Olen kreikkalaiskatolinen, ja ylpeä siitä että kuulun siihen kristittyyn kirkkoon joka on lähimpänä alkukirkkoa, enkä Lutherin tai jonkun muun muokkaamaan uskontokuntaan.
uskominen on itselleni tärkeää.
Olen kuitenkin erittäin n00bi tässä asiassa, kirkossa en kovin usein käy vaikka pitäisi ja tahtoisinkin toisaalta, ja en ole läheskään niin syvällisesti perillä ortodoksisuuden uskonfilosofiasta kuin haluaisin.
Uskonto on minulle aika arkista
Tästä tulee mieleen, että usko on sinulle henkilökohtaisesti tärkeä asia ja aina läsnä arjessasi. Kuitenkaan uskontokuntasi perusteet eivät näytä kiinnostavan ja tuskin elämässäsi noudatat katolilaisuuden kaikkia periaatteita? "Usko" siis sinänsä on lähinnä mielentila, joka auttaa jaksamaan ja niin edelleen...
Miksi siis juuri katolilaisuus ja sen "autenttisuus" on sinulle tärkeää, jos et kuitenkaan niin tiukasti ole siinä kiinni? Kuulostat minusta enemmänkin sellaiselta tavikselta, joka käy kirkossa kaverin häissä ja Jouluna.
Tämä oli kaikki sitten luonnollisesti pelkkä spekulaatiota.
Totta, usko on henkilökohtaisesti tärkeä asia ja läsnä arjessa. Mutta myös uskontokuntani perusteet kiinnostavat, huomattavasti enemmän kuin tavisortodoksia, joka ei yläasteen uskontotuntien ja kriparin jälkeen enää sen syvällisemmin uskonnonfilosofiaan perehdy. Vähättelen omaa tietämystäni siitä syystä, että koen sen olevan liian vähäistä suhteutettuna siihen miten tärkeäksi uskomisen koen. Ja suhteutettuna siihen miten paljon haluaisin asioista tietää. Käyn kyllä kirkossa myös huomattavasti tavista enemmän, enkä pelkissä häissä tai hautajaisissa. Osallistun litrugiaan ja ehtoolliseen, mutta edelleen koen että enemmänkin voisin tehdä. Voisin osallistua esim. katumuksen sakramenttiin, koettaa harjoittaa uskoani "puihtaammin" ja "oikeaopillisemmin" kuin nyt.
Vähättelyni on siis suhteellista, osallistun kirkon elämään huomattavasit taviksia enemmän ja olen perillä ortodoksisuudesta varmasti enemmän kuin suurin osa ihmisisitä, mutta koen että henkilökohtaisesti voisin olla paljon puritaanisempikin, jotta kokisin tekeväni oikeutta uskolleni. Niin sanotusti.
Se , että uskonto on minulle arkista tarkoittaa sitä, että se minulle läsnä koko ajan. Luonnollinen osa arkeani ja ajatuksiani. Silti koen että voisin tehdä enemmän ja olla parempi. En oikein tiedä tuosta, auttaako usko niinkään jaksamaan, ainakin se antaa jonkinlaista elämäniloa ja eettisiä suuntaviivoja joita en edes tietoisesti huomaa noudattavani. Se antaa jonkinlaista iloa elämään.
Ehkä korostin uskoni arkisuutta ja vähättelin osallistumistani siihen siitä syystä, että en halunnut automaattisesti alleviivata itseäni hihhuliksi, joita myös näkee aika paljon. Uskon suhteen minusta terveintä on, että pitää jalat maassa eikä korosta liikaa omaa mahtavuuttaan tai ala viilaamaan pilkkua ja opettamaan muita "oikeille teille". On aika ikävää joutua jonkin varmasti hyvää tarkoittavan vanhuksen, jonka käsitys perustuu lähinnä tiukasti juurtuneisiin tapoihin eikä niinkään oppien noudattamiseen ja pohtimiseen, "ohjaamaksi" kirkossa.
Itse kuulen vasta ensimmäistä kertaa kreikkalaiskatolisuudesta, mutta olen aina ollut siinä uskossa että Jean Calvinin kalvinistit olisivat kaikkein lähimpänä kristillistä alkukirkkoa, ainakin noin niinku pelkistettyjen kirkkojen ja jumalanpalvelusten osalta. Herää tietysti kysymys siitä miten lähellä mikään nykymuoto voi olla 2000 vuotta vanhaa uskontoa...
Täytyy kyllä poikkeuksellisesti myöntää että tämän alan asiantuntija mä en ole.
Kuulet ensimmäistä kertaa kreikkalaiskatolilaisuudesta, mutta lienet kuullut ortodoksisuudesta? Hommahan meni niin, että alun perin oli vain yksi Kirkko, joka noudatti samaa oppia. Idän ja Lännen kirkon erotessa erimielisyyksien takia (mm Pyhän Hengen alkuperän suhteen), Itäinen kirkko jäi noudattamaan alkuperäistä doktriinia kun taas Läntinen jakautui käsittääkseni roomalaiskatolilaisiin ja myöhemmin näihin protestanttisuuntiin ja luterilaisuuteen jotka loivat oman uskontunnustuksensa joka eroaa ortodoksisesta. Kalvinisteista en paljoa tiedä, muuta kuin että ovat protestantteja, joten eivät mitenkään voi olla lähellä Itäistä kirkkoa, ainakaan noudattamansa opin suhteen.
Nämä on kyl sellasia asioita joiden kanssa keskustellessa saa olla varovainen. En oikeasti tiedä läntisistä kirkoista paljon mitään, joten mun on paha mennä sanomaan miten siellä asioihin suhtaudutaan. Mun käsityksen mukaan kuitenkin esimerkiksi perisynnin ja ihmisen jatkuvan syntisyyden käsite on pitkälti läntisen kirkon keksintöä. Ortodoksisuudessa korostetaan enemmänkin elämäniloa ja syntien anteeksisaamista. Senkin takia komppaan ortodoksisuutta, en ole ikinä tajunnut miksi esimerkiksi luterilaisuus tuntuu lähinnä siltä, että Jumalalta pitää pyydellä anteeksi syntistä olemassaoloaan. Tääkin nyt vain mututuntumaa tosin, en tiedä miten siellä oikeasti asiaan suhtaudutaan mutta tämä kuva mulle on jäänyt.
Aihe: Testify! Praise Jah! Uskontokeskustelu
