sen on perkeleen hieno fiilis, ja kertoo, ettei tästä hommasta ihan kaikki tunne ole vielä mennyt. Näin kuitenkin sangen harvoin.
Aika paljon konsoleissa, eritoten PS2:lla, pyörii nykyään vanhemmat pelit. Joko ne lapsuuden hitit tai missatut helmet. Ehkä niiden kautta saa sitten helpommin kosketusta siihen fiilikseen, mitä pelaaminen toi lapsena, en tiedä. Samaten enemmän ja enemmän on alkanut tehdä mieli iskeytyä uusintakierrokselle kaikkiin noihin hyllyssä odotteleviin PS2-helmiin, joihin en ole koskenut vuosiin. Se projekti on kuitenkin ihan oikeasti ajasta kiinni. Onneksi DS ja PSP tuovat sitä odotellessa pelaamiseen vanhaa kunnon helppoutta ja mutkattomuutta, sekä nykymentaliteetille sopivampia genrejä. Bussimatkat, paskareissut, unenodottelu illan kähmässä - koko maailma on pelialustani. Toimii.
Mitähän tästä sitten nyt lopulta päättelisi...? Emmä tiedä, ei jaksa stressata. Sen verran tiedän kuitenkin, että pidän peleistä. Ehkä niistä ei enää saa samanlaisia fiiliksiä kuin ennen, ja ehkä peliaika on useistakin syistä vähentynyt rutosti, mutta eihän se välttämättä huono asia ole. Kuten ylempänä on tuumittu, harrastuksen luonne vain muuttaa muotoaan. Ja tosiaan sitä porukassa pelaamista osaa nykyään arvostaa ihan eri lailla - lapsenahan se kun oli melkein automaatio ja jokapäiväistä. Seuraava miitti, anyone?
Peeäs. Ihan niinkuin mä oisin jo tosi vanha ja elämän kuluttama.
EDIT.
Muistatko kun pentuna et saanu pelata kun tunnin päivässä? Entä jos porukat oli niin dorkia, et et saanu edes savettaa vaikka kuinka yritit selittää miten koko huomisen peliaika menee taas saman kohdan jankkaamiseen? Et? No painu vittuun.
Ei mulla ihan noin ankeaa ollut, mutta muistan kyllä, kun olin vasta saanut PS2:n ja THPS3:n, mutta en muistaria. Melko monena päivänä tuli istuttua aamusta useampikin tunti olkkarin lattialla uramoodia vääntäen, ja sitten jälleen se karu totuus, kun tuli aika siirtyä muihin hommiin ja tiesi, että seuraavalla kerralla samat uudestaan. Tuskin enää jaksaisin, vaan paljonpa se silloin tahtia haittasi. Inspiration!