Tulee aika haikea olo kun opiskelu alkaa nyt olemaan jo ohi. Todella haikea.
Minulla on aivan samat fiilikset, kun nyt alkaa lähestyä tuo pelottava opiskelijaelämä/työelämä -vedenjakaja. Tuntuu että vastahan mä koko homman aloitin, ei se vielä voi loppua. Entisestä ja tutusta elämästä luopuminen on raskasta. Toisaalta on hyvä että mulla ei ole vielä tarkkaa suunnitelmaa tulevaisuuden suhteen, nyt sinkkuna varsinkaan. Aiemmin suunnitelma olisi näyttänyt jotakuinkin tältä; työ, yhteenmuutto, asuntolaina, koira, naimisiin, lapsi, vanhuus. En millään tavalla vähättele tuota "normaalia" elämän jatkumoa, mutta omalla kohdallani ja omassa elämäntilanteessani se ahdisti valtavasti. Joskus sitten, muttei vielä.
Mietin tässä sitäkin, miksi jotkut ihmiset taas näkevät valmistumisen ja siitä seuraavan elämänmuutoksen pelkästään positiivisena, ts. odottavat innolla että viimein saavat paperit ulos, ja pääsevät kiinni "oikeaan elämään". Motivoiko tässä raha, erilainen näkemys elämänkulusta vai mikä? Mun mielestä hirveän kiinnostavaa, miten eri yksilöt näkevät ja arvottavat menneen ja tulevan elämänsä niin eri lailla, että kokevat yhtä järisyttävät muutokset täysin päinvastaisina.
Vaikka toki tuo opiskelija/työelämä -vedenjakaja tietyllä tavalla "pelottaa" ja toisaalta nautin täysin siemauksin opiskelijaelämästä, minusta vain tuntuu joskus siltä, ettei jaksaisi enää opiskella - onhan sitä tullut tehtyä kohta jo 15 vuotta - ja että olisin kyllä jo valmis työelämään. Tuntuu välillä, että oppisin paljon enemmän, kunhan pääsisin tekemään sitä mitä haluan tehdä.
Toki raha on yhtenä motivaattorina. Voisi käyttää rahaa matkustelemiseen JA pelaamiseen JA leffoissa käyntiin JA kirjojen osteluun JA vaikka mihin, ei tarvitsisi aina valita joko tai tyylisesti vain yhtä tai kahta per kuukausi/muu ajanjakso ("tässä kuussa kävin Helsingissä bändin X keikalla, nyt minun täytyy juoda puuroa seuraavat kaksi kuukautta, koska parin seuraavankin kuukauden rahat menivät sitten siihen"). Tietty töitä voi tehdä myös opiskeluaikana, mutta sitten taas ei jäisi hirveästi vapaa-aikaa, johon käyttää niitä rahojaan. Sitäkään en halua. Mieluummin sitten hieman kituuttaa kuin viettää kaiket päivät opiskellen ja töitä tehden.
Tuosta toimeentulotuesta vielä, että sen saaminen ei ole mikään maailman simppelein juttu. Jäin kerran ilman kesätyöpaikkaa, eikä kesäopintoja ollut tarjolla tarpeeksi opintotuen nostamiseksi. Toimeentulotukihakemukseen vaaditaan järkyttävä määrä papereita, muun muassa tiliotteet, olikohan kolmen edeltävän kuukauden ajalta kaikista tileistä. No, toimitin paperit, ja luukulla piti vielä vakuutella että ei, vanhemmat eivät todellakaan mitään minulle maksa, ja ei, en saa rahaa myöskään mistään muualta. Sain lopulta kotiini kieltävän päätöksen, koska viimeisimmän tiliotteeni saldo näytti 7 euroa. Päätöksen mukaan tililläni oli säästöjä, minkä takia en toimeentulotukea tarvinnut.
Et näin. Sitä voi sitten kukin tahollaan pohtia, että minkälaisella sijoitustoiminnalla saa 7 euroa poikimaan niin että saa maksettua kesän ajan 400 euron vuokran ja hankittua ruokaa ja selvittyä laskuista.
Kait sää nyt sait vähintään itkuraivarit sossun luukulla? Ei kukaan voi olettaa, että joku pärjäisi 7 eurolla kolme kuukautta, kun pitäisi laskut ja vuokrat maksaa, puhumattakaan sellaisesta pikkumenoerästä kuin ravinto. Tuossa tilanteessa kannattaa taistella, itkeä, valittaa, valittaa, valittaa ja vielä vähän valittaa. Ei ne byrokratian kiemurat muuten myönnä mitään tukia.
Miten sinä muuten selvisit tuosta kesästä? Otitko lainaa, kinusitko lopulta vanhemmilta/läheisemmiltä sukulaisilta rahaa vai pääsitkö lopulta sitten töihin?